Miksi minä luin tämän kirjan, kysyn itseltäni, kun olen lopettanut Laura Malmivaaran Iltatähden. Olo on tönkkö, kuin olisin tirkistellyt ihmisten yksityiselämää vastoin heidän tahtoaan, vaikka Malmivaara tuo sen itse julkisuuteen, ei mikään Seiska-lehden toimittaja.
Alusta alkaen ja pitkin kirjaa Malmivaaran aikuistuvat tyttäret kieltävät, että et kirjoita meistä mitään sun kirjaan. Silti hän kirjoittaa. Ja miten paljon mies on saanut lukea etukäteen siitä, kuinka hänen yksityisiä asioitaan pistetään julki?
Tartuin kirjaan, koska minua kiinnosti, miten elämä muuttuu ja sujuu, kun saa viisikymppisenä vauvan. Aiemmat kaksi lasta ovat jo isoja, ja sitten onkin taas sidottu pikkulapseen. Malmivaara laskee, että kun vauva on 21-vuotias, hän on 70 ja vauvan isä vielä vanhempi.
Kirjassa käy ilmi, että vauva on toivottu ja toive toteutuu vasta useamman keskenmenon jälkeen. Mies oli laittanut ukaasin: joko hankitaan vauva tai seurustelu loppuu, hänelle vauvan saaminen menee ohi kaiken muun.
Entä sitten, kun toive toteutuu? Missä määrin elämäntilanteen muutos on pakon sanelemaa, missä määrin valintaa? On imettämiset ja yövalvomiset ja vaipparallit, mutta Malmivaara kirjoittaa myös, että tietää antavansa vauvalle liikaa, eikä isälle jää mitään.
Mies sanoo: "Musta tuntuu, ettei mua ole olemassa sulle. Sä et halua mun läheisyyttä, kosketusta, et mitään. Yhtäkkiä mua ei vaan ole. Mä kaipaan sua, ei siinä pitäisi olla mitään pahaa. Sä nostat Armaksen meidän väliin, ettei sun tarvitse kohdata mua."
Lämpö katoaa, äiti muuttaa asumaan vauvan kanssa toiseen huoneeseen, isä jää toiseen huoneeseen. Siellä he sitten seilaavat isossa omakotitalossa kuin laivat merellä juurikaan kohtaamatta toisiaan, riitojen myötä jo tietoisestikin toisiaan karttaen. Kirjan loppuessa vauva on 1-vuotias.
Malmivaara kirjoittaa julki miehen uniapneat sun muut ja toisaalta suhdetta tyttäriinsä. Lasten nimet on muutettu sen verran, että just ja just on muutettu: Armas, Ella ja Aune, oikeassa elämässä Malmivaaran lapset ovat Aatos, Alma ja Aino.
Miksi minä kuitenkin luin 220-sivuisen kirjan loppuun? Hyvä kysymys. Odotin ehkä jotain onnellista loppua - no, sinne he jäivät seilaamaan isoon omakotitaloon, ja loppu jää auki.
Kustantaja Otava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti