Pasi Pekkola:Lohikäärmeen värit

Alkutilanne herättää heti kiinnostuksen. Suomalaisen bisnesmiehen kiinalainen vaimo katoaa, kun heidän poikansa on alta vuoden, ja jättää lapsen isälle. Aikuistunut poika matkustaa Kiinaan ottamaan selvää, miksi äiti jätti lapsensa.

Kirjailija vie juonta eteenpäin vaihdellen kolmea aikatasoa. Varhaisin aikataso kertoo äidin varttumisesta pienessä kylässä Kiinan maaseudulla. Maon julistama kulttuurivallankumous tuo kylään punakaartilaiset, julkiset häpäisyt, pahoinpitelyt ja vankilat. Kehenkään ei voi luottaa, ystävät, naapurit ja jopa perheenjäsenet ilmiantavat toisiaan pelastaakseen oman nahkansa.

Toinen aikataso on 1980-luvun Helsinki. Suomalaismiehen vaimona maahan muuttanut Xiaolong kammoaa hiljaisuutta, ihmisten vähyyttä ja suomen kielen leukaperiä särkevää ääntämistä. Samalla hän ihmettelee hyvinvointia. Pahimpina talvinakaan “pakkasen jäiset sormet eivät yletä sisäseiniin, ne jäävät raapimaan ikkunoita ja räystäitä, kun ovi lyödään kiinni niiden edestä”.

Kolmas taso on nykyaika, jossa Xiaolongin poika Kimi lähtee Kiinaan selvittämään äitinsä salaisuutta. Kiinassa korruptio ja kaksinaismoraali jyllää, julkisesti puhutaan yleviä, vaikka kaikki tietävät, mitä oikeasti tapahtuu. Rikolliset eivät jää kiinni, maa saastuu, ihmiset sairastuvat, mutta voiteluraha ratkaisee. Kuvaus tämän päivän Kiinasta on yhtenevä muun muassa Qiu Xiaolongin dekkareiden kanssa. Hän on Amerikassa asuva kirjailija, joka joutui lähtemään Kiinasta kritisoituaan maan päättäjiä.

Raha kulkee yhtenä juonteena kirjan läpi, tarkemmin rahan himo. Se on kuin koukku leuassa ja vie ihmistä. Sekä Suomessa että Kiinassa asuessaaan Xiaolong kysyy, koska rahaa on tarpeeksi, niin että aikaa jäisi myös muuhun? Hän ei saa muuta vastausta kuin että bisnestä on tehtävä kun bisnes sujuu. Mutta mitä ihminen tekee kalliilla kodilla, design-huonekaluilla ja kaikenmoisilla laitteilla, jos hän ei ehdi koskaan olla kotona?

Kieli Lohikäärmeen värit -kirjassa on herkullista. Lauseita pysähtyy paikoin lukemaan toiseen kertaan: “Muistot ovat kyteneet sisälläni niin pitkään, kyhjöttäneet mieleni perukoilla niin kauan, että ne ovat levittäytyneet sinne kuin homeinen sienirihmasto. Niiden irti repiminen sattuu ja vihloo, kuin nyppisin yksitellen hiuksia päästa.”

Ja sitten se miinus: epäuskottava loppu.

Jos joku pyrkii kaikin voimin löytämään vastauksen elämän ajan vaivanneeseen miksi-kysymykseen, toimisiko hän noin? Onneksi lukijaa ei sentään jätetä tietämättömäksi siitä, miksi asiat menivät kuten menivät.

Kokonaisuudessa kuitenkin hyvä lukuromaani. Kirjailija Pasi Pekkola on työskennellyt Kiinassa suomalaisen yrityksen palveluksessa ja tuntee kiinalaisen nykypäivän.

Lisää Kiinasta kiinnostavasti

Qiu Xialongin Kiina-dekkarit

Madame Mao