Shari Lapena: Hyvä naapuri Lars Kepler: Kaniininmetsästäjä

Lapsenvahti peruuttaa juuri, kun Anne ja Marco ovat lähdössä naapuriin nelikymppisille. He päättävät jättää puolivuotiaan lapsensa kotiin nukkumaan ja ottavat itkuhälyttimen mukaan. Kun vanhemmat palaavat pikkutunneilla kotiin, lapsi on kadonnut.

Shari Lapenan Hyvä naapuri alkaa vetävästi, ja ote pysyy samanlaisena viimeiseen lukuun. Teksti on tiivistä, se kerrotaan, mikä on tarpeellista, rönsyt ja maalailut on leikattu. Juoni kiertyy esiin luku kerrallaan, ja joka luvussa paljastuu jotain uutta, mikä tönäisee juonta uuteen suuntaan. Kuka lopulta on ryöstänyt lapsen ja miksi?

Ratkaisu yllättää. Se on looginen, kun tapahtumia katsoo siltä kannalta, vaikkei tämä vaihtoehto ole tullut mieleen. Hyvä naapuri on hyvä kirja, mainio kun haluaa vaikkapa irrottaa ajatukset työasioista tai täytyy saada luppoaika kulumaan sutjakkaasti.

Lars Keplerin Kaniininmetsästäjä on saanut huikeasti ilmaista mainosta. Lähes lehti kuin lehti on tehnyt näyttävän jutun kirjailijapariskunnasta tai itse kirjasta. Kaikissa kehutaan päähenkilöä ja juonenkuljetusta.

Onhan se hauskaa, että ruotsalaisen menestysdekkarin päähenkilöpoliisi on suomalaistaustainen Joona Linna, lapsena Lappeenrannasta vanhempiensa mukana Ruotsiin muuttanut. Ruotsinkielisessä kirjassa Joona puhuu silloin tällöin suomea, suomennoksessa se ei erotu muusta tekstistä.

Lukuun ottamatta tätä ruotsalaiskulmasta eksoottista taustaa Joona jää henkilönä aika köyhäksi. Enemmän hänessä silti on lihaa luurangon päällä kuin kollegoillaan ja muilla kirjan henkilöillä. He ovat yksiulotteisia, kuten huippukokki Rex tai Joonan rakastettu Valeria. Henkilöille on kirjoitettu ne ominaisuudet, jotka ovat tarpeen juonenkulun kannalta, mutta ei sitten muuta.

Myös juoni mennä töröttää kuin juna raiteella toisin kuin esimerkiksi Hyvä naapuri –kirjassa, jossa juoni vaihtaa suuntaa luku luvulta ja lukija yllättyy yhä uudelleen.

Pikkuhiljaa alkaa selvitä, kuka kaniininkorvainen sarjatappaja on ja mikä on hänen motiivinsa. Murhaaja on aina askelen poliiseja edellä, vaikka Joona Linnalla onkin kyky arvata, mitä sitten tapahtuu. Ainoa iso yllätys on murhaajan henkilöllisyys. Kun se käy ilmi, vetäisee hämmästyneenä henkeä ja täytyy selata kirjaa vähän taaksepäin: oliko tästä annettu jotain piilovinkkejä, jotka olisi pitänyt huomata?

Ruotsin poliisin toiminta on Kaniininmetsästäjän mukaan typerää ja tökeröä, ja omille porukoillekin valehdellaan sumeilematta. Olipa totta tai kirjailijan mielikuvitusta, tuhoavaa ja tyhmää toimintaa.