Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna

Kokonaisuutena Kuninkaan Anna on hyvä kirja.  Siinä on mainio tarina, kiinnostavia henkilöitä ja kaunis kieli. Kielen vuoksi kirjaa on pakko lukea hitaasti, vaikka tarina vetää ja tekisi mieli ravata eteenpäin saadakseen tietää, mitä sitten tapahtuu.

Romaani sijoittuu Kökariin. Se kertoo Kuninkaan torpan Annan matkasta pikkutytöstä vanhaksi naiseksi ja hänen ympärillään olevista ihmisistä. Anna asuu vuosikymmeniä pois saarelta, mutta Kökar on silloinkin läsnä hänen elämässään. Hän tekee valintoja, myös vääriä valintoja. Jokainen valinta vie johonkin suuntaan. Anna on elävä ihminen, psykologisesti taiten kuvattu, joka tuntee, tekee, ajattelee ja muuttuu kokemustensa myötä.

Jos sen linjan ottaa, ihminen löytää aina aihetta nurkua jostain. Elämä maistuu silloin pahalta omassa suussa ja vielä ankeampaa on niillä, jotka joutuvat elämään valittajan kanssa. Anna selviää siitäkin.  Hän vaikenee, hillitsee itsensä - no, lukija kyllä kysyy, että olisiko ollut parempi jossain vaiheessa saada pultit ja kieltäytyä kuuntelemasta enempää äyskimistä ja valitusta?

Anna on toisaalta sanavalmis ja rohkea sanomaan, itsenäinen ja itsepäinenkin. Samanaikaisesti hän antaa joidenkin ihmisten kävellä ylitseen, käyttää itseään hyväksi ja antaa heille loputtomasti anteeksi.

Anteeksi kannattaa ilman muuta antaa, sillä jos alkaa kantaa kaunaa ja katkeruutta, siinä myrkyttää ensimmäiseksi oman elämänsä. Mutta anteeksianto ei tarkoita sitä, että antaa toisen jatkaa hyväksikäyttöä. Miksi Anna suostuu sellaisiin suhteisiin, siihenkin hän löytää syyn, kun elämänviisautta karttuu.

Kuninkaan Anna on kokonaisuutena hyvä kirja, mutta ei kokonaan hyvä. Loppu lätsähtää harmittavasti. Kun kirja muuten on tarkka ja syvä kuin maisema näköalaikkunasta merelle, loppu haprastuu näkymäksi valoverhon läpi. Taas kerran kaipaa kustannustoimittajaa, joka olisi antanut kirjailijalle palautetta: jätä pois turhat, mihinkään johtamattomat rönsyt kuten kansanedustajaluku, ja tiivistä Annan loppuvuodetkin kompaktiksi tarinaksi.

Loppu ei kuitenkaan vaikuta kokonaisuudessa niin paljon, etteikö Kuninkaan Annasta voi silti sanoa: hyvä kirja.