Elif Shafak: Kunnia

Tämä on hyvä kirja. Elif Shafak liikkuu samoilla vesillä kuin Khaled Hosseini, mutta afganistanilaisten sijasta päähenkilöt ovat Turkin kurdeja. Kirjassa on otteessaan pitävä juoni, jonka yhtenä loimena kulkee musliminaisten elämänrajat. Jos pitäisi valita matkalukemiseksi Hosseinin uusin tai tämä, niin ehdottomasti tämä.

Kunnia alkaa Lontoosta vuonna 1992, mutta palaa sen jälkeen tarinan juurelle Eufratjoen kupeeseen vuonna 1945. Nazella ja hänen miehellään on jo kuusi tyttöä, ja viimeisillään raskaana oleva Naze odottaa kiihkeästi poikaa. Sen sijaan hän saa kaksoset, kaksi tyttöä. Pettynyt äiti antaa heille kurdinkieliset nimet Bext ja Bese, Kohtalo ja Kylliksi. Lempeä isä nimeää tytöt uudelleen Pembeksi ja Jamilaksi, Vaaleanpunaiseksi ja Kauniiksi.

”Ne nimet olivat kuin sokeripalat, jotka sulivat teehen. Ne olivat makeat ja taipuisat, eikä niissä ollut minkäänlaisia teräviä reunoja.”

Vaaleanpunainen Kohtalo ja Kylliksi Kaunis kasvavat köyhässä, pienessä syrjäkylässä. Eräänä päivänä kylään tulee nuori mies Istanbulista ja ottaa toisen kaksosista vaimokseen, mutta ei sitä, jonka olisi halunnut. Nuori perhe muuttaa Lontooseen. Kirja seuraa sekä Turkkiin jääneen että Englantiin muuttaneen siskon vaiheita.

Shafak kuljettaa juonta eri tasoissa, astuu välillä ajassa taaksepäin, välillä näyttää väläyksen siitä, mitä on tulossa. Hän pitää aikatasot hyvin hyppysissään, tarina etenee sujuvasti, eikä lipsahda edes kermakakkuilemaan, vaikka siihen olisi matkan varrella mahdollisuuksia. Loppu palkitsee lukijan vielä yllätyksellä.

Kansiliepeessä kerrotaan nelikymppisen Elif Shafakin olevan Turkin suosituin naiskirjailija, joka asuu puoliksi Lontoossa, puoliksi Istanbulissa.  Häneltä on suomennettu aiemmin kaksi kirjaa.