Olin nähnyt kirjan muutamaan kertaan, mutta
kummallinen nimi ja ruma kansi eivät houkuttaneet tarttumaan siihen. Sitten
luin lehdestä Cristina Sandun haastattelun, jossa hän kertoi kirjan taustoista,
ja kiinnostukseni heräsi.
Kirjan alku ei ota mukaansa. Minä-kertoja
toteaa Suden kuolleen ja puhuu sen jälkeen Albertista ja Benistä. Sitten tulee
lyhyt luku valaasta, ja taas palataan Suteen. Pariin kertaan pistän kirjan pois
luettuani vähän matkaa. Kolmannella kerralla tarina alkaa pikkuhiljaa vetää.
Susi osoittautuu olevan Alba-nimisen
kertojan isoisä, ja hän on siis kuollut. Alban isä on romanialainen, äiti
suomalainen, ja nyt on matkattava isoisän hautajaisiin Romaniaan. Maa ja kieli
ovat Alballe tuttuja, sillä hän vietti lapsuuden kesänsä Romanian isovanhempien
luona. Muutoin perhe asui Helsingissä. Asetelma on sama kuin Cristina Sandulla,
joka myös on romanialaisen isän ja suomalaisen äidin Helsingissä varttunut tytär.
Hautajaismatkalla kolmekymppisen Alban
mieleen nousee muistikuvia lapsuuden kesistä ja niitäkin aiemmista tapahtumista,
joista hän lapsen korvin on kuullut aikuisten puhuvan. Sekin selviää, miksi
isoisän ruumiinvalvojaisissa ei pistäydy kuin muutama kyläläinen, vaikka
yleensä surutalo on kolmen päivän ajan täynnä osaaottavia naapureita.
Kirjan kommunistiaikaan ulottuvat takaumat ja
kahden kulttuurin rinnastukset ovat kiinnostavia. Ehkä parasta kirjassa on
kuitenkin Cristina Sandun kieli. Hän kirjoittaa kaunista, osin lähes runollista
kieltä ja kuvaa sanoillaan hyvin henkilöiden ajatuksia ja tunteita: ”Isä teki
paljon töitä päästäkseen johonkin, mutta tavoitettuaan määränpäänsä, hän ei
ollut vieläkään perillä”.
Romanialaisen kylän köyhyydestä Sandu kirjoittaa
lempeästi, viemärinhajuista, seiniä täplittävästä homeesta, rasvaisen höyryn
kuorruttamista keittiöistä, rikkinäisistä hampaista ja koleista huoneista.
Kylän roskakuski pysähtyy tyhjäämään
jätetynnyrin vain, jos odottaa portilla raha kädessään. Varastamisesta tuli
kommunistiaikana niin arkea, että kolhoosin liian rehellinen vartija sai potkut,
koska varkaudet ja lahjukset kävivät mahdottomiksi. Papille pitää maksaa
hautaan siunaamisesta, ja hotellin respa katsoo vierasta läpi sormien, kun
hänelle sujauttaa setelin. Jokainen hankkii elantoaan niillä keinoin, mikä
niissä oloissa onnistuu.
Alussa mainittu Albert osoittautuu Alban
ollako-vai-eikö-olla-poikaystäväksi. Albertilla on opiskelupaikka Helsingissä,
mutta hän on lähtenyt takaisin Romaniaan, koska tuntee syyllisyyttä siitä, että on
jättänyt maansa.
Mutta se mukana kuljetettu valas on turha,
päälle liimattu. Jos siinä on jokin symbolijuttu, en saanut siitä koppia.
LISÄÄ ELÄMÄÄ MUUALLA EUROOPASSA