Anilda Ibrahim: Punainen morsian

Sultana on onnellinen nainen. Hän on naimisissa miehen kanssa, jota  rakastaa, ja mies rakastaa häntä. Sultanan kasvoilla ei koskaan nähdä mustelmia.

Mutta onnea ei kestä kauan. Sultana kuolee esikoisensa synnytykseen. Pikkusisko Saban on astuttava hänen tilalleen, mentävä vaimoksi kuolleen siskonsa miehelle. Ei niin sanotusti helppo nakki, pelkää 15-vuotias Saba. Eikä siitä helppoa tulekaan. 

Siinä Anilda Ibrahimin kirjan alkuasetelma.

Saba ja hänen sukunsa asuvat pienessä vuoristokylässä Albaniassa. Perinteet ja uskomukset linjaavat arjen. Sitten alkaa toinen maailmansota, jonka päättyessä Albaniasta tulee kommunistivaltio. Naisille kommunismi tuo aluksi vapauden. Naiset pääsevät kouluun, eikä kukaan mies voi enää palauttaa vaimoaan vanhempiensa luo, jos tämä ei tottele häntä. Päinvastoin, miehelle saattaa käydä huonosti, jos hän yrittää ajaa vaimonsa kotoa. 

”Sinä patriarkaalinen mies”, vaimot huutavat, ”täynnä menneisyyden kuonaa, kelvoton luomaan uutta yhteiskuntaa!”  Miehen on paras olla hiljaa, ettei häntä todeta kommunisminvastaiseksi.

Anilda Ibrahimin Punainen morsian perustuu hänen sukunsa kokemuksiin. Saba on saanut piirteensä Anildan isoäidiltä. Kirjassa seurataan Saban vaiheita nuoresta tytöstä vanhaksi naiseksi, samoin Saban sisarusten ja naapureiden vaiheita. Juonenmutkia riittää.

Sabasta kasvaa viisas nainen. Hänellä olisi monta syytä katkeruuteen, mutta hänpä ei putoa katkeruuden kuoppaan. Hän ei kapinoi elämänsä rajoja vastaan, vaan elää täydesti niissä raameissa, mitkä hänen osalleen on tullut. Saba ei mieti, mitä minulta puuttuu, vaan on tyytyväinen siihen, mitä on. Valittamisen aihetta kyllä olisi. Mies juo ja anoppi mäkättää. Vuosien kuluessa Saba varttuu heidän ohitseen, oppii pitämään tyynesti puolensa, tekee työt ja on hyvä äiti ja vaimo.

Tyyni tyytyväisyys tekee Saban ystävälliseksi myös muita ihmisiä kohtaan. Hän ei setvi naapureiden ja sukulaisten vikoja ja virheitä, ei puhu pahaa, ei moiti, toteaa vain: se on hänen tiensä. Jokaisella on oma tiensä, oma elämänsä.

Punainen morsian jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen puoli on monella tapaa kiinnostava. Se avaa näkymän Albaniaan, joka on täysin tuntematon maa. Tarinan henkilöt ovat eläviä, heidän vaiheensa koskettavia ja ajatuksia herättäviä.

Loppupuolen päähenkilö on Saban 1970-luvulla syntynyt pojantytär Dora.  Enver Hoxhan hallitsema Albania on käynyt yhä aggressiivisemmin kommunistiseksi. Doran ja hänen vanhempiensa kanssa asuva isoäiti Saba viis veisaa valtiollisista määräyksistä, ja vanhan naisen annetaan olla. Dora on isoäidin lempilapsenlapsi ja pääsee hänen mukaansa kaikenlaisiin kiinnostaviin paikkoihin. Kaikista niistä ei kerrota Doran isälle ja äidille, tulisi vain turhaa hälinää...

Toinen osa kirjaa on sekin mielenkiintoinen, mutta vähän liikaa Anilda Ibrahim juoksee Doran vaiheita läpi. Olisin lukenut enemmänkin tavallisten ihmisten arjesta albanialaisessa pikkukaupungissa kommunistivuosina.

Kirjan lopussa kirjailija kertoo, että Dora on hänen alter egonsa. Ehkä kolmevitosen Anilda Ibrahimin olisi pitänyt sulatella vielä jokunen vuosi lapsuuttaan ja nuoruuttaan, jotta niistä olisi noussut esiin lisää kaikenlaista kiinnostavaa. Mittaa kirjalla ei ole niin paljon (304 sivua), ettei sitä olisi voinut vielä sata sivua jatkaa. Ei kirjan loppupuolikaan huono ole, se jää vain ensimmäisen osan varjoon. Saba sentään on mukana molemmissa, loppuun asti yhtä elämänterävä kansannainen.

Kirjan kieli on sujuvaa, osin runollisen kaunista, mukavaa lukea. Kokonaisuudessa hyvä kirja. Saatavissa myös pokkarina.

Samaa lajia tavallaan

ovat kiinalaisen Qiu Xiaolongin dekkarit. Niiden päähenkilö on ylikomisario Chen Cao, joka olisi halunnut kirjailijaksi, mutta puolue päätti, että hänestä tulee poliisi. Puolueen päätöksistä ei kannata valittaa, joten kirjallisuutta opiskelleesta Caosta tuli poliisi.

Xiaolongin dekkarit sijoittuvat Kiinaan.  Niissä tutkittujen rikosten taustalla on yleensä tapahtumat Kulttuurivallankumouksen ajoilta. Kulttuurivallankumous oli Kiinan kommunistisessa kansantasavallassa vuosina 1966-1976 toteutettu kampanja, jonka tarkoitukseksi sanottiin Kiinan vapauttaminen porvaristosta. Käytännössä se oli Maon johtama väkivaltainen kaaos, jossa punakaartit terrorisoivat maata.

Dekkareissa ylikomisario Chen Cao penkoo menneisyyden tapahtumia rinnakkain tämän päivän kanssa. Lukija pääsee seuraamaan, minkälaista oli kiinalaisten arki kulttuurivallankumouksen aikana ja mitä se on nykyisin.

Kirjailija Qiu Xiaolong joutui lähtemään Kiinasta kritisoituaan maan päättäjiä ja vaatiessaan sananvapautta. Hän asuu Amerikassa ja on päätoimeltaan Kiinan kielen ja kirjallisuuden professori. Qiu Xiaolongin dekkareita on tähän mennessä suomennettu seuraavat (kannattaa aloittaa vanhimmista ja edetä uudempia kohti):

Kuolemanjärvi, 2013

Tapaus Mao, 2010
Punapukuiset naiset, 2009

Kahden kaupungin tarina, 2008

Musta sydän, 2006

Punaisen merkin tanssija, 2006

Punaisen sankarittaren kuolema, 2005