Kaarlo Stenvall: Stenvallit stadissa Victor Klemperer: Haluan todistaa

Akateemisen alennusmyynnin poistokorista lähti mukaani Kaarlo Stenvallin 600 aaneljäkokoista sivua käsittävä järkäle Stenvallit stadissa. 

Joku vuosi aiemmin Suomalaisessa kesätöissä ollut poikani osti poistohyllyltä toisen samanlaisen järkäleen. Se oli Viktor Klempererin päiväkirjat, jotka oli julkaistu nimellä Haluan todistaa.

Molemmat kirjat kertovat minämuodossa samasta ajanjaksosta lähihistoriassa. Stenvallit stadissa on Kaarlo Stenvallin omaelämänkerta 1930-40-luvun Helsingistä. Victor Klempererin päiväkirjat kertovat Saksan Dresdenistä vuodesta 1933 vuoteen 1945.

Lainasin Klempererin pojaltani lomalukemiseksi. Aluksi luin sitä silloin tällöin muun lomassa, mutta pikkuhiljaa päiväkirjamerkinnät alkoivat vetää, ja lopulta istuin tiiviisti kirja kädessä viimeiselle sivulle asti.

Stenvallit stadissa teki saman. Alkuun luin kirjaa muutama sivu kerrallaan, mutta vähitellen se otti otteeseensa. Lopulta senkin kanssa oli istuttava yhtä putkea niin pitkään, että kirja oli luettu.

Haluan todistaa

Hitlerin noustessa valtaan vuonna 1933 Victor Klemperer oli Dresdenin yliopiston professori. Hän kirjaa päiväkirjaansa sekä arkielämän yksityiskohtia että mainintoja maailmantapahtumista ja Saksan politiikasta.

Arkeen liittyvät merkinnät kertovat, miten elämä muuttuu ensin pikkuhiljaa ja sitten yhä nopeammin. Klemperer menettää työpaikkansa, koska on juutalainen. Sukulaisia ja naapureita katoaa, ensin ulkomaille, sitten heitä aletaan pidättää. Klempereriä suojelee pitkään pidätykseltä se, että hänen vaimonsa on ei-juutalainen saksalainen, mutta lopulta sekään ei auta.

Klempererin päiväkirjamerkinnät todentavat sammakonkeitto-esimerkin: kun elämä muuttuu vähä vähältä vaikeammaksi, huononnuksiin tottuu, ja vasta kun on myöhäistä, huomaa, että olisi pitänyt uskoa sukulaisia ja lähteä ajossa heidän tavoin Amerikkaan.

Stenvallit stadissa

Stenvallit stadissa kertoo arjesta sörkkalaisessa työläisperheessä. Perheen kautta nähdään, miten elämä muuttuu laajemminkin Sörkassa, Helsingissä, Suomessa, jopa maailmassa, sillä perheen isä seuraa kiinnostuneena maailmantapahtumia. Kirjan alussa Kaarlo on 9-vuotias, ja kirja loppuu siihen, kun on hänen ikäluokkansa vuoro lähteä sotaan.

Kirjaan tuo oman kiinnostavan lisän siinä käytetty kieli. Kaarlon isä Yrjö on nuorena miehenä ollut kansalaissodan jälkeen vankina Suomenlinnassa. Hän ei ole ajatuksiltaan kommunisti, mutta hän on työläinen ja automaattisesti punaisten puolella. Yrjö Stenvall puhuu vanhaa stadin slangia: ”Moni fäini kundi divaa liikaa ja sitten ei enää oo missä budjata.”  Kaarlo puhuu 30-luvun slangia: ”Missä se nyt koisaa, kun patja on förattu?”

Kirja on myös aikamatka vanhaan Helsinkiin. Kaarlon lapsuuden ja nuoruuden aikana Sörkan puutaloja puretaan ja tilalle rakennetaan korkeita kivitaloja, niitä jotka ovat nyt haluttuja ja hintavia. Kotinsa ikkunasta Kaarlo näkee Harjun ruumishuoneen, ja sodan alettua hän seuraa, miten juna tuo sinne kaatuneita arkkulastin toisensa jälkeen. Kerran kuorma kaatuu, arkut avautuvat ja niistä lentää ruumiinkappaleita. Kuva jää Kaarlon mieleen pitkäksi aikaa.

Yrjö Stenvallin isoisä oli Albert Stenvall, joka oli Aleksis Kiven veli. Kivi vietti elämänsä viimeiset ajat Albert-veljen mökissä Tuusulassa. Mökki on siellä edelleen Tuusulan Rantatien varrella, nyt nähtävyytenä. Joskus Yrjö viittaa jutuissaan Helsingin rautatientorilla olevaan Aleksis Kiven patsaaseen: siellä sukulaismies istuu ja katsoo maailman menoa.

Aleksis Kiveä hoiti Tuusulan mökissä pääasiassa Albertin tytär Agnes, tuolloin murrosikäinen neito. Agnes muutti sittemmin Helsinkiin, oli perheetön ja elätti itsensä ompelijana. Kun Kaarlo pikkupoikana viedään hoitoon Agnes-isotädin luokse, täti kertoo hänelle Aleksista. 

Aleksis Kivi teki kuolemaa veljensä mökin peränurkassa. Kun helsinkiläiset ylioppilaat kävivät Tuusulassa kurkkaamassa, elääkö kirjailija vielä, Kivi hiukan hermostui ja sanoi kurkkijoille, että kyllä minä elän. Siitä jäivät kirjallisuudenhistoriaan kirjailijan viimeisiksi sanoiksi ”minä elän”.

KENELLE?

Stenvallit stadissa - Helsingin historiasta, Sörkasta ja Kalliosta sekä sota-ajoista kiinnostuneelle.

Haluan todistaa - Toisesta maailmansodasta ja erityisesti sota-ajan Saksasta kiinnostuneille.

SAMOJA AIHEALUEITA

* Olavi Paavolainen: Synkkä yksinpuhelu, kooste Paavolaisen päiväkirjoista. Kirja alkaa Talvisotaa edeltävästä kesästä 1939 ja jatkuen rauhantekoon asti vuonna 1945. Olavi Paavolainen työskenteli sodassa tiedotustehtävissä, mutta oli usein eri mieltä sodanjohdon ja virallisen sotanäkemyksen kanssa. 

* Veijo Meri: Aleksis Stenvallin elämä, romaaniksi kirjoitettu Aleksis Kiven elämänkerta.

* J. M. G. LeClézio: Harhailevä tähti, aiheena pakeneminen ja pakolaisuus Euroopassa sodan aikana ja sen jälkeen. Pääosassa on nuori juutalaistyttö Ester.