perjantai 13. joulukuuta 2019

Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet

Lukaisin pari vuotta sitten uuden ruotsalaisen dekkarikirjailijan Ninni Schulmanin esikoisteoksen Tyttö lumisateessa. Se ei jäänyt sen enempää mieleen, sujuvaa kerrontaa, mutta tavanomainen juoni, samaa aihetta on viime vuosina ollut yllin kyllin.

Nyt otin kirjaston palautushyllystä ohimennen Schulmanin uusimman Vastaa jos kuulet. Sepä olikin lajissaan ihan hyvä. Tarina ei ollut massakamaa, vaan lähtee liikkeelle hirvenmetsästyksestä, jossa yksi metsästysporukasta saa surmansa päähän osuneesta luodista. Oliko kyseessä vahingonlaukaus vai tahallinen teko? 

Schulman rakentaa juonta taitavasti, ja tarina etenee vaihdellen eri henkilöiden kertomana. Taustalla piirtyy kuva värmlantilaisen maalaispaikkakunnan asukkaista ja keskinäisistä suhteista. Ihmiset alkavat kirjan edetessä tulla eläviksi, heillä on puutteensa ja vahvuutensa.

Päähenkilöitä on kaksi, poliisipäällikkö Petra Wilander ja lapsuudenmaisemiinsa palannut toimittaja Magdalena Hansson. Tarinassa viitataan siellä täällä kummankin aiempiin vaiheisiin, mutta Vastaa jos kuulet on kuitenkin oma kokonaisuutensa. 

Luin Schulmanin uusimman jälkeen myös hänen kakkosdekkarinsa, Poika joka ei itke. Totesin, että  Schulmanin kynänjälki on parantunut kerta kerralta, kakkonenkin ohitti jo kiinnostavuudessaan esikoiskirjan.

Jos etsii joulunpyhiksi dekkariluettavaa, Schulmanin kirjat ovat myös 400-sivuisia, eivät lopu ihan heti kesken.

perjantai 6. joulukuuta 2019

Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe


”Mehän ollaan aivan tavallinen perhe”, Adam toistelee yrittäessään ymmärtää, mitä on tapahtunut. No, ei nyt ihan perusperhe, sillä äiti on asianajaja ja isä pappi, ei kovin yleinen yhdistelmä. Mutta siinä mielessä esimerkillinen perusperhe, että vanhemmat rakastavat toisiaan ja tytärtään, jonka eteen ovat valmiit tekemään mitä vain.

Vaan mitä voi tehdä, kun tytär on pidätetty murhasta?

Aivan tavallinen perhe on ruotsalaisen Mattias Edvardssonin toinen suomennettu dekkari. Se on hyvä dekkari. Juoni rakentuu taitavasti, lukija saa vähä vähältä tietää, mitä on tapahtunut, ja vasta viimeisillä sivuilla selviää, kuka on syyllinen.

Kirjailija käyttää nykyisin suosittua monen näkökulman tekniikkaa, isä, äiti ja tytär kertovat vuorollaan, mitä tapahtui. Se tuo lukijalle yllätyksiä, isä näki asian näin, mutta oikeasti tapahtuikin noin.

Kirjan plussaa on myös se, että siinä ei mässäillä ällöväkivallalla, vaan painopiste on koko ajan rikoksessa ja sen ratkaisussa: mitä tapahtui ja kuka teki mitä.

Hyvää ajanvietettä dekkarien ystäville.


MUITA SAMANTYYPPISIÄ

Fiona Barton: Lapsi
  
Maria Adolfsson: Harha-askel, Jane Harper: Kuiva kausi

Jessie Burton: Muusa

Ann Cleeves: Valoisat illat

Fiona Barton: Leski 

Jorn Lier Horst: Luolamies

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Anna Jansson: Vääriin käsiin

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti