sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Robert Galbraith:
Käen kutsu


Ohimennen käteen viikonloppulukemiseksi osunut rikosromaani osoittautui erinomaiseksi lajinsa edustajaksi. Käen kutsu on positiivisesti vanhanaikainen dekkari, jossa alussa tapahtuu rikos, sitten sitä selvitellään ja lopussa syyllinen löytyy.

Juoni on rakennettu taitavasti. Päähenkilö, entinen sotapoliisi ja Afganistanin veteraani Cormoran Strike, on hyvä tyyppi, jota täydentää terävä sihteeri. Hänen taustansa kuuluisan rokkitähden sivusuhteen hedelmänä avaa yllättäviäkin ovia. Cormoran Strike -dekkareita voisi lukea lisää.

Lontoota tunteva nauttii varmaan kirjan miljöökuvauksista. Strike kulkee kaupungin kaduilla ja katselee näkymiä niin, että katuja ja kaupunginosia osaava voi kulkea mielessään hänen rinnallaan. Samaan tapaan Jarkko Sipilä vie dekkareissaan Helsingin lähiöihin, ja kun Sipilän poliisi kulkee vaikkapa vanhassa Herttoniemessä, näen lukiessani tutut kulmat. Se on hauskaa ja tekee kirjan eläväksi.

Käen kutsu on siinäkin mielessä mukava lukea, että se ei mässäile väkivallalla, kidutuksilla eikä perverssioilla. Asiat todetaan, ja sitten aletaan selvittää probleemaa. Täysin toista päätä janaa kuin muutama viikko sitten käteen osunut äklöttävä Varistyttö.

Käen kutsun takakannessa kerrotaan, että Robert Galbraith on Harry Potterin kirjoittajan J. K. Rowlingin salanimi. Rowlingin vankka osaaminen näkyy: juoni on monisäikeinen, mutta pysyy silti hyvin koossa, ja ihmiset ovat eläviä persoonia, ei tyypitettyjä paperinukkeja. Loppuratkaisu on yllättävä - ehkä hieman erikoinen, mutta perusteltavissa.

J. K. Rowling on julkaissut Harry Pottereiden jälkeen jo yhden aikuisille suunnatun romaanin, Paikka vapaana. Se ei saanut ainakaan Suomessa kovin hyviä arvosteluja, mutta itse tykkäsin siitä omalla tavallaan.

Paikka vapaana alkaa pikkukaupungin kunnanvaltuutetun äkillisestä kuolemasta, minkä johdosta hänen paikkansa valtuustossa jää vapaaksi. Seuraajan valinta nostaa esiin pikkukaupungin idyllin alla piilevät salaisuudet ja ristiriidat mukaan lukien köyhien ja rikkaiden välisen kuilun. Paikka vapaana on niitä kirjoja, jotka sopivat hyvin lukupiiriin, sillä se herättää ajatuksia, joista on kiinnostava keskustella muiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti