En tarttunut tähän kirjaan erityisen
innostuneesti. Olin lukenut joitakin arvosteluja ja kirjan sisäkansi kertoi lisää
juonesta. Arvelin niiden pohjalta, että tämä on genreä perheenhajoamisromaanit, ja niitä lukemisissani on ollut viime aikoina jo riittävästi, alkavat tuntua toistolta. Viimeksi olin
lukenut Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla, jossa perheenäiti jättää
kirjan lopussa lapsensa ja miehensä ja lähtee niin sanotusti etsimään itseään.
Tällä tavalla maailma loppuu -kirjan
alkuasetelma on sama kuin Ihanissa naisissa rannalla: Erik ja Julia lähtevät
lastensa kanssa kesähuvilalle meren rannalle ja tutustuvat naapurihuvilalle
kesäksi muuttaneeseen boheemiin perheeseen. Tarinaa katsotaan myös lasten
silmin.
Aluksi etenkään Julia ei ihan tiedä, kuinka
suhtautua naapurihuvilan porukkaan. Perheen äiti on tosin hänen
lapsuudenaikainen kesälomakaverinsa, mutta niistä ajoista on 25 vuotta.
Toisellakin naapurihuvilalla on joku, näyttää olevan yksin lomaileva nainen,
mutta hän torjuu jyrkästi kutsun tulla mukaan, kun boheemi perhe järjestää koko
yön kestävät juhannusjuhlat.
Teirin kirjan juoni ei etenekään
ennalta-arvattavasti. Loppuvaiheessa tulee julki salaisuuksia, jotka tuovat
syvyyttä tarinaan - niin eri lailla asiat voi nähdä, jos toinen ei näe kuin
pinnan, mutta toinen tuntee myös pinnan alaiset.
Kirjan lukee nopeasti, siinä on vain 287
sivua. Lopusta jää olo, että asiat taitavat lutviutua ja joskus
kuvioiden hajoaminen voi olla onnenpotku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti