Kalle Kniivilä: Neuvostomaan lapset

Viro, Latvia ja Liettua itsenäistyivät uudelleen Neuvostoliiton hajottua. Maihin jäi asumaan iso joukko venäläisiä, monet toista tai kolmatta sukupolvea. Neuvostoliiton aikana osa Baltian maiden alkuperäisistä asukkaista pakkosiirrettiin Siperiaan ja Uralille, ja heidän tilalleen muutti ihmisiä Venäjän puolelta. Myöhemmin Baltian maat vetivät väkeä muualta Neuvostoliitosta työn perässä.

Venäläiset ovat pysyneet identiteetiltään venäläisinä myös seuraavissa sukupolvissa. He asuvat samoilla alueilla ja puhuvat venäjää, eikä suuri osa ole opetellut asuinmaansa kieltä, kertoo Kalle Kniivilä kirjassaan Neuvostomaan lapset.

Venäjänkielisiä asuu erityisen paljon tietyissä kaupungeissa ja kaupunginosissa. Tallinnan suurimman kaupunginosan Lasnamaen asukkaista 71 prosenttia on venäjänkielisiä ja, Venäjän rajalla sijaitsevassa Narvassa yli 90 prosenttia asukkaista puhuu äidinkielenään venäjää.

Kalle Kniivilä lähti ottamaan selvää, mitä Baltian maiden venäjänkieliset asukkaat ajattelevat. Hän kiersi Virossa, Latviassa ja Liettuassa haastattelemassa heitä. Osa kaipaa vanhaa Neuvostoliittoa, etenkin iäkkäämmät, ja moni ajattelee nyky-Venäjästäkin, että siellä kaikki on paremmin. Mutta on myös niitä, jotka ovat ottaneet nykyisen kotimaansa omakseen.

Monet niistä venäjänkielisistä, jotka ovat sopeutuneet asuinmaahansa, puuskahtavat Kniivilän kirjassa, että mikseivät nuo toiset sitten muuta Venäjälle, jos siellä on kaikki paremmin. 

Kniivilän haastatteluista nousee esiin, että iso osa venäjänkielisistä katsoo vain Venäjän televisiota, seurustelee vain toisten venäjänkielisten kanssa ja juhlii venäläisiä juhlapäiviä kuten Voiton päivää 8. toukokuuta. Moni kieltäytyy yhä opiskelemasta asuinmaansa kieltä, vaikka kielitaidolla on iso merkitys työllistymiseen ja passin saantiin.

Asuinmaansa passia ei saa Virossa tai Latviassa, jos ei pääse läpi kielikokeesta ja saa sen myötä kansalaisuutta. Liettua teki toisin, käytännössä kaikki maassa asuvat saivat maan itsenäistyessä kansalaisuuden.

Viron ja Latvian venäjänkielisistä osa on ottanut Venäjän passin vaikka jatkaa asumista nykyisessä asuinmaassaan ja osalla on harmaa muukalaispassi. Baltian maissa on tartuttu kielitaito-ongelmaan niin, että nykyisin myös venäjänkielisissä kouluissa pitää osa opetuksesta antaa maan pääkielellä.

Aikamoinen solmu.

Kniivilä on palkittu toimittaja, ja kirja on kirjoitettu sujuvasti. Jossain vaiheessa rakenne alkaa kuitenkin hieman puuduttaa, kun haastattelu seuraa haastattelua. Toki Kniivilä tekee välillä yhteenvetojakin, mutta ehkä niitä olisi voinut olla enemmän. 

Kirja valaisee hyvin Baltian maiden venäjänkielisten ajatuksia ja asenteita. Taustalla näkyvät muun väestön asenteet ja pelot, jotka vaikuttavat sisäpolitiikassa. Yksinkertaista ratkaisua tilanteeseen ei ole, joten näillä siellä nyt mennään.

Aiheesta lisää

Imbi Paju: Torjutut muistot

Sofi Oksanen: Puhdistus