En osaa sanoa, pidinkö tästä kirjasta
vai en.
Kirjassa
on kolme tarinaa: trilleri, fantasiaromaani ja rakkaustarina.
Kirjailija juoksuttaa kokonaisuutta hyvin, vaihtelee näkökulmaa,
tuo uusia käänteitä ja avaa juonta niiden kautta. Kiinnostus
pysyy, vaikka opuksella on mittaa 770 sivua. Se oli se, mistä
pidin.
Se, mikä ei viehätä, on kirjan negatiivinen maailmannäkemys. “Ei tehdä tästä ongelmaa, tällainen maailma tuhoutuu joka tapauksessa”, sanoo Aoname. Hänen elämännäkemyksensä ankeuteen on vaikuttanut varmaan ankea lapsuus ahtaassa Jehovan todistajia muistuttavassa yhteisössä.
Mutta vaikka ihmisellä olisi tavalla tai toisella kurja lapsuus, se ei tarkoita automaattisesti, että koko elämä on sen jälkeen tuhoon tuomittu. “Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus”, sanotaan, ja siitä on eläviä esimerkkejä. Helppoa se ei usein ole, mutta mahdollista. Kirjassa Tengo toteaa omasta ankeasta lapsuudestaan, että “jotain hyvääkin siinä oli: minusta tuli vahvempi”.
Kirjan päätarina kahdesta rinnakkaisesta maailmasta on eräänlainen aikuisten Narnia. Ero on siinä, että Narniassa hyvä ja paha eivät ole suhteellisia, vaan ne ovat kumpikin selkeästi omaa lajia. 1Q84-maailmassa sanotaan, että “Hyvä ja paha eivät ole kiinteitä ja pysyviä kokonaisuuksia, vaan ne vaihtavat jatkuvasti paikkaa. Hyvä voi muuttua hetkessä pahaksi ja päinvastoin.”
On toki tilanteita, joissa hyvä voi palvella pahaa tai paha hyvää. Mutta yleisesti ottaen hyvät teot ovat hyviä, ja kaikki kokevat ne hyviksi, ja pahat teot ovat pahoja: väkivalta, pettäminen, ahneus, kiusaaminen, varastaminen, pahan puhuminen, heitteille jättö... Hyviä tekoja ovat näiden vastakohdat.
Kirjan tarina on sen omasta näkökulmasta looginen. Fuki-Erille ja kumppaneille on itsestään selvää, että on kaksi maailmaa, jotka erottaa toisistaan siitä, kuinka monta kuuta on taivaalla. Meidän maailmassamme kaikki (kait) näkevät vain yhden kuun, mutta meillä on maailmamme sisällä erilaisia maailmankuvia. Ne ovat kuin kartanon sali, jota piiat katsovat kyökinovesta ja vieraat paraatiovesta. Kaikki näkevät samat mööpelit, mutta vetävät näkemästään erilaisia johtopäätöksiä.
Ei tarvitse nähdä asioita samalla tavalla voidakseen keskustella toisten ihmisten kanssa. Mutta sen verran on pystyttävä katsomaan asioita toisen oviaukosta tähän samaan maailmaan, että ymmärtää teoriatasolla, miten toisen maailmankatsomus rakentuu. Muuten keskustelijat puhuvat toistensa ohi.
Se, mikä ei viehätä, on kirjan negatiivinen maailmannäkemys. “Ei tehdä tästä ongelmaa, tällainen maailma tuhoutuu joka tapauksessa”, sanoo Aoname. Hänen elämännäkemyksensä ankeuteen on vaikuttanut varmaan ankea lapsuus ahtaassa Jehovan todistajia muistuttavassa yhteisössä.
Mutta vaikka ihmisellä olisi tavalla tai toisella kurja lapsuus, se ei tarkoita automaattisesti, että koko elämä on sen jälkeen tuhoon tuomittu. “Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus”, sanotaan, ja siitä on eläviä esimerkkejä. Helppoa se ei usein ole, mutta mahdollista. Kirjassa Tengo toteaa omasta ankeasta lapsuudestaan, että “jotain hyvääkin siinä oli: minusta tuli vahvempi”.
Kirjan päätarina kahdesta rinnakkaisesta maailmasta on eräänlainen aikuisten Narnia. Ero on siinä, että Narniassa hyvä ja paha eivät ole suhteellisia, vaan ne ovat kumpikin selkeästi omaa lajia. 1Q84-maailmassa sanotaan, että “Hyvä ja paha eivät ole kiinteitä ja pysyviä kokonaisuuksia, vaan ne vaihtavat jatkuvasti paikkaa. Hyvä voi muuttua hetkessä pahaksi ja päinvastoin.”
On toki tilanteita, joissa hyvä voi palvella pahaa tai paha hyvää. Mutta yleisesti ottaen hyvät teot ovat hyviä, ja kaikki kokevat ne hyviksi, ja pahat teot ovat pahoja: väkivalta, pettäminen, ahneus, kiusaaminen, varastaminen, pahan puhuminen, heitteille jättö... Hyviä tekoja ovat näiden vastakohdat.
Kirjan tarina on sen omasta näkökulmasta looginen. Fuki-Erille ja kumppaneille on itsestään selvää, että on kaksi maailmaa, jotka erottaa toisistaan siitä, kuinka monta kuuta on taivaalla. Meidän maailmassamme kaikki (kait) näkevät vain yhden kuun, mutta meillä on maailmamme sisällä erilaisia maailmankuvia. Ne ovat kuin kartanon sali, jota piiat katsovat kyökinovesta ja vieraat paraatiovesta. Kaikki näkevät samat mööpelit, mutta vetävät näkemästään erilaisia johtopäätöksiä.
Ei tarvitse nähdä asioita samalla tavalla voidakseen keskustella toisten ihmisten kanssa. Mutta sen verran on pystyttävä katsomaan asioita toisen oviaukosta tähän samaan maailmaan, että ymmärtää teoriatasolla, miten toisen maailmankatsomus rakentuu. Muuten keskustelijat puhuvat toistensa ohi.
Murakamin tiiliskivi on odottanut lukemista jo toista vuotta. Aloitin parikin kertaa mutta tiiliskivimäisyys pelottaa. Aloituksesta muistan pitäneeni kertomistyylistä, siitä mainitsemastasi narniamaisuudesta. Olin lapsena Narniaan hurahtanut, leikin olevani yksi sen hahmoista. Täytyypä ottaa kirja esille taas.
VastaaPoista