Raija Oranen: Ackté

Nuorena Aino Ackté katseli kammoksuen vanhenevia oopperalaulaja, jotka yrittivät hurmata oopperajohtajia veikistelemällä ja flirttailemalla kuin neitokaiset. Hän päätti, ettei tule syyllistymään sellaiseen, kun tulee vanhaksi. 

Aino jatkoi kuitenkin ennen tepsineitä konsteja vuodesta toiseen, kunnes näki itsensä valokuvasta. Hän tajusi, että sorja kaula oli paksuuntunut, hartiat alkavassa köyryssä, kasvot levinneet ja vyötärö kadonnut.

Sen jälkeen Aino Ackté luopui keikistelystä, mutta muuten ei menestyksekkään uran päättäminen kunniallisesti onnistunut. Hänen nimensä oli ollut koko Pariisin huulilla, kaupoissa oli myyty Ackté-merkkistä parfyymiä,  konvehteja ynnä muuta, ja oli vaikea myöntää, että ura on ohi. Niin vaikea, että hän jätti toisen aviomiehensä tämän pyynnöistä huolimatta Suomeen ja asettui vielä kerran Pariisiin yrityksenä saada mainetta edes laulupedagogina.

Aino Ackté on kaikkien aikojen kuuluisin suomalainen oopperalaulaja. Hän lähti Pariisiin 18-vuotiaana vuonna 1894 ja teki huikean kansainvälisen uran. Aino oli kaunis, pitkä ja hoikka ja hänellä oli upea ääni. Myöhemmällä iällään hän oli aktiivinen kulttuurivaikuttaja Suomessa. Muun muassa Savonlinnan oopperajuhlat syntyivät Ainon ja hänen ensimmäisen miehensä Heikki Renvallin aloitteesta.

Raija Oranen on mennyt hyvin Ainon nahkoihin kirjassaan Ackté. Oranen  on tutustunut Ainoon aikalaislähteiden, Ainon kirjeiden ja muistiinpanojen kautta, ja Suomen historia on hänellä jo ennestään hyvin hallussa. Elämänkerta on kirjoitettu romaanin muotoon, ja sen päähenkilö on aidon oloinen, myös sokeudessaan.

Ainon ja Heikin avioliitto alkoi palavasta rakkaudesta, mutta vuosien saatossa rakkaus hiipui, kun Aino teki uraa maailmalla ja Heikki Suomessa lehtimiehenä ja poliitikkona. Pariskunnan kaksi lasta jäivät isoäitien ja palvelijattarien hoteisiin. Kun Heikin kainalosta löytyi toinen nainen, aviopari erosi Ainon vaatimuksesta vajaan parinkymmenen avioliittovuoden jälkeen.

Parin vuoden päästä Aino avioitui maaherra Bruno Jalanderin kanssa. Hän oli tuolloin 43-vuotias ja oopperaura alkoi olla ohi. Muutaman vuoden Aino pysyi Suomessa, mutta veri veti vielä kerran Pariisiin. Avioliitto lopahti, kun uusi aviomies löysi  vaimon pitkien poissaolojen aikana muuta seuraa.

Aino harmittelee Orasen kirjassa, että etenkin vanhemmiten hänelle tulee riitaa siellä ja täällä. Juhlinnan keskipisteenä olleen oopperalaulajattaren on vaikea hyväksyä, että enää ei aina tehdä kuten hän haluaa. 

Joskus harmi pudottaa hänet kirjaimellisesti lapsen tasolle, makaamaan lattialle potkimaan ja kirkumaan. Niinkin terävän naisen olisi toivonut menevän itseensä ja miettivän, miksi tässä tilanteessa kävi näin ja olisinko minä voinut tehdä jotain toisin?

Savonlinnan oopperajuhlat jatkuivat tauon jälkeen vuonna 1930. Aino Ackté  oli tuolloin 54-vuotias, painoa oli kertynyt eikä äänikään ollut entinen, mutta itsearviointi ei ollut vieläkään kohdallaan, sillä hän valitsi Pohjalaiset-oopperasta itselleen Liisan, nuoren tytön, roolin.  Myöhemmin iskelmälaulajana tunnetuksi tullut Georg Malmstén esitti Jussia. Hän on kertonut, että etenkin Liisan nostamiskohtaukset tuottivat hänelle hankaluutta.

Raija Orasen kirja on myös kiinnostava matka 1900-luvun alun Suomeen ja etenkin Pariisiin, missä monet suomalaistaiteilijat viettivät tuolloin osan vuodesta. Oranen kirjoittaa historiaa eläväksi elämäksi, ja lukija on mukana sadan vuoden takaisissa vaiheissa muiden aikalaisten joukossa.

SAMAA LAJIA

Raija Oranen: Aurora 

Enni Mustonen: Syrjästäkatsojan tarina -sarja 

Mikaela Strömberg: Sophie