perjantai 21. syyskuuta 2018

Fiona Barton: Leski

Loppukesästä satuin lukemaan useamman sellaisen kirjan, osa niistä arvostelujen kiittämiä, joiden kanssa katselin jo puolivälissä, paljonko tässä on vielä sivuja kahlattavana. Jonkun menin loppuun silmäilemällä.

Viimeksi pitkästyin paljon kiitetyn Punaisen osoitekirjan kanssa. Kirjan idea on hyvä: vanha nainen selaa osoitekirjaansa ja käy samalla läpi elämäntarinaansa. Kirja alkoikin kiinnostavasti, mutta tarinan edetessä siitä tuli yhä sokerisempi. Punainen osoitekirja on kuitenkin takakannen tekstin mukaan ”ampaissut maailmanmenestykseen”, joten sillä on tykkääjänsä.

Sitten tuli kirjastosta ilmoitus, että varaamani Fiona Bartonin Leski on saapunut. Olin laittanut varauksen alkukesästä, kun sitä kiitettiin monen lehden kirja-arvioissa. Yllätyin iloisesti. Vaihteeksi kirja, joka otti otteeseensa kuin olisi nielaissut virvelin vieheen.

Fiona Barton on työskennellyt pitkään toimittajana, ja se näkyy sujuvassa kielessä ja tarinan nasevassa etenemisessä. Hän kerii juonta auki kahdessa aikatasossa. Kymmenen vuotta aiemmin Glen Taylor on vapautettu kidnappaussyytteestä, koska todisteet eivät riittäneet. Nyt on tullut uutta tietoa, ja tutkimusta johtanut poliisi ryhtyy penkomaan vanhaa asiaa. Tarinan avain on Taylorin vaimolla, Jeanilla, josta tulee kirjan alussa leski, kun Glen Taylor horjahtaa bussin alle ja kuolee.

Uusien tutkimusten myötä esille nousee muitakin tekijävaihtoehtoja. Onko syyllinen joku heistä, vai oliko tekijä sittenkin Glen?

Barton kutoo tarinaa taitavasti, väliin Jean Taylorin näkökulmasta, väliin poliisin ja väliin toimittajan näkökulmasta. Vaikka juoni etenee eri aikatasoissa, kokonaisuus on hanskassa. Mikä mukavinta, lukijakaan ei osaa päätellä vihjeistä huolimatta, mitä aikanaan on tapahtunut, ennen kuin se selviää viimeisessä luvussa.


YLLÄTTÄVIÄ LOPPURATKAISUJA ON MYÖS NÄISSÄ






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti