Leena innostuu uudesta maasta, opettelee nopeasti kielen ja saa kavereita. Loukkuvaara ihmisineen ja maisemineen tuntuu mitättömältä ja köyhältä – maalaiselta. Seppo ei haluaisi lähteä, eikä sopeudu Göteborgiin lainkaan. Kun perhe vuoden päästä tulee uudella Volvolla kesälomalle tyhjään kotitaloon, Seppo kieltäytyy palaamasta takaisin. Muut menevät, Seppo saa töitä paikallisesta pajasta ja ryhtyy asumaan yksin peltojen ja metsän keskellä.
Leenaa kesäloma Suomessa tympäisee. Vanhat kaverit yrittävät tulla tapaamaan, mutta Leena on lyhytsanainen ja yrmeä. Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa tällainen tuppukylä. Ruotsiin paluun jälkeen vanhemmat eivät saa häneen enää otetta, vaan Leena tekee mitä haluaa.
Maritta Lintusen kirja 100 auringonkiertoa on kiinnostava romaani ajalta, jolloin sodan jälkeiset suuren ikäluokat olivat varttuneet nuoriksi aikuisiksi ja totesivat, ettei syrjäseuduilla ollut heille töitä, eikä paljon muuallakaan Suomessa. Pitää lähteä rajan taakse. Myös moni pientilallinen jätti kituliaat pellot ja lähti lapsineen etsimään parempaa elämää Ruotsista. Löytyikö parempi elämä, on sitten toinen kysymys. Töitä oli kyllä niin paljon kuin jaksoi tehdä ja palkat olivat hyvät.
Suomalaisia oli Ruotsissa niin paljon, että monet jäivät kielitaidottomiksi. Arjen välttämättömät sanat osattiin ruotsiksi, mutta muuten suomalaiset seurustelivat omissa piireissä, kävivät Suomi-seuran talolla tansseissa ja matkasivat kesälomilla entiseen kotimaahan näyttämään entisille naapureille, miten hyvin meillä nyt menee. Toisilla meni hyvin, mutta toiset jäivät loppuiäkseen häilymään kahden maan välille. Kaikista sodan jälkeen Ruotsiin muuttaneista suomalaisista noin puolet palasi ennemmin tai myöhemmin takaisin.
Ja sitten olivat ne, kuten Seppo, jotka jäivät Suomen syrjäseuduille ja kokivat olevansa huonompia suomalaisia, hitaita, tyhmiä maalaisia, joiden murteille naurettiin television sketseissä.
Maritta Lintunen tavoittaa hyvin seitsemänkymmenluvun ihmisten ajatusmaailman ja toiveen paremmasta elämästä, mutta myös sen, mitä se maksoi. Seppo miettii kirjassa, kuinka isän ryhti koheni ratin takana ja ääni nuoreni, kun kotiseudun ensimmäiset siniharmaat vaarat alkoivat siintää taivaanrannassa. Äiti oppi arkikielen, mutta sulki sisäänsä sen, miten ruotsalainen esinainen työmaaruokalassa syrjii ja pompottaa häntä, pitää tyhmänä ”finnenä”.
Kirja kertoo myös, mitä Leenasta, Seposta ja heidän vanhemmistaan sittemmin tuli. Millaista oli elää ja vanheta, kun suomalaiset olivat Ruotsissa toisen luokan kansalaisia, joita katsottiin alaspäin ja tuhahdeltiin ”en finne igen”.
Leenan tytär on sen sijaan ylpeä eksoottisista juuristaan ja haluaa elvyttää vajavaisen suomen kielen taitonsa. Hän alkaa myös tutkia vanhempiensa menneisyyttä, ja siinä kohtaa kirjaan tulee perhesalaisuuksia. Ne eivät kuitenkaan ole kummoisia, eivätkä kantaisi juonta yksinään.
Maritta Lintunen on kotoisin Nurmeksesta, Pohjois-Karjalasta. Hän on syntynyt vuonna 1961, ja nähnyt lapsuudessaan muuttoaallon naapuruston pientiloilta Ruotsiin.
SAMAA AIHEALUETTA
Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet
Miia Apukka: Itään ja takaisin
Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotoisin
Kirja on lukulistalla. Luin alkuvuodesta alustukseksi Matti Pulkkisen esikoisromaanin Ja pesäpuu itki.
VastaaPoista