keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Kate Morton: Talo järven rannalla

Jos haluat mukaansa vievän lukupaketin, täss’ siul on sellane. 

On ihmissuhdedraamaa, on rikos ja on hyvin rakennettu juoni, joka päättyy siihen, että mysteeri selviää. Sivuja on 667, joten luettavaa riittää moneksi päiväksi. Tyhjäkäyntiä ei ole, tarina vetää alusta loppuun.

Lontoolainen rikostutkija Sadie Sparrow on joutunut pakkolomalle toimittuaan vastoin esimiehen ohjeita. Hän lähtee leskeksi jääneen isoisänsä luokse Cornwalliin kuluttamaan aikaa, kunnes saa luvan palata töihin.

Isoisällä on kaksi koiraa, joiden kanssa Sadie alkaa käydä lenkillä. Yhtenä päivänä toinen koirista lähtee juoksemaan metsäpolkua, eikä tule takaisin. Sadie seuraa polkua, löytää koiran ja löytää suuren, vanhan, aution talon metsäjärven rannalla. Mikä talo tämä on?

70 vuotta aiemmin talossa järjestettiin isot juhannusjuhlat. Aamun tullen huomattiin, että perheen kuopus, vuoden ikäinen poika, on kadonnut. Pojasta ei kuulla eikä nähdä sen koommin pihahdustakaan, ei löydy ruumista, ei tule lunnasvaatimuksia, ei mitään elon- tai kuolonmerkkiä. Murheen murtamat vanhemmat muuttavat Lontooseen, ja talo jää autioitumaan keskelle metsää.

Tarinan edetessä käy ilmi, että jokaiselle perheen kolmesta tyttärestä on pikkuveljen katoamiseen liittyvä salaisuus. Eivätkä salaisuudet lopu siihen, Sadie huomaa, kun hän alkaa tutkia vuosikymmenten takaista rikosta.

Kate Morton kujettaa juonta muutamassa eri aikatasossa ja muutaman eri henkilön silmin. Hän rakentaa tarinan taitavasti, juuri kun luulet arvaavasi, mistä on kyse, tulee ilmi jotain uutta.

Jos tyttäret olisivat aikanaan kertoneet toisilleen, mitä kukin salasi, mysteeri olisi saattanut ratketa aiemmin. Mutta nyt jokainen luulee tietävänsä, miten kaikki kävi. Palat eivät siksi löydä toisiaan, ennen kuin Sadie ryhtyy selvittämään, mitä juhannusjuhlissa oikein tapahtui.

Kirjan ainoa heikko puoli on epätasainen suomennos. Välillä teksti on suomeksi kirjoitettua englantia, ja jotain lauseita täytyy lukea kahteen kertaan, että mitä tässä siis sanotaan: 

”…Portin luo päästyään hän näki, että se oli halkeillutta, auringon haalistamaa puuta ja retkotti saranoillaan syvän ikävystymisen tilassa, josta saattoi päätellä kaiken pysyneen muuttumattomana hyvin pitkään.” 
(>  Hän pääsi portin luo ja näki sen olevan halkeillutta, auringon haalistamaa puuta. Portti retkotti pitkästyneenä saranoillaan, mistä saattoi päätellä, että mikään ei ollut muuttunut pitkiin aikoihin.)

Muuten hyvä kirja esimerkiksi lomalukemiseksi.


MUITA SAMANTYYPPISIÄ

Vid kutsua hurauttaa tonttinaapurit grillaamaan omalle takapihalleen. Ilta lähtee sujumaan, ja lapsetkin viihtyvät. Mutta mitä sitten tapahtuu?

Mitä Patience Murphyn mennisyydessä on tapahtuntunut, kun hän on paennut syrjäiseen kaivoskylään ja vaihtanut nimensä?
Patricia Harman: Hope Riverin kätilö

Lapsenvahti peruuttaa juuri, kun Anne ja Marco ovat lähdössä naapurin juhliin. He jättävät puolivuotiaansa nukkumaan ja ottavat itkuhälyttimen mukaan. Kun vanhemmat palaavat pikkutunneilla, lapsi on kadonnut.

Suomalaisen bisnesmiehen kiinalainen vaimo katoaa ja jättää alle vuoden ikäisen lapsen isälle. Aikuistunut poika matkustaa Kiinaan ottamaan selvää, miksi äiti jätti hänet.

Kustantaja kertoo, että heille on tullut ventovieraan kirjoittajan käsikirjoitus,  jossa väitetään, että huippusuosittu kirjailija Lillemor Troj on huijari: hän ei ole kirjoittanut itse kirjojaan. Mikä on totuus?
Kirjailija Marcus Goldman kuulee ystävänsä puutarhasta löytyneestä ruumiista. Hän lähtee ystävän avuksi ja ryhtyy tutkimaan, mistä oikein on kyse. Mutta totuus pakenee aina, kun sen luulee saavuttaneensa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti