maanantai 18. kesäkuuta 2018

Sally Salminen: Katrina

Katrina on ison talon tytär Pohjanmaalla, reipas, kaunis ja iloinen. Eipä ihme, että hän joutuu hätistelemään ympäriltään kosijoita, mutta hätisteltävä on, kun kukaan heistä ei kiinnosta.

Sitten paikkakunnalle saapuu ahvenanmaalainen merimies Johan, nauravainen ja laulavainen, joka kertoo komeasta kotitalostaan Ahvenanmaan saaristossa. Se on menoa sen tien. Katrina ja Johan vihitään, ja nuorikko lähtee miehensä mukana uuteen kotiin.

Perillä selviää, että Johan on liioitellut, eikä edes vähän. Katrina tyrmistyy nähdessään harmaan, lyttänän tönön kylän laitamilla. Johan lähtee samantien seilaamaan koko kesäksi, ja Katrina jää selviämään yksin ventovieraassa kylässä.

Nykypäivän Katrina kääntyisi kannoillaan ja palaisi Pohjanmaalle. Mutta eletään 1800-luvun loppua, ja siihen aikaan paluun häpeä olisi ollut niin paljon suurempi, että hän puree hammasta ja päättää pärjätä.

New Yorkissa kotiapulaisena työskennelleen Sally Salmisen vuonna 1936 ilmestynyt Katrina oli suurmenestys. Se oli pitkään eniten muille kielille käännetty suomalainen romaani kunnes Mika Waltarin Sinuhe meni ohi. Nyt Katrinasta on tehty uusi suomennos. Aiempikin on ihan sujuvaa luettavaa, eli lukee kumman vain, kirja on hyvä. (aiemmassa suomennoksessa Katrina kirjoitettiin kahdella iillä)

Sally Salminen oli itse kotoisin Ahvenanmaalta köyhistä oloista. Kun hän kertoo isojen isäntien ja laivanvarustajakapteenien vallasta Ahvenanmaalla, hän kertoo elämästä, jota on itse elänyt.

Eivät isännät ja kapteenit ihan olleet verrattavissa Baltian paroneihin, joista Aino Kallas kertoo romaaneissaan, mutta ei paljon puutu. Ahvenanmaan rengit, piiat ja mäkitupalaiset eivät olleet maaorjia kuten Baltiassa. Isäntien armoilla he kuitenkin olivat, kun ei ollut muuta mahdollisuutta pysyä hengissä kuin tehdä nälkäpalkalla raskaita pitkiä työpäiviä isäntien maatiloilla. 

Jos ei sitten lähtenyt merille, kuten iso osa miehistä. Mutta työ laivoillakin oli rankkaa, sitä rankempaa mitä nuorempi lähtijä oli. Pojat pestautuivat laivapojiksi jo kahdentoista vanhasta, ja laivapoika oli hierarkiassa alin, se, jota kaikki saivat höykyttää. Sen lisäksi merellä vaani alati kuolema.

Katrina on ison talon tytär, mutta sitä hän ei koskaan sano, koska kukaan ei kuitenkaan uskoisi. Tulisi vain ivanaurua. Mutta hän on myös pohjalainen, ja sen hän päästää vallalle tarvittaessa. Katrina tekee kyllä työnsä, alistuu väistämättömään ja raataa parhaimmillaan kuin mies, mistä saa jopa kopean isännän arvostuksen: “on siinä tytöllä sisua ja voimaa!”. Mutta itsetunnostaan hän ei luovu, ei suostu isäntien kopeloitavaksi eikä ota vastaan armopaloja, koska “sen jälkeen olisin loppuikäni kiitollisuudenvelassa koko kylälle”.

Asetelmasta saisi helposti Harlekiini–tyylisen tarinan, jossa virheetön ja kaunis Katrina selviää vaikeuksien kautta voittoon ja saisi kenties vielä rikkaan miehenkin. Salminen kirjoittaa sen sijaan syvälle luotaavan romaanin, jossa yhdistyy Katrinan kasvu ihmisenä ja naisena, ahvenanmaalainen paikallishistoria ja kiinnostava ihmissuhdekudelma.

Pienessä kylässä toteutuu vanha sanonta: köyhä antaa vähästäänkin, rikas ei anna paljostaan. Kaikista rikkaista ei niin voi sanoa, heissäkin on monenlaista, mutta köyhien yksi selviytymiskeino on auttaa toinen toistaan ja antaa naapurille tarvittaessa vaikka viimeisensä, sen lesken rovon.

SAMAA AIHEALUETTA
   





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti