Karin Bojs: Homo Europeus

Tiedetoimittajana työskentelevä ruotsalainen Karin Bojs innostui tutkimaan sukuaan. Työnsä puolesta hän on seurannut, miten dna-tekniikkaa on ryhdytty hyödyntämään arkeologiassa ja historiantutkimuksessa. Karin Bojs solmi yhteen sukunsa historian ja tieteen uusimmat löydöt ja kirjoitti kirjan Homo Europeus.

Arkeologisen ja historiallisen dna-tutkimuksen ytimessä ovat mitokondriot, jotka sijaitsevat solussa tuman ulkopuolella. Ihminen perii mitokondrionsa äidiltään, ja ne siirtyvät muuttumattomina äideiltä lapsille. Siksi niiden kautta voi jäljittää äitilinjan menneisyyteen.

Karin Bojsin oma mitokondrio kertoo, että hän on Eurooppaan jääkaudella saapuneen naisen jälkeläinen, kuten suurin osa eurooppalaisista. Nainen on tutkimuksissa nimetty Ursulaksi.

Jossain kohtaa ennen Ursulan Eurooppaan tuloa joku hänen esiäideistään on saanut lapsen, jonka isä oli neandertalilainen. Neandertalilaiset ja nykyihmiset elivät pitkään samoilla alueilla. Miksi neandertalilaiset sitten katosivat, siitä ei ole varmuutta. Nykyihminen kenties hävitti neandertalinihmisen tappamalla sukupuuttoon tai tuomalla muassaan tauteja tai neandertalilaiset kuolivat, koska eivät kyenneet sopeutumaan ilmastonmuutoksiin.

Tutkimusten mukaan kaikki maailman ihmiset polveutuvat yhdestä naisesta, ihmiskunnan kantaäidistä, jota tutkijat kutsuvat Eevaksi. Hän eli Afrikassa noin 200 000 vuotta sitten. Mitokondrio-Eevan jälkeläisillä on lähes identtinen dna, vain pieniä variaatioita. Variaatiot kertovat tutkijoille, miten esivanhempamme alkoivat kansoittaa maapalloa, kun he lähtivät Afrikasta eri suuntiin.

Y-kromosomeja tutkimalla tutkijat ovat löytäneet myös nykyihmisen yhteisen kantaisän, jolle on annettu nimi Aadam. Koska Y-kromosomi periytyy vain isältä pojalle, sen perusteella voidaan jäljittää miespuolinen perintölinja menneisyyteen.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/kromosomi_aadam_eli_samoihin_aikoihin_kuin_eeva

Alkujaan ihmiset pysyivät hengissä metsästämällä, kalastamalla ja keräämällä luonnosta syötävää. Olen joskus miettinyt, mistä he tiesivät, mitä marjoja, kasveja tai hedelmiä kannattaa syödä ja mitkä olivat myrkyllisiä? Kait se meni yrityksen ja erehdyksen kautta: naapuri söi tuota kasvia ja kuoli vatsakouristuksiin, älkäämme siis syökö sitä…

Myöhemmin osa ihmisistä ryhtyi viljelemään maata. He kesyttivät hevosia, härkiä, koiria ja kissoja. Kaiken tämän Karin Bojs käy läpi kirjassaan. Ilmastonmuutokset vaikuttivat siihen, missä ihmiset asuivat ja mihin he siirtyivät. Esimerkiksi Tanskan ja Skotlannin välinen alue oli aikanaan hedelmällistä, jokien halkomaa maata, Doggermaninmatalikkoa, jossa oli runsaasti riistaa. Tuolloin oli mahdollista kulkea Tanskasta myös Skooneen jalkoja kastelematta. Nykyisin tämä osa Euroopan esihistoriaa on merenpohjassa.

Bojs matkusti kirjaa tehdessään kymmenessä maassa, luki parisataa tutkimusta ja haastatteli seitsemääkymmentä tutkijaa. Voisi kuvitella, että niistä syntynyt kirja on työläslukuinen paketti, mutta ei ollenkaan. Tekstistä näkee, että Bojs on ammattikirjoittaja, joka on tiedetoimittajana kirjoittanut toistakymmentä vuotta muun muassa Dagens Nyheterin lukijoille.

Joskus ajatellaan, että ollakseen painavaa asiaa tekstin tulee olla niin sanottua kapulakieltä, vaikeatajuista virkakieltä. Todellisuudessa vaikeatajuinen teksti on usein osoitus laiskuudesta, ei viitsitä miettiä, miten sanoa tämä selkeästi. Toisinaan se kertoo, että kirjoittaja kuvittelee olevansa sitä fiksumpi, mitä  kapulaisemmin kirjoittaa – puppua sekin. Karin Bojs puhuu asiaa, mutta kirjoittaa niin, että kirjaa lukee osin kuin seikkailukertomusta.

LISÄÄ KIINNOSTAVAA HISTORIAA

Menneiden vuosisatojen Helsinkiä Elämän loiste ja hurjuus

Suomi näki nälkää Nälkävuodet

Tsaarin hovista Lapinjärvelle Sophie