Lukaisin pari vuotta sitten uuden ruotsalaisen dekkarikirjailijan Ninni Schulmanin esikoisteoksen Tyttö lumisateessa. Se ei jäänyt sen enempää mieleen, sujuvaa kerrontaa, mutta tavanomainen juoni, samaa aihetta on viime vuosina ollut yllin kyllin.
Nyt otin kirjaston palautushyllystä ohimennen Schulmanin uusimman Vastaa jos kuulet. Sepä olikin lajissaan ihan hyvä. Tarina ei ollut massakamaa, vaan lähtee liikkeelle hirvenmetsästyksestä, jossa yksi metsästysporukasta saa surmansa päähän osuneesta luodista. Oliko kyseessä vahingonlaukaus vai tahallinen teko?
Schulman rakentaa juonta taitavasti, ja tarina etenee vaihdellen eri henkilöiden kertomana. Taustalla piirtyy kuva värmlantilaisen maalaispaikkakunnan asukkaista ja keskinäisistä suhteista. Ihmiset alkavat kirjan edetessä tulla eläviksi, heillä on puutteensa ja vahvuutensa.
Päähenkilöitä on kaksi, poliisipäällikkö Petra Wilander ja lapsuudenmaisemiinsa palannut toimittaja Magdalena Hansson. Tarinassa viitataan siellä täällä kummankin aiempiin vaiheisiin, mutta Vastaa jos kuulet on kuitenkin oma kokonaisuutensa.
Luin Schulmanin uusimman jälkeen myös hänen kakkosdekkarinsa, Poika joka ei itke. Totesin, että Schulmanin kynänjälki on parantunut kerta kerralta, kakkonenkin ohitti jo kiinnostavuudessaan esikoiskirjan.
Jos etsii joulunpyhiksi dekkariluettavaa, Schulmanin kirjat ovat myös 400-sivuisia, eivät lopu ihan heti kesken.
Jos etsii joulunpyhiksi dekkariluettavaa, Schulmanin kirjat ovat myös 400-sivuisia, eivät lopu ihan heti kesken.
