Kirjabrunssi: Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä

Jenna Kostetin kirjassa Kuuden Katariinan jäljillä on kiinnostava lähtöidea. Kostet törmää työssään Turun linnassa asuneisiin Katariina-nimisiin naisiin ja alkaa tutkia heitä tarkemmin. Jotkut ovat ennestään tuttuja kuten Katariina Maununtytär, jotkut tuntemattomia kuten ensimmäisenä listassa oleva Katariina Stenbock.

Katariinoja esitellään aikajärjestyksessä 1500-luvulta lähtien niin, että viimeisenä päädytään 1900-luvulle. Kuuden Katariinan mukana pääsee sukeltamaan siihen, miten menneillä vuosisadoilla on eletty. Kirjailija on vain turhan päiten kirjoittanut paljon itseään mukaan kirjaan, se löystää osaltaan muutenkin löysää kokonaisuutta. Kun kirjailija kertoo, että Katariina Stenbock tykkäsi erityisesti aniksen mausta, hän lisää että minäkin tykkään aniskarkeista. Miksi se pitää kertoa? Tai kirjailija kirjoittaa: "En oikein pidä Katariina Jagellonicasta, vaikka meillä molemmilla onkin ruskeat silmät". Aha.

Viime vuosina on ollut yhä enemmän tapana etenkin lehtijutuissa mutta joissain kirjoissakin, että juttu kirjoitetaan minä ja mun fiilikset -näkökulmasta. Aluksi se tuntui tuoreelta ja esimerkiksi Anna Kortelaisen kirjassa Virginie minäkommentit veivät tarinaa eteenpäin, kun Kortelainen kertoi salapoliisitapaan, kuinka pääsi eteenpäin etsiessään tietoa Albert Edelfeltin Pariisin aikaisesta avovaimosta. Mutta tässä kirjassa minäpuheet eivät tuo mitään uutta itse tarinaan.

Kirja sisältää myös paljon mielenkiintoista asiaa. Harmi että kustannustoimittaja ei ole tehnyt hommiaan, sillä kirjassa on paljon toistoa. Samaa asiaa kerrotaan useaan kertaan vähän eri sanoin kuten esimerkiksi, että 16-vuotias Katariina Stenbock päätyi Kustaa Vaasan kolmanneksi vaimoksi eikä tuohon aikaan aatelisneidiltä kysytty, tykkäiskö hän naimakaupasta. Tai moneen otteeseen parin sivun välein kuinka Katariina onnistui pysymään väleissä hankalien poikapuoliensa Erikin ja Juhanan kanssa, joista Erik oli häntä jopa vanhempi.

Tulee olo, että materiaalista olisi ollut tulossa maistuva pullakranssi, mutta se laskettiin markkinoille taikinana, ei vaivattu eikä paistettu. Vielä kirjan lopussakin veivataan Turun linnan jatkosodan aikaisista tuhoista ja sen korjauksista moneen kertaan vähän eri sanoin. Kun asiat olisi voinut kertoa kerralla napakasti ja mennä sen jälkeen seuraavaan asiaan eikä seilata eestaas.

Mutta kuten jo totesin, aina on toki kiinnostava lukea menneiden vuosisatojen elämästä, miten asuttiin ja pukeuduttiin, mitä syötiin ja ajateltiin, minkälaiset olivat ihmissuhteet, avioliitot, vanhemmuus. Lukija voi verrata menneitä aikoja nykyiseen elämään ja miettiä, mikä kaikki meillä on paremmin ja mitä sellaista menneisyydessä oli, mitä meillä ei ole, mutta voisi olla kiva, jos olisi.

MENNEISTÄ AJOISTA KERTOVAT MYÖS

Paananen, Linna: ELÄMÄN LOISTE JA HURJUUS

https://kirjabrunssi.blogspot.com/2016/10/marjo-pauliina-paananen-vesa-linna.html

Lundberg: LIEKINKANTAJAT

https://kirjabrunssi.blogspot.com/2022/11/ulla-lena-lundberg-liekinkantajat.html

Kanto: ROTTIEN PYHIMYS

https://kirjabrunssi.blogspot.com/2021/05/anneli-kanto-rottien-pyhimys.html

Strömberg: SOPHIE

https://kirjabrunssi.blogspot.com/2016/01/mikaela-stromberg-sophie.html

Ollikainen: NÄLKÄVUOSI

https://kirjabrunssi.blogspot.com/2013/09/aki-ollikainen-nalkavuosi-mirka.html

Mazzarella: FREDRIKA