Kysyypä melkein keneltä
tahansa, Juhani Ahon nimi on just ja just tuttu. Kaikille ei sitäkään. Joku
muistaa Rautatien, joka piti lukea koulussa. Toiselle nimi tuo mieleen
kolmiodraaman, Aho kun sai peräjälkeen lapsia sekä vaimonsa että kälynsä
kanssa.
Kun lukee Panu Rajalan
kirjoittamaa elämäkertaa Naisten mies ja aatteiden, hämmästyy, millainen yhteiskunnallinen
vaikuttaja Juhani Aho on aikanansa ollut. Hän oli nopea, teräväsanainen sanomalehtimies,
kuten toimittajaa silloin kutsuttiin, sen lisäksi että oli kirjailijana
moniosaaja.
Rajala tekee Juhani Ahon
elämänkerrasta kiinnostavan matkan reilun sadan vuoden takaiseen Suomeen. Johannes
Brofeldt, sittemmin Juhani Aho, oli alkujaan pappilan poika Iisalmesta. Hän
opiskeli ensin Kuopiossa ja sitten Helsingissä, oli oivallinen seuramies,
liikkui sujuvasti merkkimiesten ja taiteilijoiden parissa, mutta yhtä sujuvasti
tavallisen kansan keskellä.
Aho oli myös naistenmies. Hän
ihastui helposti ja naiset ihastuivat häneen, joten kuhinaa riitti. Eikä vain nuorten
naisten joukossa, sillä Aholla oli vuosia kestävä platoninen rakkaussuhde 22
vuotta vanhemman aatelisen kenraalitar Elisabeth Järnefeltin kanssa. Elisabeth oli muun
muassa Eero Järnefeltin ja Aino Sibeliuksen äiti.
Purettuja kihlauksia Aholla
oli takanaan useampia, ennen kuin hän tapasi sukulaissielunsa, taidemaalari
Venny Soldanin.
Venny Soldan-Brofeldt oli
aikansa mittapuilla radikaali nainen, joka avioitui vasta lähes
kolmikymppisenä. Venny ei ollut ollenkaan innokas menemään naimisiin, sillä hän
halusi keskittyä maalaamaan. Juhani Aho oli hänen suuri rakkautensa, kuten
hänkin Ahon. Ajan kanssa se ei silti estänyt Jussia rakastamasta muitakin.
Vennylle tuli tiukka paikka,
kun kävi ilmi, että hänen miehellään ja pikkusiskollaan Tillyllä oli suhde.
Tillyllä olisi ollut aviomiestarjokkaita, mutta hän ei kelpuuttanut ketään. Hän
asusteli pitkiä aikoja Vennyn ja Jussin luona, hoiti huushollia ja myöhemmin pariskunnan
esikoispoikaa, kun äiti maalasi ja isä kirjoitti.
Eipä aikaakaan kun kävi ilmi,
että Tilly oli pieniin päin. Jussi myönsi kakistelematta, että lapsi on hänen,
ja Tilly lähetettiin Ruotsiin synnyttämään. Hän palasi sieltä ajan päästä ja
asettui ”adoptiopoikansa” kanssa asumaan Vennyn ja Jussin naapuriin. Jussi
jatkoi suhdetta molempien naisten kanssa.
Vennyn tiukka paikka oli se,
että hän oli kannattanut vapaan rakkauden julistajan Ellen Keyn ajatuksia. Nyt
vapaan rakkauden periaate tuli testiin hänen omassa elämässään. Ei Venny
tilanteesta pitänyt, mutta hammasta purren suostui siihen, koska kannattamansa
aatteen on annettava sitten kolahtaa omaankin kenkään. Venny itse ei harrastanut vapaata rakkautta, Jussi oli alusta loppuun hänen elämänsä ainoa mies.
Juhani
Ahon romaaneista on ehkä parhaiten aikaa kestänyt Panu. Kirja vie edelleen
mukaansa. Panu on kertomus pakanuuden ja kristinuskon törmäyksestä Suomen itäisessä
rajapitäjässä 1600-luvulla. Historialliset faktat ovat kohdallaan, joten kirja
on samalla matka esivanhempiemme aikaan, tuolleen ne elivät silloin.
Rajala sanoo Panun olevan
vauhdikas kolmen vaikuttajan valtataistelu: ”Romaanin draama etenee harkituin
välinäytöksin ja huipentuu lopulta yhteenottoon, joka on kuin tämän päivän
tv-trilleristä.” Kirjan saa luettavakseen ainakin kirjastosta.
Omien kirjojensa ja
lehtijuttujensa lisäksi Juhani Aho suomensi muun muassa Sakari Topeliuksen
Välskärin kertomukset, suomalaisen sormuksen ritarin tarinan ajalta ennen Tolkienia: Välskärin kertomukset
P.S.
Juhani Aho rinnastuu Eino
Leinoon. Hänkään ei nykyihmisellä juuri kelloa kilkauta. Leinosta tulee
useimmille mieleen lähinnä muutama runo, Hymyilevä Apollo ”Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista…” ja
Vesa-Matti Loirin laulamana tutuksi tullut Nocturno ”Ruislinnun
ääni korvissani, tähkäpäiden alla täysikuu…”.
Eino Leino oli Ahon tapaan paitsi kirjailija myös auktoriteetteja
pelkäämätön toimittaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Jotkut hänen
kirjansakin herättivät melkoista kohinaa aikanaan. Niin katoaa maine ja kunnia
historian hämärään.
P.S.2
Fredrika Runebergille olisi ollut varmaan vertaistukea Vennystä: Fredrika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti