Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi

Vaimo taivuttelee pitkään vastahakoista miestään, ennen kuin tämä sanoo okei. Hankitaan lapsi. Onhan ikää jo pitkälti yli kolmenkymmenen, mutta miehen mielestä lasta ei tarvittaisi välttämättä ollenkaan. Elämä on mallillaan kahdestaan.

Raskaus alkaa ja etenee hyvin. Ultrat kertovat, että tulossa on terve tyttö. Shokki on suuri, kun vauva todetaan heti synnytyksen jälkeen vaikeasti sairaaksi.

Tuomas Juntusen kirjan päätapahtuma kerrotaan jo takakannessa. Itse kirja jakautuu aikaan ennen synnytystä ja sen jälkeen.

Alkuosa venyy turhan pitkäksi. Juntunen kirjaa tapahtumia sieltä ja täältä, aiheen vierestäkin.  Kun tarinan ydin on sairaan lapsen syntymä ja mitä sen jälkeen, luin Amerikan matkan yksityiskohtaiset muistelut lopulta kursorisesti odottaen, että päästäisiin pääasiaan.

Rakenteeltaankin kirja on turhan pomppiva. Luku kertoo aina jostain muusta vaiheesta kuin edellinen tai seuraava luku.

Kun vauva syntyy, kirjaa on mennyt reippaasti toistasataa sivua. Vaikka tietää, miten käy, järkytys humahtaa lukijalle asti. Kätilö sanoo, että tuli terve tyttö, käydään vain vähän putsaamassa hengitysteitä, niin vauva alkaa hengittää. Kohta valkenee, että vauva ei ole ollenkaan terve.

Vauvan syntymän, lyhyen elämän ja kuoleman jälkeiset tunteet ja tapahtumat Tuomas Juntunen kertoo koskettavasti. Teksti vie mukaansa, lukija on hyvästelemässä vauvaa sairaalassa, on läsnä hautajaisissa, ja toivoo mukana, kun aletaan tutkia, voiko näillä perintötekijöillä saada tervettä vauvaa lainkaan.

Kirjan loppupuolen tapahtumien lomaan Juntunen kirjoittaa pohdintojaan elämästä ja kuolemasta. Vaimon suvussa luotetaan lujasti jälleennäkemiseen. Tuomas Juntunen ei usko sellaiseen, mutta jokin hänen aiemmassa ehdottomuudessaan alkaa kuitenkin säröillä.

Kirjan tarina on  Tuomas Juntusen omasta elämästä. Vaimon nimi on muutettu, mutta lapsi on Martta, kuten oli oikeastikin. 

SAMAA AIHEPIIRIÄ

Eve Hietamies Puolinainen

- Elämästä puuttuu enää lapsi, mutta…

Anna-Leena Härkönen Heikosti positiivinen

- Omaelämäkerrallinen kirja äidiksi tulemisen ongelmista

Olli Seppälä Mies joka synnytti

- Muistiinpanoja lapsen odottamisesta, ilosta ja surusta

Pälvi Ahoinpelto Pikku Heini

- Heini osoittautuu erilaiseksi lapseksi

Pirre Saario Haikara lentää ohi

- Lapsi jota ei tullutkaan

Sairaalakokemuksia

Kristiina Hanhirova Rakkautta, rukouksia ja rauhoittavia

- Miten pysyä kiinni elämässä, kun vastoinkäymisistä ei tahdo tulla loppua

Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise

Kynähametta, paljettikenkää ja pikkutakkia. Pikkuneideillä hopeisia pitsimekkoja ja minikorkkareita. Koulun kevätjuhla? Ei vaan leikkipuisto Antibesissa, Etelä-Ranskassa. 

”Et mene leikkimään, kun sinulla on tuo mekko”, pitsimekkoisen pienokaisen tyylikäs äiti kieltää. Tytär on oppinut tottelemaan, hän kulkee ympyrää puiston asfaltilla ja katselee kaihoisasti Helena Liikanen-Rengerin 2-vuotiasta, joka laskee liukumäestä kerta toisensa jälkeen.

Helena tuntee itsensä juntiksi sortseissa ja t-paidassa ranskalaisäitien joukossa, mutta pystyypä sitten ottamaan hiekkaisen lapsensa ongelmitta syliin.

Maman finlandaise on suomalaisen Helena Liikanen-Rengerin kirja elämästä Etelä-Ranskassa. Hän päätyy Antibesiin ranskalaisen miehensä matkassa.

Monessa asiassa Helena kaipaa sydämensä kyllyydestä Suomea, kuten taloa vuokratessa. Vuokra-asunnoista on pulaa, ja kun vihdoin jonkun löytää, sitä ei ole mitään saumaa saada ilman monenlaista dokumenttia palkkakuiteista alkaen. Kun perhe pääsee muuttamaan, kohta käy ilmi, että komeron takaseinä on homeessa, kylpyhuoneessa alkaa syksyn tullen haista navetalta ja kun muuton jälkeen tulee ensimmäinen sade, vesi valuu katon reiästä täydessä unessa olevan siipan tyynylle.

Moni asia on myös paremmin, kuten kauppojen ja torien huikeat ruokavalikoimat. Lähimmäiset otetaan superkohteliaasti huomioon. Kaikki tervehtivät toisiaan ylenpalttisesti joka paikassa alkaen siitä, että aamuisin vaihdetaan poskisuudelmat lapsen jokaisen luokkakaverin vanhemman kanssa. Kaupan kassa kysyy asiakkaiden kuulumisia, ja jonossa olevat odottavat rauhallisesti vuoroaan, vaikka kuulumistenvaihto kestäisi pitemmän aikaa.

Oma lukunsa on koulu. Kun Rengerin perheen esikoinen täyttää 3 vuotta, hän aloittaa koulun. Koulussa opetetaan edelleen kaunokirjoitusta ja istutaan pulpeteissa. Käytöstavat ovat tärkeät, ja lapset puetaan kauniisti sävy sävyyn.

Helena Liikanen-Renger puhuu sitkeästi lapsille suomea ja vaatii näitä vastaamaan suomeksi, vaikka lauseisiin eksyykin ranskalaisia sanoja: ”Äiti, kuoritko mulle pommen.” Joka kesä tullaan Suomeen ja mennään mökille, ja lapset nauttivat metsäretkistä, saunomisesta, onkimisesta ja siitä, että mustikoita voi syödä suoraan puskista.

Kuten moni muukin kahden maan kansalainen, Helena kertoo sieluunsa asettuneesta kaipuusta. Kun hän on Ranskassa, hän muistaa Suomen monet hyvät puolet alkaen kumisaappaista ja kurahousuista – Ranskassa lapset eivät koskaan mene ulos tuhruisella säällä. Kun hän on Suomessa, hän kaipaa aurinkoa ja toisten huomioon ottamista ja ruokakauppojen valikoimia.

Tasapainottelu kulttuurien välillä on nuorallatanssia, hän sanoo. Toisaalta on hyvä olla kahdessa paikassa, toisaalta ei kummassakaan.

Helena Liikanen-Renger kertoo ranskalaisesta arjestaan blogissaan Chez Héléna

http://chezhelena.com/2016/03/17/mista-tunnistaa-suomalaisen-lapsen-ulkomailla/

http://chezhelena.com/2016/01/25/ranskalaisen-perheonnen-salaisuus/

http://chezhelena.com/2016/07/03/kaksivuotias-kolmeksi-viikoksi-mummolaan-french-kids-spend-their-summer-away-from-home/

ERILAINEN LAPSUUS:

Sabine varttui viidakossa

Risto Isomäki: Haudattu uhka

Suomalaisen istuvat telkkarien ääressä katsomassa Linnan juhlia, kun juhlat saavat oudon käänteen. Vieraat alkavat oksentaa, ja heidän kasvoihinsa nousee paiseita. Oireet vaikuttavat säteilymyrkytykseltä. Miten ollakaan, kohta käy ilmi, että kuorma-autot, jotka olivat viemässä käytettyä ydinpolttoainetta Olkiluotoon, ovat kadonneet.

Siinä Risto Isomäen uuden kirjan alkutilanne.

Kansainvälisen terrorismin asiantuntija Lauri Nurmi saadaan puolipakotettua auttamamaan Suomen ällistyneitä viranomaisia. Nurmi saa työparikseen somalisyntyisen suomalaispoliisin ja yksinhuoltajaäidin Aishawarya Sadiqin. Ydinjätteen kaappaajiksi ilmoittautuneet terroristit lataavat pöytään vaatimuksensa, ja niin alkaa kilpajuoksu ajan kanssa.

Sain aikanaan joululahjaksi Isomäen kirjan Sarasvatin hiekkaa. Sen ennustamat tulevaisuudennäkymät olivat säpsähdyttävät, ja säpsähdyttivät uudelleen, kun japanilaisessa Fukushiman ydinvoimalassa tapahtui tsunamin seurauksena onnettomuus viisi vuotta sitten. Muuten Sarasvatin hiekkaa oli kaksijakoinen kirja: siihen sisällytetty rakkaustarina oli harlekiinityyliä, mutta pääjuoni vei tiiviisti mukanaan.

Haudattu uhka on tyyliltään toimintajännäri. Samalla Isomäki tuo kirjassaan esiin mielenkiintoisia seikkoja, kuten että Olkiluodon ydinvoimalan vartointi on minimaalista, jos sitäkään. Voimala on Pohjanlahdella, ja kuka tahansa huviveneilijä voi kirjan mukaan ajaa sen rantaan. Kuorma-autojen kaappaaminenkin sujuu ongelmitta pienellä juonella.

Sitä jää miettimään, lienevätkö suomalaisten ydinvoimaloiden turvallisuusjärjestelyt todellisuudessakin yhtä lepsua touhua?

Kurganin varjot on yksi Isomäen aiempia kirjoja

...Kurganin varjoissa Isomäki nivoo juoneen maapallon tulevaisuutta, historiaa ja kielitiedettä. Saattaa kuulostaa ikävystyttävältä, mutta ei ole, päinvastoin. Suht kevyen jännityskertomuksen siivellä saa monenlaista uutta tietoa.  Enpä tiennyt esimerkiksi sitä, että jos Välimeri saastuu liikaa ja käy hapettomaksi, laivat eivät pysy enää sen pinnalla vaan plumpsahtavat pohjaan....

Harri Nykänen: Leijonakuningas

Maailman vahvimman tittelin voittanut Jimmy nai Dodon, Viidakon Kissat -kisan voittajan, eikä median kiinnostuksella ole mitään rajaa. Kaikki, mitä he tekevät tai jättävät tekemättä, kiinnostaa juorulehdistöä ja televisiota. Viimeisimpänä se, että Jimmy löydetään kuolleena kotoaan.  

Suomessa on monta hyvää dekkarikirjailijaa, ja Harri Nykänen on yksi parhaista. Nykäsen Ariel Kafka -sarjan viimeisimmässä, Leijonakuninkaassa, Jimmy, Dodo ja muutamat muutkin muistuttavat eräitä lehtien palstoilla näkyviä ja näkyneitä henkilöitä. 

Hieman eksoottista lisäväriä Kafka-sarjaan tuo se, että rikoskomisario Ariel Kafka on Suomen juutalainen. Juonen liepeillä tulee välähdyksiä suomenjuutalaisesta ankkalammikosta. Samaan tapaan kuin suomenruotsalaisten lammikossa, tässäkin porukat tuntevat toisensa. Ollaan sukua tai tullaan sukulaisiksi tai ollaan sukulaisen sukulaisia tai koulukavereita tai muuten vain tuttuja.  Kun rikoskomisario käy tutkimusten viemänä Helsingin synagogassa, hän törmää muistoihin joka askeleella:

”Menneisyys oli läsnä kuin se askeleet kuullessaan tunkisi uteliaana synagogan katosta, seinistä ja lattiasta selvittämään tulijan sijainnin suuressa juutalaisessa sukupuussa: Näköjään Wolf Kafkan nuorempi poika…”

Leijonakuninkaassa Helsingin juutalaisella seurakunnalla on osuutensa myös juonenkehittelyssä. Seurakunta on saanut uuden rabbin,  valtsikan opiskelijan näköisen nuoren ja älykkään Sam Jacobsonin. Hän on kasvanut Tampereen takana maaseudulla suomenjuutalaisessa perheessä ja on viettänyt reipasta opiskelijaelämää ennen kuin lähti opiskelemaan rabbiksi. Rabbi Jacobson tuntee yllättäen Jimmyn.

Sam Jacobson muistuttaa Simon Livsonia, Helsingin juutalaisen seurakunnan uutta kolmekymppistä rabbia, joka varttui Pohjois-Savossa ja vaihtoi rabbiopintoihin kaupalliselta uralta. Toivottavasti Simon saa Nykäsen uutuuden joululahjaksi, voisi olla kiinnostava lukukokemus.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288460534197.html

Harri Nykänen kirjoittaa rennonsutjakkaasti, kirjaa on kiva lukea. Toimittajatausta näkyy, kieli on kohdallaan ja repliikit luontevat. Juoni etenee loogisesti, palapelin palat pysyvät koossa ja loppuratkaisu on järkeenkäypä.  Kaikin puolin tasokas dekkari esimerkiksi ennakkojoulupäivän ennakkojoululahjaksi:

Ennakkojoulupäivä syntyy niin, että otetaan joulunalusviikoilla yksi talvilomapäivä kesken joulujuttujen. Silloin ei tehdä muuta kuin luetaan, syödään suklaata, otetaan päikkärit ja luetaan, eikä edes ajatella, mitä nyt vielä kenties onkaan tekemättä.