Näitä
kirjoja on luettu, mutta edelleen ne pysäyttävät miettimään ihmisten
kohtaloita sodan jaloissa. Tällä kertaa niitä miettii erityisesti siksi, että kirjan
kerrotaan perustuvan tositapahtumiin. Päivi Lipponen on kirjoittanut mittavan
romaanin, jossa seurataan tapahtumia Venäjällä, Saksassa ja Suomessa vuodesta
1917 yli toisen maailmansodan.
Tapahtumat
ovat totta, vaikkeivät ne ole totta, kirjailija kertoo loppusanoissaan. Lipponen
on lukenut valtaisan määrän silminnäkijäkuvauksia ja historiikkejä ja on
sijoittanut aitoja tapahtumia ja tilanteita paikoin repliikkejä myöten kirjansa
henkilöiden vaiheisiin. Hän on kiertänyt myös tapahtumapaikoilla ja sotamuseoissa. Sivujen
alalaidassa kerrotaan, mihin taustatietoihin tilanteet perustuvat.
Kirjan alkuluvuissa
toivoin, että kustannustoimittaja olisi käyttänyt enemmän punakynää. Sanoja ja lauseita olisi voinut karsia ja kielessä on kliseitä, joiden alle olisi kannattanut
vetää viivaa: 1930-luvun Moskovassa ”äiti tuoksui vaniljalle ja omenalle” ja
”hänen naurunsa helisi”. Mutta kun juoni pääsee vauhtiin, se ottaa kyytiin ja
kielikin tasaantuu.
Pidin kirjassa erityisesti siitä, että
Lipponen kertoo tasatahtia tapahtumista eri puolilla rintamaa. Horisontaalinen
taso antaa kokonaiskuvaa. Leningradin piirityksessä elämästään taisteleva suomalaissyntyinen Vlad
on pelkkä vihollinen Hitlerin käskystä Neuvostoliittoon hyökänneelle Franzille ja päinvastoin, mutta lukija tuntee heidät ja tietää, että molemmat ovat ihmisiä iloinen, suruineen, pelkoineen
ja toiveineen.
Kirjan lopussa kirjailija vetää juonisäikeet
yhteen, ja lukija saa katsauksen, mitä sodan jälkeen itse kullekin tapahtui.
SAMAA AIHEALUETTA
Ilkka
Malmbergin kirja 1917 – samaan aikaan toisaalla kertoo horisontaalisesti
kuukausi kerrallaan, mitä maailmassa tapahtui vuonna 1917.
Sirpa
Kähkösen Graniittimies kertoo
Iljasta ja Klarasta, jotka lähtevät kansalaissodan jälkeen rajan yli rakentamaan työläisten
sosialistista paratiisia. Kirja pohjautuu Kähkösen omien sukulaisten
kokemuksiin.
Rosemary Sullivanin Stalinin tytär on Stalinin
tyttären Svetlanan kiinnostavasti kirjoitettu elämänkerta.
Imbi Pajun omaelämänkerrallisessa dokumenttiromaanissa
Torjutut muistot kirjailija etsii
vastausta kysymykseen, mitä hänen virolainen äitinsä joutui käymään läpi toisen
maailmansodan aikana.
Katarina
Baer alkoi kuutisen vuotta sitten hän alkoi tutkia saksalaisten isovanhempiensa
elämää ja järkyttyi, saadessaan selville että He olivat natseja.
Eric Metaxasin elämänkerta Pastori, marttyyri, näkijä, vakooja kertoo Dietrich Bonhoefferista,
joka ryhtyi julkisesti vastustamaan natseja toisen maailmansodan aikana.
Anthony Doerrin romaani Kaikki se valo jota emme näe kertoo kahden lapsen varttumisesta
toisen maailmansodan aikana.
Terhi Rannelan Frau
kertoo Reinhard Heindrichin lesken, Linan, avioliitosta Anni Swanin ja Otto
Mannisen pojan, Mauno Mannisen kanssa.
Katja
Petrovskaja kertoo sukunsa tarinaa kirjassa Ehkä Esther.
John
Boynen kirjassa Poika vuoren huipulla
näkökulma on 7-vuotiaan ranskalaispojan, joka kasvaa toisen maailmansodan kuluessa
murkkuikään.
Tatiana
de Rosnay kertoo tapahtumista Ranskassa toisen maailmansodan aikana kirjassaan
Nimeni on Sarah.
Amos Ozin omaelämänkerrallinen romaani Tarina rakkaudesta ja pimeydestä on
kertomus hänen juutalaisesta suvustaan, joista osa pääsi pakenemaan Israeliin,
osa jäi Hitlerin käsiin. http://kirjabrunssi.blogspot.fi/2015/11/katja-petrovskaja-ehka-esther-amos-oz.html
Affinity Konarin romaani Elävien kirja kertoo
lääkäri Josef Mengelen kokeisiin päätyneistä lapsista Auschwitzissa ja sodan
jälkeen.
Toisen maailmansodan päättymisestä on 70 vuotta, mutta
siihen liittyviä uusia kirjoja, dekkareita, romaaneja ja muistelmia, ilmestyy
edelleen tasaista tahtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti