Kjell Westö: Kangastus 38

Kirja nappaa lukijan kiinni ensimmäisellä lauseella: ”Rouva Wiik ei tullut sinä aamuna töihin.”

Suomea jakaneesta kansalaissodasta on vuonna 1938 kulunut vasta 20 vuotta.  Kansalaissota vaikuttaa yhä, ihmisiä luokitellaan punikeiksi (ja punikin pennuiksi) tai valkoisiksi, ja se vaikuttaa siihen, miten heihin suhtaudutaan.

Kirjassa eletään aikaa ennen Talvisotaa. Sodan syttymisestä ei vielä tiedetä, mutta ajan merkit pelottavat. Suomessa on yhä enemmän äärioikeiston kannattajia ja kommunismin kannattajia. Molemmat ajattelevat, että tässä aatteessa on pelastus ja tulevaisuus.

Westö herättää historian hyvin eloon, se on elävien ihmisten jokapäiväistä arkea. Sanomalehdessä kerrotaan, että Hitler kävelee yhä uusien rajojen yli. Juutalaisten tilanne käy ahtaammaksi ja rotuopit menevät yhä pitemmälle.  Rajan takana on suuri ja mahtava Neuvostoliitto. Kirjan henkilöt pohtivat, mihin ollaan menossa. Lukija tietää jo, miten asiat etenivät.

Kasvava Helsinki on osa juonta. Olympiastadion valmistuu, vanhan rapistuneen kahvitorpan tilalle rakennetaan upeaa Kalastajatorppaa ja uusia asuntoja valmistuu kauas Munkkiniemen esikaupunkialueelle.

Westö tavoittaa myös kielellään taitavasti menneen maailman. Hän käyttää sanoja, joita käytettiin vuonna 1938: kriitillinen, siirtomaatavarakauppa, työläiskorttelit. Tekstin sekaan hän kirjoittaa herkullisia lauseita: ”Aamupäivä oli unista laatua, sumuinen ja kostea”. ”Meren kita vaahtosi yhä enemmän.” ”Miehenäänet kolahtelivat portaikossa ja vyöryivät häntä kohti.”

Ripeän alun jälkeen juonta viedään ajoittain liikaa eteenpäin muistelemalla. Päähenkilön Claes Thunen mieleen juolahtelee menneitä tapahtumia, ja niistä lukija pääsee jyvälle, miksi ollaan tässä. Monen sivun muistelut ovat yksitoikkoinen tapa kuljettaa tarinaa sen sijaan, että päähenkilöt eläisivät tapahtumat nyt-hetkessä.

Muistelemisista päästään, kun näyttämö on valmis, ja kirjan loppuosa on vauhdikasta kerronta. Juoni pitää otteessaan, ja Westö paljastaa sitä taitavasti pala palalta: mikä on Matildan salaisuus ja kuka on Kapteeni? Loppuratkaisusta voi olla useampaa mieltä. Totuuden olisi voinut räväyttää silmille, nyt kosto on sokea.

Kokonaisuutena ihan kelpo kirja.

Tämä on myös erilainen Westö. Kjell Westö on monessa kirjassaan toistanut samaa peruskaavaa: on ystäväkolmikko, kaksi poikaa ja tyttö, joista kunnon poika jää osattomaksi, kun tyttö rakastuu siihen remtumpaan. Kangastuksessa on mukana sama kuvio, mutta siitä ei tule toiston makua, koska se on vain sivujuoni.