Kaari Utrio: Seuraneiti

Käteeni osui joku vuosi sitten Ruma kreivitär, ja hurahdin sen tien Kaari Utrion Helsinki-romaaneihin. Sen jälkeen luin ne muutkin. Kirjoissa on huumoria ja romantiikka, jotka on sotkettu suloiseksi taikinaksi 1800-luvun alkupuolen Helsingin kanssa. Aikakauden olosuhteet ja tavat on kuvattu tarkalleen oikein, historioitsijana Utrio hallitsee faktat. Päähenkilö on yleensä kaunis mutta köyhä neiti, jolle käy lopussa hyvin.  Ihanaa :).

Utrion uusimmassa, Seuraneidissä, päähenkilö on valjumpi kuin aiemmat napakat sankarittaret. Kirja ei myöskään lähde liikkeelle yhtä sutjakkaasti kuin edelliset. Vauhtiin päästään vasta, kun on päädytty Kajaanista Helsinkiin. Ensimmäiset sata sivua olisi voinut tiivistää puoleen, kun kirjalla on mittaa 464 sivua.

Helsingissä päivitellään rakenteilla olevaa Nikolainkirkkoa, sinne mahtuvat kaikki kaupunkilaiset ja vielä jää tilaa. Nyttemmin kirkkoa kutsutaan Suurkirkoksi. Tanssiaisissa tuijotetaan kauneudesta kuuluja Stjernvallin sisaruksia, joista kaunein on Aurora, myöhemmin sukunimeltään Karamzin. Entinen vasikkahaka on vast’ikään saatu siistityksi ja sitä on alettu kutsua Esplanadin puistoksi. Siinä romaanin näyttämöä.

Aitoutta lisäävät historialliset nippelitiedot Utrio on saanut aiemmissa kirjoissaan leivotuksi hyvin tarinaan. Tällä kertaa ne ovat osin irrallisina palasina kuin pataruoka, joka ei ole muhinut uunissa tarpeeksi pitkään. Niitä on laitettu myös keskusteluiksi, joissa turhan tarkkaan käydään läpi esimerkiksi tervanvalmistusprosessia.

Seuraneidillä on omat ansionsa nasevasta replikoinnista onnelliseen loppuun. Ensikertalaisen kannattaa kuitenkin aloittaa aiemmista: Ruma kreivitär, Saippuaprinsessa, Ilkeät sisarpuolet, Vaitelias perillinen tai Oppinut neiti.