Katsoin
ensimmäisen jakson paraikaa pyörivästä tv-sarjasta Saari, joka perustuu Victoria
Hislopin saman nimiseen romaaniin. Jätin siihen. Viipyilevä tahti muistutti
sen sortin kotimaisia elokuvia, joissa toivoo, että leffan mukana tulisi kelaa
eteenpäin -nappi.
Kirja
sen sijaan lähti vetämään alusta alkaen. Englantilainen Alexis on lähdössä
Kreikkaan lomalle ja päättää matkallaan tutustua myös kreetalaisen äitinsä
syntymäseutuun. Äiti ei ole koskaan puhunut lapsuudestaan, ja tytär näkee tilaisuuden
ottaa selville, mitä salaisuuksia äidin menneisyydessä on.
Alexis
matkustaa äitinsä suvun kotikylään, Plakaan. Kylän edustalla on
Spinalongan saari, joka oli spitaaliin sairastuneiden karkotuspaikka. Alexis löytää
kylästä äitinsä vanhan ystävän, joka alkaa avata salaisuuksien kerää.
Juonessa
on monenlaista vaihetta, ja se pitää hyvin näpeissään. Sisällön tekee painavaksi ja koskettavaksi se, että Spinalonga on totta. Spinalonga
jäi autioksi vuonna 1957, kun leprasiirtola lakkautettiin, ja se on nykyisin
turistikohde.
Saari
on helppolukuinen. Sen lauseet menevät siellä täällä naivin harlekiinityylin
puolelle, mutta ei niin paljon, että alkaisi haitata: ”Eleni
tunsi musertavaa syyllisyyttä, että tytöt joutuivat varttumaan ilman häntä.” Ikään
kuin Eleni olisi tehnyt tietoisen valinnan, että sairastunpa seuraavaksi
spitaaliin.
Spitaalin
eli lepran monimuotoisuus tulee kirjassa hyvin esille. Spitaaliin sairastunut
saattoi elää vuosikymmeniä ilman, että sairaus juurikaan eteni, ja toisessa päässä
janaa sairaus vei muutamassa vuodessa kivuliaaseen kuolemaan. Petrakisin
perheen tarina on ollut rankkaa todellisuutta monien perheiden elämässä, ennen
kuin lääke löytyi.
Kun olin
lukenut kirjan, huomasin ajatusteni palaavan moneen kertaan kertomukseen. Hyvä
kirja.
Spinalongassa
näyttää tältä:
http://www.youtube.com/watch?v=beHZV2iARas
http://www.youtube.com/watch?v=AIXH_JYqcoU
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti