sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Mutta mitä tapahtui Lydialle?
Joel Lehtosen avovaimosta tuli lopulta rouva Lehtonen


Etelä-Haagassa oleva Sankaritie päättyy kääntöpaikkaan. Kääntöpaikalla on kallio, jolla on vanha keltainen puuhuvila. Sinne kirjailija Joel Lehtonen vetäytyi Helsingin hulinasta maaseudun rauhaan vuonna 1922. Lehtonen on parhaiten tunnettu romaanistaan Putkinotko.

Joel oli syntynyt aviottomana poikana Itä-Suomessa Säämingissä. Äiti jätti lapsen puolivuotiaana huutolaiseksi, siis sellaiseksi, joka annettiin hoitoon sinne, kuka halvimmalla otti. Kun Joel oli nelivuotias, papinleski Augusta Wallenius otti hänet luokseen. Poika sai  käydä kansakoulun jälkeen oppikoulun, viimeisen luokat Helsingin Ressussa, kun Augusta muutti pojan kanssa pääkaupunkiin. Ylioppilaaksi päästyään Joel aloitti kirjallisuuden opinnot yliopistossa. Samaan aikaan hän kirjoitti jo lehtiin ja työsti runokokoelmaa.

Parikymppisenä Joel Lehtonen vieraili Säämingissä ja tapasi äitinsä ynnä velipuolensa. Joel sai mielestään loistavan idean. Hän osti Säämingistä itselleen kesäpaikaksi maatilan, ja sopi, että äiti ja veli perheineen (vaimo ja 10 lasta) voivat asua siellä myös ja pitää huolta paikoista, kun hän on itse poissa. Miten yhteispeli sujui, sen kertoo Lehtosen kuuluisin kirja, Putkinotko, ja sitä täydentää novellikokoelma Kuolleet omenapuut. Pieleen siis meni.

Velipuoli, kirjassa nimeltään Juutas Käkriäinen, oli laiska, luihu ja siivoton. Joku toinen isäntä pistäisi moisen vuokralaisen kävelemään, mutta kirjassa Aapeli Muttisen nimen saanut tilanomistaja ei saa pistetyksi Juutasta aisoihin.

Aapeli Muttisella on Putkinotkossa mukana ystävätär, Lyygia, kaunis nuori nainen. Lyygia oli oikealta nimeltään Lydia Thomasson, työmiehen tytär, joka oli ammatiltaan hieroja. Vaikka Joel Lehtonen oli köyhälistöstä lähtöisin, hän oli nyt  sivistynyt mies. Sellaiselle seurustelu työläisnaisen kanssa oli niinä aikoina erittäin epäsopivaa.

Lydialla oli sitä paitsi avioton poika, mikä teki tilanteen vieläkin arveluttavammaksi. Viiden vuoden avoliiton jälkeen Joel lopulta vei Lydian vihille. Kaksi vuotta sen jälkeen hän myi Säämingin tilansa ja osti Helsinkiä ympäröivältä maaseudulta, Huopalahden kauppalasta huvilan, johon muutti asumaan vuoden ympäri. Hän kehui sen olevan Huopalahden kauneimmalla paikalla, sieltä on jopa näköala merenlahdelle.

Vanhetessaan yhä erakkomaisemmaksi käynyt Joel Lehtonen sulkeutui välillä taloonsa, ja kielsi vaimoa päästämästä ketään sisälle. Paremmassa vireessä ollessaan hän kutsui kirjailija- ja taiteilijaystäviään luokseen illanviettoihin. Ystäviä olivat muun muassa kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen, kirjailija Juhani Aho ja historioitsija Henry Biaudet.

Etelä-Haagan Sankaritiellä vähän ennen kääntöpaikkaa ja Lehtosen huvilaa on kallionrinteessä puisto, joka tarkemmin katsottuna osoittautuu sankarihautausmaaksi. Siihen on haudattu Huopalahden kauppalan miehiä, jotka kaatuivat talvi- ja jatkosodassa. Hautojen keskellä on muistomerkki, nuorta miestä esittävä patsas. Sankaritien sankarit.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista luettavaa. Lydia oli vaarini täti, eli isäni isän äidin sisko.

    VastaaPoista
  2. Vasta tästä ymmärrän, että äitini isän äidillä oli tämmöinen sisko.Myös äitini isä oli syntynyt aviottomana. Kovia kohtaloita tuolloin ja kuitenkaan lopulta lapsuus ei määrittele, mitä meistä tai jälkeläisistämme tulee. Kiitos kirjoituksestasi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä tarinasta. Lydian sisko oli äidin isän äiti. Olin lievästi järkyttynyt, kun luin kirjan. Minulle aukesi asioita, joita ei koskaan kerrottu.

    VastaaPoista