Kiinassa toteutettiin yhden
lapsen politiikkaa 35 vuoden ajan, vuodesta 1980 alkaen. Avioparit saivat hankkia vain yhden lapsen,
jotta väestönkasvu saadaan aisoihin. Aviottomia lapsia ei hyväksytty ollenkaan,
ne oli abortoitava ilman vaihtoehtoa.
Perhesuunnitteluviranomaiset
vahtivat kylissä ja kaupunginosissa naisten kuukautisia, ehkäisyä ja
raskauksia. Luvattomat raskaudet keskeytettiin väkivalloin, jos ei nainen vapaaehtoisesti
suostunut aborttiin. Joskus lapsia tapettiin jopa synnytyksen jälkeen. Pakkosteriloinnit
olivat arkipäivää.
Jotkut naiset kiersivät
määräystä piilottelemalla raskauden ajan ja synnyttämällä lapsen salaa. Muutaman
päivän ikäisinä lapsia ei enää tapettu, mutta moni laiton lapsi jäi ilman hukouta, asuinpaikkaoikeutta, jota ilman
ihminen ei ole virallisesti olemassa. Silloin hänellä ei ole asiaa sairaalaan,
hän ei pääse kouluun, ei saa töitä, eikä voi avioitua.
Tiukassa laissa oli muutama
poikkeus. Jos maaseudulla ensimmäinen lapsi oli tyttö, aviopari saattoi saada
luvan yrittää uudelleen poikaa. Kaupungissa sitä mahdollisuutta ei ollut. Jos
ainut lapsi kuoli, pariskunta sai luvan hankkia toisen lapsen. Jos nainen sai
kaksoset, molemmat lapset saivat laillisen aseman. Jotkut perheet hankkivat
kaksi lasta peräjälkeen ja kirjasivat heidät sitten kaksosiksi.
Kun yhden lapsen politiikka
oli aikansa jatkunut, kiinalaisessa yhteiskunnassa alkoi näkyä sellaisiakin
seurauksia, jotka olisivat olleet ennakoitavissa, jos olisi haluttu ajatella
etukäteen. Suurin ongelma on se, että nuoria naisia on liian vähän, eivätkä
kaikki nuoret miehet pääse naimisiin. Kiinassa poikalasta on perinteisesti
arvostettu ja tytöt ovat olleet välttämätön paha. Niinpä tyttölapsia on
vuosikymmenten kuluessa abortoitu miljoonittain.
Pekingissä työskentelevä
toimittaja Mari Manninen ryhtyi tutkimaan yhden lapsen politiikan toteutusta ja
seurauksia ja teki aiheesta kirjan. Vaikka pakollinen syntyvyydensäännöstely
aiheutti paljon itkua, pelkoa ja traumoja, sillä oli yllättävä hyväkin puolensa:
tyttöjen ja naisten arvostus on noussut huikeasti. Ainoat tytöt pääsevät nyt opiskelemaan,
kun aiemmin kallis opiskelu kustannettiin pojille. Nuoret naiset ovat myös
arvossaan avioliittomarkkinoilla, heillä on, mistä valita.
Yhden lapsen kansa on monia ajatuksia herättävä kirja. Kuinka paljon politiikassa
ylipäänsä tehdään päätöksiä, joiden seurauksia ei mietitä loppuun asti? Kun
seuraukset alkavat näkyä, vie aikansa ennen kuin päätöksiä suostutaan
rukkaamaan. Kiinan yhden lapsen politiikka lopetettiin virallisesti vuonna
2015, vaikka sitä ennen pykäliä oli jo alettu katsoa sormien läpi – riippuen
vähän alueen perhesuunnitteluviranomaisten virkainnosta.
Nyt Kiinassa on alettu
propagoida kahden lapsen puolesta, ja kolmekin on ookoo. Nykypäättäjät ovat
alkaneet miettiä, kuka heidän sukupolvensa elättää, kun eläkeikä
koittaa, Kiinassa jo päälle viisikymppisenä? Silloin yhden avioparin harteilla
on neljä vanhempaa ja jopa kahdeksan isovanhempaa. Kiinalaisen perinteen mukaan
lapset vastaavat vanhemmistaan, valtiollinen
eläkesysteemi on alkutekijöissä.
Mutta päättäjien harmiksi ainoina
lapsina kasvaneet, kouluja käyneet nuoret kiinalaisnaiset ovat tykästyneet
itsenäiseen aikuisen naisen elämään. He eivät välttämättä halua yhtään lasta
tai korkeintaan yhden, koska ”lapset ovat vaivalloisia ja vievät rahaa”. Ja
naisistahan se on kiinni, sillä miehiä kyllä riittää. Saa nähdä, mitä
porkkanoita kiinalaiset päättäjät tähän ongelmaan keksivät.
MUITA LAKIPYKÄLIÄ JA NIIDEN SEURAUKSIA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti