maanantai 20. tammikuuta 2020

Maria Adolfsson: Doggerland-sarja


Pohjanmerellä sjaitsi aikanaan Doggerland-niminen maa-alue. Se peittyi jääkauden jälkeen sulamisvesien alle reilut 5000 vuotta ennen nykyisen ajanlaskumme alkua. Merenpinta nousi tuolloin 120 metriä aiempaa ylemmäksi.

Ruotsalainen Maria Adolfsson on herättänyt Doggerlandin eloon dekkarisarjassaan. Se on nykyaikainen saarivaltio, joka sijaitsee Pohjanmerellä suunnilleen yhtä kaukana Norjasta, Tanskasta ja Englannista.

Päähenkilö on rikoskomisario Karen Eiken Hornby, joka on palannut synnyinmaahansa Englannissa viettämien vuosiensa jälkeen. Virallinen tieto on, että hänelle tuli avioero. Oikeasti ero on vain osa sitä, mitä tapahtui, mutta siitä muusta Karen ei kerro. Sarjan toisessa osassa lukija saa sen tietää, mutta eivät esimerkiksi Karenin työkaverit.

Adolfsson rakentaa Doggerlandinsa kiinnostavasti. Siellä puhutaan norjan, tanskan ja ruotsin sukuista kieltä, doggeria. Maalla on omat perinteensä mukaan lukien jouluperinteet katajineen. Henkilöiden nimet ovat pohjoismaista sukua, mutta omankuuloiset. Saarivaltiosta kun on kyse, asukkaista valtaosa on aiemmin hankkinut elantonsa kalastajina ja täydentänyt sitä maanviljelyksellä, mutta ajat ovat muuttuneet. Saarella aikanaan sijainnut kaivoskin on lopettanut toimintansa.

Doggerlandin valtiossa tapahtuu myös rikoksia kuten muissakin valtioissa.

Doggerland-sarjasta on tähän mennessä suomennettu kaksi ensimmäistä, Harha-askel ja Myrskyvaroitus. Molemmissa Karen tutkii rikoksia seudulla, missä ihmiset ovat tunteneet pitkään toisensa, toistensa vanhemmat ja heidän vanhempansa. Kirjat ovat itsenäisiä kokonaisuuksia.

Harha-askeleessa kysymykseksi muodostuu, miten rikos linkkiytyy saarella vuosia sitten olleeseen hippiyhdyskuntaan? Myrskyvaroituksessa Karen puolestaan joutuu hankalaan tilanteeseen, kun alkaa vaikuttaa siltä, että hänen saarella asuvat sukulaisensa ovat sotkeutuneet rikokseen.

Maria Adolfsson kerii juonet kokoon taiten. Hän heittää matkan varrella täkyjä, eikä lukija tiedä ennen kuin viime vaiheessa, mikä langanpätkistä on se, joka vie ratkaisuun. Hyvää ajanvietettä dekkareista tykkäävälle.

SAMAA LAJIA

















perjantai 3. tammikuuta 2020

Kim Thúy: Ru

Kanadalainen Kim Thúy on kirjoittanut omaelämäkerrallisen romaanin nimeltään Ru. Sana tarkoittaa vietnamin kielessä kehtolaulua ja tuudittamista. Kirjailija on alkujaan Vietnamista, lähtenyt sieltä venepakolaisena vanhempiensa kanssa kymmenvuotiaana ja päätynyt pakolaisleirin kautta Kanadaan.

Ru on fragmenttikirja, se koostuu muistelmapalasista, jotka kulkevat eestaas Vietnamista ja Kanadan alkuvuosista tähän päivään. Kiinnostavia sirpaleita, mutta olisin lukenut mieluusti enemmän, paljon jää välistä pois ja paljon nousee kysymyksiä tyyliin mitä sitten tapahtui? 

Jotkut katkelmat ovat neljäsosasivun mittaisia, pisimmät pari sivua. Rakenne toimii kyllä siinä mielessä, että siinä ikään kuin mosaiikkipaloista alkaa muodostua kuva, mutta reikäinen kuva. Lukiessa alkoi lievästi ärsyttää: kertoisit nyt vähän enemmän, ei vain tällaisia ennakkomainospätkiä.

Sen, minkä Kim Thúy kirjoittaa, hän kirjoittaa kyllä hyvin. Tällainen kirja sopii ehkä ihmisille, jotka sanovat, että eivät jaksa keskittyä tuhdimpiin kirjoihin, tai heille, joiden työmatka on muutaman pätkän pituinen. 

HEKIN MUUTTIVAT UUTEEN MAAHAN