Jhumpa Lahirin Kaima on kiinnostava kirja
pitkälle yli puolivälin. Se alkaa, kun Amerikassa asuva intialainen nuorimies
hakee kotimaastaan vaimon. Avioliitto on vanhempien sopima, aviopari puhuu ensi
kerran keskenään vasta avioiduttuaan. Eletään vuotta 1968.
Perheeseen syntyy poika. Hän saa nimen Gogol
isänsä lempikirjailijan mukaan. Siitä eteenpäin kirja seuraa pääasiassa Gogolin
elämää.
Toisenlaisesta kulttuurista tulevalle ottaa
aikansa sopeutua uuteen maahan, eikä se onnistu kaikilta oikein koskaan, kuten esimerkiksi Gogolin äidiltä. Lapset ovat kuitenkin ne, jotka eniten tasapainoilevat kulttuurien välissä: koulu ja kaverit ovat amerikkalaisia,
kotona eletään intialaisesti – no, joulua vanhemmat alkavat viettää lasten
painostuksesta, lapset haluavat joulukuusen ja lahjat.
Sukulointivierailut Kalkuttaan ovat Gogolille
kiusallisia. Kaikki tuntuu vieraalta, tavat, ilmasto, asuminen, kaupunki. Hän
laskee viikkoja ja päiviä, milloin pääsee kotiin, ja haaveilee isoista
hampurilaisista ja pirtelöistä.
Kiinalaistaustainen kirjailija Amy Tan
kertoo romaaneissaan samasta ristiriidasta. Hän on Amerikassa syntynyt, nykyaikainen länsimaisen yliopiston kasvatti, kun taas äiti ja tädit pitävät tiukasti kiinni kiinalaisista
perinteistä vaikka ovat asuneet USAssa vuosikymmenet.
Kaiman loppuosa floppaa harmittavasti. Se
putoaa samaan sysseröön monien muiden nykyamerikkalaisten kirjailijoiden kanssa,
jotka kuvaavat New Yorkin boheemeja yliopistoihmisiä ja taiteilijoita.
Porukka hengailee älykköseurapiirinsä loputtomissa illanistujaisissa, ja silti valtaosa näiden kirjojen henkilöistä
kokee olonsa tyhjäksi ja eksyneeksi. Mikään
ei pidemmän päälle tunnu miltään, vaikka tuntumia haetaan loppumattomista viinipulloista
sun muista päihdykkeistä ja yhä uusista suhteista. Kun syttyy johonkin tyyppiin, on hetken taas elävä ja elämällä on ikään
kuin tarkoitus, mutta sekin suhde väljähtyy: http://kirjabrunssi.blogspot.com/2013/08/jennifer-egan-aika-suuri-hamays.html
Uusimmassa kirjassaan Tulvaniitty Jhumpa
Lahiri tekee toisin. Hän laittaa kaksi päähenkilöä tekemään vastakkaiset
valinnat. Toinen luopuu mahdollisuuksistaan lähes vieraan
ihmisen vuoksi. Toinen hylkää ja lähtee niinsanotusti toteuttamaan itseään. Eri
suuntiin lähteneet tiet johtavat myös erilaisiin lopputuloksiin, kun kirjailija
palaa viimeisillä sivuilla kummankin päähenkilön viimeisiin vuosiin: http://kirjabrunssi.blogspot.com/2018/10/jhumpa-lahiri-tulvaniitty.html
Ruotsalainen Marjaneh Bakhtiari kuvaa maahanmuuttajaperheen
lasten tuntoja kirjoissaan Mistään kotoisin ja Toista maata. Hänen vanhempansa
pakenivat aikanaan shaahin vainoa Ruotsiin Iranista. Toista maata –kirjassa murrosikäinen
päähenkilö lähetetään Teheraniin lomalle, ja kulttuurishokki on melkoinen.
Bakhtiari kirjoittaa ironisesti ja hauskasti, hänen kirjojaan lukiessa hihittää
välillä ääneen, ja silti niissä puhutaan asiaa: http://kirjabrunssi.blogspot.com/2013/11/marjaneh-bakhtiari-mistaan-kotoisin.html
Jhumpa Lahiri itse on Intiasta Englantiin muuttaneiden
siirtolaisten tytär.
LISÄÄ VALINTOJA
JA NIIDEN SEURAUKSIA
Ghanasta
opiskelemaan tullut Kweku ja Nigeriasta sotaa paennut Fola rakastuvat uudessa maassa, joka on täynnä mahdollisuuksia. He perustavat perheen, saavat
rakkauslapsia. Miten elämä saattoi silti mennä näin vinoon kysytään kirjassa Ghana ikuisesti?
Kunnia alkaa Lontoosta vuonna 1992, mutta palaa sen jälkeen tarinan juurelle Turkin kurdien luo Eufratjoen kupeeseen vuonna 1945.
Sahar Delijanin Jakarandapuun lapset kertoo, minkälaisia aikuisia kasvaa shaahin vainoamien vanhempien lapsista, jotka päätyvät vanhempiensa mukana Yhdysvaltoihin. Lapsen elämään saattaa vuosien jälkeen ilmestyä vankilan
kuluttama vieras nainen, jota täytyy sanoa äidiksi ja joka vie mukanaan.
Lila, koditon maankiertäjä, löytää kodin vanhan miehen luona, ja pyytää tätä menemään naimisiin kanssaan.
Lila, koditon maankiertäjä, löytää kodin vanhan miehen luona, ja pyytää tätä menemään naimisiin kanssaan.
Kohtalon kirja kertoo iranilaisen Masumen elämäntarinan murkusta isoäidiksi. Masumen ja
hänen sukunsa kautta eletään myös Iranin lähihistoriaa 1970-luvulta eteenpäin.
Albanialaistaustaisen Anilda Ibrahimin Punainen morsian perustuu hänen sukunsa kokemuksiin. Saba on
saanut piirteensä Anildan isoäidiltä. Kirjassa seurataan Saban vaiheita
nuoresta tytöstä vanhaksi naiseksi, samoin Saban sisarusten ja naapureiden
vaiheita. Juonenmutkia riittää.
