Takakannen teksti voi pilata kirjan kahdella tavalla. Pahin tapa on
kertoa kirjan juoni loppuratkaisua myöten. Toinen tapa estää lukukokemus
on se, että takakansi antaa kirjasta toisenlaisen kuvan, kuin mikä se
on.
Mistä ei voi puhua kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Takakannen teksti
alkaa Wittgensteinin sitaatilla ja jatkuu uskonnon merkityksen
pohdinnalla. Se saa monen kirjaan tarttuneen pistämään sen takaisin
hyllyyn.
Mistä ei voi puhua on filosofinen romaani. Paino on sanalla romaani aina
sitä myöten, että juoneen on kätketty arvoitus, joka ratkeaa
viimeisellä sivulla. Astan äiti katkaisi aikanaan välit siskonsa Saaran
kanssa ja esti keskenkasvuista Astaa tapaamasta enää Saara-tätiään.
Miksi? Nyt Asta on aikuinen ja soittaa Saaran ovikelloa. Syynä
yhteydenottoon on ikoni, jonka täti on hänelle lähettänyt, mutta jota
Asta ei halua.
Asta ja Saara alkavat muistella vuosia ennen välirikkoa ja päivittävät,
mitä heille on tapahtunut sen jälkeen. Saaran myöhemmät vaiheet
yllättävät Astan - ei olisi tädistä uskonut!
Mistä ei voi puhua ei ole suurta kertomakirjallisuutta. Se on sujuva
pieni romaani, joka toimii myös peilinä: laittaa lukijan ajattelemaan,
mitä mieltä hän itse on asioista.
Kirjaan tuo kiinnostavuuslisän se, että sen kirjoittaja Anna Kontula on päätoimeltaan vasemmistoliiton kansanedustaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti