Parinoush Saniee: Kohtalon kirja

Kun 15-vuotias Masume pakkonaitetaan kirjan alussa miehelle, jota hän ei näe ennen häitä, sitä ajattelee, että aha, tää on näitä kertomuksia. Mutta ei olekaan. Masumen elämä muuttuu häiden jälkeen aivan toiseksi, kuin mitä hän ja lukija olettaa.

Kohtalon kirja kertoo iranilaisen Masumen elämäntarinan murkusta isoäidiksi. Masumen ja hänen sukunsa kautta eletään myös Iranin lähihistoriaa 1970-luvulta eteenpäin.

Masumen ja Hamidin avioliitto alkaa shaahin hallitsemassa Iranissa. Shaahin salainen poliisi pidättää, kiduttaa ja teloittaa toisinajattelevia. Kun toisinajattelijat saavat aikaan vallankumouksen, shaahi lähtee maanpakoon. Sen jälkeen islamistit tekevät uuden vallankumouksen, ja maan korkeimmaksi johtajaksi nousee ääri-islamilainen ajatolla Khomeini. Hän ryhtyy vangitsemaan vasemmistolaisia ja liberaaleja, joiden kanssa oli aiemmin kimpassa kaatamassa shaahia.

Masume seuraa läheltä poliittisen tilanteen heilahteluja ja joutuu välillä itsekin mukaan politiikkaan, vaikka ei haluaisi. Vaihtuvien olosuhteiden keskellä hän kasvattaa lapsiaan. Poliittiset muutokset ovat osa arkea, mutta kirjan pääosassa ovat kuitenkin ihmiset, heidän yhteiselonsa ja se, miten elämänkokemukset muokkaavat itse kutakin.

Kirjan loppuvaiheissa kiistellään perhekriisissä myös demokratiasta. Tiukimmissa puheenvuoroissa ladataan täysillä näkemystä, josta on ollut häivähdystä joskus meilläkin vaalien jälkeisissä keskusteluissa: demokratia ei olekaan sitä, että kansa saa päättää kuten hyväksi näkee, vaan demokratia on sitä, että kansa päättää, kuten minä näen, että on hyvä. Jos kansa äänestää väärin, tulos pitäisi mitätöidä. Suvaitsevaisuudesta suureen ääneen puhuva suvaitsee niitä, jotka ajattelevat samalla lailla kuin me. Muita ei tarvitse suvaita, koska he ovat väärässä.

Jatko ei sentään kuulu suomalaiseen poliittiseen keskusteluun: parasta olisi teloittaa vaalien voittajat, jotta meidän näkemyksemme pääsee valtaan, koska me olemme oikeassa.

Kääntäjä on jättänyt kirjaan oman noi-on-väärässä-puumerkkinsä. Farsissa, jolla kirja on alkujaan kirjoitettu, ei ole isoja kirjaimia. Nimiin ja lauseiden alkuun kääntäjä on löytänyt isoille kirjaimille paikat, mutta uskovaiset islamilaiset hän pistää puhumaan Jumalastaan pienellä kirjaimella läpi 600-sivuisen kirjan. 

Kun korostetaan kulttuurien ja uskontojen kunnioittamista, kirjan henkilöt pitäisivät  sitä uskonsa häpäisemisenä. Heille Jumala ei ole mikä tahansa nominatiivi tyyliin ’raha on sille jumala’, vaan Jumala on erisnimi, mikä maan kulttuuria tuntevalle on selvä juttu. Mutta kääntäjän mielestä he ovat ilmeisesti väärässä, ja hän kirjoittaa sen näkyviin käännökseensä.

Muita samantyyppisiä

Sahar Delijanin Jakarandapuun lapset

kertoo samoista vaiheista Iranin lähihistoriassa kuin Kohtalon kirja, mutta kasvavien lasten näkökulmasta. Kirjat täydentävät kiinnostavasti toisiaan. 
http://kirjabrunssi.blogspot.fi/2014/02/sahar-delijani-jakarandapuun-lapset.html

Marjaneh Bakhtiarin Toista maata

kuvaa Iranin vallankumousta paenneiden toisinajattelijoiden lapsia. Ruotsissa kasvaneet siskokset matkustavat Teheraniin tapaamaan sukulaisiaan. Kulttuurien törmäykset synnyttävät hersyviä tilanteita, ja samalla kirjat analysoivat tarkkanäköisesti sekä tämän päivän Ruotsia että Irania.

Anilda Ibrahimin Punainen morsian

on romaani, joka perustuu hänen sukunsa kokemuksiin Albaniassa ennen ja jälkeen kommunistivallan. Kirjassa seurataan päähenkilö Saban vaiheita nuoresta tytöstä vanhaksi naiseksi samaan tapaan kuin Kohtalon kirjassa seurataan Masumen vaiheita. 
http://kirjabrunssi.blogspot.fi/2014/02/anilda-ibrahim-punainen-morsian.html

Åsne Seierstadin Kabulin kirjakauppias

on norjalaisen toimittajan kertomus elämästä Afganistanissa kabulilaisen kirjakauppiaan kotona. Pitkään kirjan luettuani ajatuksiini palaa perheen naimattomaksi jäävän tyttären kohtalo veljiensä kirjaimellisesti potkittavana. Iranissa naisen asema ei ole hääppönen, mutta Afganistanissa se on kurjaakin kurjempi.