torstai 27. marraskuuta 2014

Anna-Liisa Valtavaara:
Kiltteydestä kipeät



Anna-Liisa Valtavaara on kirjoittanut joukon  ihmisten välisiin suhteisiin osuvia kirjoja. Kirjat ovat  käytännöllisiä: on ongelma ja mitä sille voi tehdä? Kiltteydestä kipeät on hänen kirjoistaan ensimmäinen, ja siitä on otettu jo toistakymmentä painosta.

Tässä valittuja paloja hänen kirjastaan - ja kirjassa on vielä paljon muutakin oivallista.

Esimerkki1: Lapset ovat mummolassa ja mies työmatkalla. Olet varannut hyvän kirjan ja suklaata, kun naapurin rouva soittaa ja pyytää saada tuoda lapset illaksi hoitoon. Omat lapsesi olivat hänellä pari viikkoa sitten. Mitä tehdä?

Esimerkki2: Parturi saa kyläkutsun, jonka lopussa ohimennen mainitaan, että ottaisitko sakset mukaan, kun meidän Peten tukka on taas niin pitkä.
 
Esimerkki3: Kaveri kysyy, voisitko tulla katsomaan, mikä meidän tietokoneessa tilttaa. Tietokoneammattilaiselle riittäisi hommaa ystävien koneiden kanssa vaikka joka illaksi.

Auttaminen on tärkeä osa ihmisten yhteiseloa. Mutta täytyy osata pitää myös itsensä puolta,  Valtavaara korostaa.  Missä siis menee auttamisen ja ylikävelyn raja?

Liian kiltti ihminen suostuu aina, kun häneltä pyydetään apua, vaikka hän olisi kuinka kiireinen tai väsynyt. Monta kertaa häntä harmittaa, ettei saa sanotuksi ei, mutta hän jatkaa silti entiseen tapaan. Ympäristö tottuu, että tuo ei koskaan kieltäydy, ja niinpä häneltä pyydetään apua aina, kun jotain on tarvis.

Jotkut liian kilteistä eivät ole saaneet lapsena ilmaista mielipiteitään ja tunteitaan, vaan siitä on tullut rangaistus. Silloin on aikuisena vaikea vetää rajoja ja sanoa ei, vaikka tuntuisi ettei jaksa.

Toiset taas ovat luonnostaan hyväsydämisiä ja auttavat mielellään, mutta jäävät loputtoman auttamisen kierteeseen ja väsyvät.

Osa liian kilteistä ei uskalla sanoa pyytäjälle ei, etteivät välit menevät huonoiksi. Hän pelkää, että sitten hänestä ei enää tykättäisi, kenties hylättäisiin kokonaan.

Ei-sanan opettelu alkaa siitä, että ihminen tekee itselleen selväksi, ettei tarvitse suostua kaikkeen, mitä pyydetään. Jos ajatus kieltäytymisestä kauhistuttaa, kannattaa miettiä, miten käy, jos ei opettele sanomaan myös ei. Ihmisellä tulee olla aikaa omien akkujensa lataamiseen. 

Valtavaara neuvoo, että kun jälleen kerran olet myöntynyt pyyntöön, vaikka olisit halunnut kieltäytyä, mieti jälkeenpäin, mitä tilanteessa tapahtui. Millä tavoin olisi pitänyt toimia toisin?

Kuivaharjoittele tulevia tilanteita varten. Mieti etukäteen, mitä vastaat, kun naapuri seuraavan kerran pyytää ottamaan lapset yllätyshoitoon. Kun vastaus on valmiiksi ajateltu, sitten vain syvä henkäys, ja: ”Valitettavasti nyt ei käy, minulla on sovittuna muuta.”

Valtavaara korostaa, että älä selitä, miksi ei nyt käy.

Selittäminen on miina. Mitä enemmän ihminen alkaa selittää kieltäytymisen syitä, sitä varmemmin hän lopulta suostuu. Selittäjä näyttää epävarmuutensa. Kysyjä huomaa sen ja kumoaa selittäjän perustelut toinen toisensa jälkeen kuin keilat. Lopulta selittäjä on umpikujassa, ja hänestä tuntuu, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin suostua kuitenkin.

