Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä

”Herrasmies avaa naiselle oven” oli yleisin vastaus, kun Joonas Konstig teki gallupia ympäristössään ja kysyi, mikä on herrasmies.

Herrasmies tekee sitäkin. Mutta kun Konstig lähti vuoden mittaiselle matkalle opettelemaan punkkarista herrasmieheksi, ovien avaaminen oli vain pieni siivu. 

Herrasmies ei sano kenestäkään selän takana sellaista, mitä ei sanoisi edessäpäin. Herrasmies ei kiroile. Herrasmies ei hekottele alapäähuumorille. Herrasmies ei pukeudu kotonakaan kalsareihin ja vanhaan t-paitaan. Herrasmies pyrkii siihen, että ihmiset hänen ympärillään viihtyvät, ja siinä on käytöstavoilla tärkeä osa.

Muutama kaverisuhde käryää, kun Joonas ei enää jaksa kuunnella alapäävitsejä – ensin hän jättää ne itse, huomaa pian kuinka rasvaista tekstiä porukoissa puhutaan, ja lopulta ne jutut alkavat tympiä. Ei niin, että lopeta tollanen, vaan niin, että minusta tuntuu ikävältä kuunnella tuontyyppistä, kun tehdään töitä yhdessä, olisiko mahdollista vähän rajoittaa? 

Mä en voi tehdä luovaa työtä, jos mun pitää alkaa rajoittaa mua, sanoo työkaveri, yrittää sitten kuitenkin, mutta ilmapiiri mene tärviölle.

Herrasmies on myös yleissivistynyt. Kirjojen lukeminen on hauskaa, nyt Konstig vain lukee erityisesti sellaisia, usein kauan sitten ilmestyneitä kirjoja, jotka lisäävät yleissivistystä ja viisastuttavat.

Omat juttunsa ovat ratsastus, rugby, tanssiminen ja miekkailu, joita pidetään vanhan ajan herrasmiesten lajeina ja joihin kaikkiin Konstig tutustuu vuoden aikana. Ne ovat siinä mielessä helpponakki, että ei tarvitse luopua vanhoista tavoista ja kouluttaa itseään uusiin, kun ei vanhoja tapoja ole.

Hankalinta on opetella pois ironisesta ja ivallisesta huumorista, jota Konstig kertoo harrastaneensa kaiken ikänsä. Yritysten ja lankeemusten kautta hänen puhetapansa alkaa muuttua, ja yllättäen se tekee oikein hyvää avioliitolle. Niin tekee myös itsehillintään keskittyminen, että ei karju lapsille tai vaimolle, jos tapahtuu virhe tai vahinko, vaan keskittyy puhumaan vähintään asiallisesti, mieluiten ystävällisesti.

”Oman vaimon, oman perheen haukkuminen kuulostaa nyt korviini rumalta ja säälittävältä”, Joonas Konstig kirjoittaa vuoden lopulla kuunnellessaan lentokoneessa selän taakse asettuvaa äijäporukkaa.

Konstig seuraa vähitellen luonteviksi tulevia muutoksia omassa käyttäytymisessään. Hän muistaa joskus lukemansa psykologin väitteen, että tunteidenpatoamisteoria on väärässä, siis että jos ihminen patoaa tunteensa, hän kerryttää aggressioitaan, kunnes lopulta menee ja lyö jotakuta. Psykologi väitti, että ihminen oppii tekemään sitä, mitä tekee: ”Aggressio tekee aggressiivisemmaksi, itsehillintä opettaa hillitsemään itseään”. Esimerkiksi thaimaalaiset onnistuvat tunteidenhillinnässä hyvin, eivätkä ole ollenkaan itsemurhatilastojen kärjessä. Thaimaassa hermojensa menettäminen on suuri häpeä.

Sama ajatus, että ihminen tottuu siihen, mitä tekee, vaikuttaa Joonas Konstigin hämmästykseksi kaikilla elämänalueilla. Konstig summaa herrasmiehen ihanteen: tarvitaan viisautta ja oppia, tarvitaan fyysisiä taitoja ja tarvitaan halua vaalia ja kehittää itsessään hyveitä.

Vuosi herrasmiehenä on kiinnostavampi kirja kuin ennakoin alkaessani lukea sitä. Kiinnostavaa on erityisesti se, kuinka ihminen pystyy muuttamaan itseään, kun haluaa. 

Ajatus, että mä oon mikä oon ja mun tarttee saada toteuttaa itseäni, saa vierelleen toisenlaista ajatusta ja kokemusta. Jos ei halua ryhtyä herrasmieheksi, voi ottaa jonkun muun tavoitteen, ja sitten vain lähteä määrätietoisesti kehittämään itseään. Voi tehdä elämästä ja itsestään uusia löytöjä.

Lisää toisenlaisia tapoja:   Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise