Alice Zeniter: Unohtamisen taito

Kun aikanaan 16-vuotiaana tartuin Sinuheen, äitini sanoi, että sinnittele 100 sivua, sitten se alkaa vetää. Niin siinä kävi.

 

Alice Zeniterin Unohtamisen taito on samanlainen kirja, vaikka  ihan sataa sivua ei tarvinnut kahlata, kun kirja otti mukaansa.

Kolmeakymppiä lähestyvä Naima on kuin kuka tahansa pariisitar paitsi että ei ole. Hän on harkin pojantytär. Mikä harki tarkemmin on, sitä hän ei tiedä, koska sen enempää isä kuin isoisäkään ei ole koskaan suostunut puhumaan vaiheistaan Algeriassa, eikä kertomaan, miksi he päätyivät siirtolaisiksi Ranskaan.

Sitten asia kiertyy Naiman eteen toista kautta. Harkeiksi kutsutaan niitä algerialaisia, jotka olivat Ranskan armeijan palveluksessa siirtomaavallan loppuvaiheissa. Kun Algeria itsenäistyi ranskalaisten ja algerialaisten välisen sotimisen jälkeen vuonna 1962, harkit olivat algerialaisten näkökulmasta pettureita ja saivat sen mukaisen kohtelun. Osa heistä pääsi siirtomaasta pois lähteviä ranskalaisia kuljettaviin laivoihin, mutta suurimman osan heistä Ranska jätti kylmäverisesti Algerian uusien vallanpitäjien käsiin.

”Kun me olimme Ranskan siirtomaa, ranskalaiset korostivat aina, että me olemme samanlaisia Ranskan kansalaisia kuin muutkin. Mutta kun ranskalaiset lähtivät Algeriasta, kukaan ei yhtäkkiä muistanut, että sellaista olisi puhuttu”, Naiman isoisä sanoo katkerasti päädyttyään perheineen piikkilankaleirille Etelä-Ranskaan.

Unohtamisen taito kertoo Naimasta, hänen isästään Hamidista ja isoisästään Alista ja heidän perheistään.

Hamid tekee tietoisen päätöksen luopua suvun perinteistä. Hän avioituu ranskalaisen Clarissen kanssa ja on tyytyväinen, että saa neljä tytärtä eikä yhtään poikaa. Häntä pelottaa, että hän alkaisi laittaa poikansa niskaan samanlaisia paineita kuin mitä hänen omaan niskaansa esikoispoikana on laitettu. Hamid ei opeta tyttärilleen edes omaa äidinkieltään.

Mutta Naimalla on silti tummat värit ja arabinimi – paitsi että he eivät ole arabeja vaan kabyylejä eli berbereitä, kuten isoisä korostaa. Kantaranskalaisille se on kuitenkin ihan sama, algerialainen siirtolainen joka tapauksessa.

Yhtä lailla Naimaa pyrkii määrittämään isän suku. Isällä on yhdeksän sisarusta, ja etenkin Mohamed-setä pauhaa, että Naima on unohtanut, mistä hän tulee. Hänen mielestään Naiman pitäisi ikävöidä kotimaataan Algeriaa, vaikka Ranskassa syntynyt Mohamed ei itsekään ole koskaan käynyt siellä.

Kuka Naima siis on? Hän on syntynyt Ranskassa, käynyt koulut ja yliopiston, eikä hän osaa arabiaa kuin muutaman fraasin. Äidin suku on tuttu laajalti, mutta kun Naima yrittää kysyä isänpuolen juuristaan, isä vaikenee tylysti. Mikä siellä mättää?

Unohtamisen taito on monisakarainen tarina. Algerian historia alkoi kiinnostaa niin paljon, että välillä piti googlettaa taustoja. Yhtä asiaa jäin lopuksi ihmettelemään: Miksi isoisä Ali ja hänen vaimonsa eivät opettele lukemaan ja kirjoittamaan edes jotain kieltä? He ovat asuneet vuosikymmeniä Ranskassa, ja ovat edelleen sen varassa, että joku lapsista tai lapsenlapsista lukee ja kirjoittaa heidän puolestaan. Luulisi sen jo rassaavan niin paljon, että opettelisi itse. 

SAMANTAPAISIA

Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty

Intialainen Subhash lähtee opiskelemaan Yhdysvaltoihin ja jää sinne. Hän perustaa perheen, ja jokainen perheenjäsen joutuu miettimään, kuka minä olen.

Helena Liikanen-Ranger: Maman finlandaise

Kuten Helena Liikanen on Ranskassa, hän muistaa Suomen monet hyvät puolet alkaen kumisaappaista ja kurahousuista. Kun hän on Suomessa, hän kaipaa aurinkoa ja toisten huomioon ottamista ja ruokakauppojen valikoimia.

Taye Selasi: Ghana ikuisesti

Ghanasta opiskelemaan tullut huippulahjakas Kweku ja Nigeriasta sotaa paennut Fola, kaksi rakastunutta uudessa maassa, joka on täynnä mahdollisuuksia. He perustavat perheen, saavat rakkauslapsia. Miten siinä näin kävi?

SaharDelijani: Jakarandapuun lapset

Kolmekymppinen Neda on  syntynyt vankilassa Teheranissa. Hänen molemmat vanhempansa olivat poliittisia vankeja. Kun Neda on 12-vuotias, vanhemmat vapautetaan, ja perhe muuttaa Yhdysvaltoihin. Onko lapsi vastuussa niistä valinnoista, joita hänen vanhempansa tekivät?

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goljat

Alban isä on romanialainen, äiti suomalainen. Romanian maa ja kieli ovat Alballe tuttuja, sillä hän vietti lapsuuden kesänsä Romanian isovanhempien luona, muutoin hän asuu Helsingissä. Kahden maan kulttuurin välissä Alba näkee monia asioita toisin kuin muut.

Jhumpa Lahiri: Kaima

Amerikassa asuva intialainen nuorimies hakee kotimaastaan vaimon. Avioliitto on vanhempien sopima, aviopari puhuu ensi kerran keskenään vasta avioiduttuaan. Perheeseen syntyy poika, joka varttuessaan joutuu tasapainoilemaan kahden kulttuurin välissä.