Siksi kannattaa olla niukkasanainen ja todeta vain, että ikävä kyllä minulla on nyt muita suunnitelmia. "Ai mitä suunnitelmia?" "Henkilökohtaisia", ja päälle ystävällinen hymy :).  Se ”muita suunnitelmia” voi olla vaikka hyvä kirja ja suklaata omassa hyvässä seurassa.  

Kampaaja tai tietokoneosaaja voi halutessaan tehdä selkeän linjanvedon ja päättää, ettei tee enää ammattiinsa liittyviä talkootöitä kenellekään. Silloin pyytäjille on helppo sanoa, että olen tehnyt tällaisen periaatepäätöksen, koska ylimääräisiä hommia olisi vaikka joka illalle, ja on reiluinta, etten tee niitä sitten kenellekään.

Aluksi liian kiltti tuntee syyllisyyttä kieltäytymisestään. Pahimmillaan hän hermostuu ja lopulta kuitenkin suostuu. Sen vuoksi yksi hyvä keino on ottaa aikalisä. Kun joku kysyy asiaa, johon mieluiten vastaisit ei, kannattaa sanoa, että palaan asiaan myöhemmin. Silloin ei tule myönnyttyä hätiköidysti, vaan voi miettiä vastauksen rauhassa ja rauhoittaa itsensä, ennen kuin sanoo ei.

Aikalisän ottaessaan voi myös keskustella tilanteesta jonkun kanssa ja saada tarvittaessa henkistä tukea kieltäytymiseen. Kun ikisuostuja ryhtyy sanomaan ei, takatuki voi olla tarpeen, sillä totuttujen käytöstapojen muuttaminen ei aina ole helppoa.

Jos ihmiset ovat tottuneet jonkun tulevan hätiin aina kun pyytää, he saattavat käyttäytyä hyvinkin tylysti, jos saavat kieltävän vastauksen. Mitä läheisemmistä ihmissuhteista on kyse, sitä töykeämpää palautetta voi tulla. ”Mikä sulle nyt tuli? Sähän oot aina ollu niin mukava”, hämmästellään tai jopa "Onpa susta tullut itsekäs!", ja kieltäytyjää painostetaan pyörtämään sanansa.

Siinä tilanteessa voi olla vaikea pitää kiinni ei-sanasta. Mutta jos antaa periksi, seuraavalla kerralla se on vielä vaikeampaa. Ympäristö oppii, että kyllä se painostamalla viimeistään antaa periksi. Kannattaa havahtua, jos huomaa jälleen sanovansa ”jos nyt tämän kerran”.

Kun sen sijaan pitää kiinni rajoistaan sanoipa ympäristö mitä tahansa, mielikuva ainaisesta auttajasta hälvenee. 

Ja kun itse on oppinut sanomaan ei, on oleellista oivaltaa, että myös minulle voidaan välillä sanoa ei. Se ei tarkoita, ettei toinen enää tykkää minusta, vaan hänellä on vain jokin este.


Anna-Liisa Valtavaaran muita kirjoja

Ainako anteeksi, 2005
Anteeksi antava tekee hyvän teon ennen muuta itselleen. Anteeksi antaminen irrottaa katkeruudesta ja menneisyyden kahleista. Katse kääntyy eteenpäin.  Anteeksi antaminen on hyvä teko myös ympärillä olevilleen. Katkera vanha ihminen on olento, jonka seuraa ihmiset alkavat karttaa.
Mutta kuinka antaa anteeksi, kun se teki mulle niin pahasti? Miten voin antaa itselleni anteeksi sen, että…? Voiko antaa anteeksi niille, jotka ovat jo kuolleet?

Huolena huolehtiminen, 2013
Murehditko asioita, jotka saattavat tapahtua tai olla tapahtumatta? Omassa tai toisten elämässä? Turhat huolet varastavat aikaasi ja voimiasi.  Miten erottaa turha huolehtiminen tarpeellisesta? Omat vastuut muiden vastuista?  Miten löytää lepo ja luottamus, että kaikki menee hyvin, vaikken ole joka hetki skarppina? Kuinka olla läsnä nyt-hetkessä?

Oikein kiltit, 2013
Vääränlainen kiltteys uuvuttaa. Oikeanlainen kiltteys tekee hyvää sekä itselle että muille. On tärkeä tehdä ystävällisiä tekoja ja auttaa, mutta on tärkeä, ettei antaudu ryöstöviljeltäväksi.Miten löytää keskitie ääripäiden väliltä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti