Seppo Jokinen: Rahtari 21Donna Leon: Ansionsa mukaan

Seppo Jokinen on kirjoittanut jälleen taatun komisario Koskinen -dekkarin. Kokonaisuus on taitavasti tasapainoinen ja rikos riittävän monitahoinen, niin että eri suuntiin sojottavissa juonilangoissa on tutkimista. Mistä on kyse, se selviää vasta viimeisillä sivuilla, kuten hyvässä dekkarissa pitääkin.

Jokisen henkilöt ovat ihmisiä, ei rooleja tai paperinukkeja. Mukana on myös yhteiskunnallista pohdintaa yliopistojen määrärahojen leikkaamisesta nuorisotyön alasajoon, joista etsitään jopa mahdollisia rikosmotiiveja. Tamperelaisia varmaan viehättää kotikulmien kuvaus, tutuilla kaduilla ja kaupunginosissa kulkee kuin oikeassa elämässä. Kokonaisuus on erinomaista lomalukemista, riittävän kevyttä mutta ei tyhjää eikä kliseistä

Vaikka kyseessä on sarjan 21. kirja, Jokinen ei ole leipääntynyt eikä kirjoita Koskisesta rutiinilla, kuten joillekin menestyneille dekkarikirjailijoiden on käynyt, esimerkiksi Camilla Läckbergille  Leijonankesyttäjässä

 
Jopa Donna Leonin uusin, Ansionsa mukaan, maistuu rutiinilta. Toki kirjailija pyöräyttää tarinan kuin kokenut leipuri täytekakun, mutta innostus puuttuu ja aihekin on kapea: joku varastaa vanhoja kirjoja. Komisario Brunettin perhe-elämässäkään ei ole erityistä kipinää, ruokaa syödään ja kirjoista puhutaan, lapset huitelevat omillaan. Ihan ookoo, mutta jos tämä olisi Donna Leonin esikoisteos, herättäisi tuskin isompaa kiinnostusta.

Siitä myös pidin Jokisen Rahtarissa, että rikos oli jotain muuta kuin pedofiliaa tai kiduttavaa sarjamurhaajajuttua, mihin etenkin monet ruotsalaiset dekkarikirjailijan tuntuvat olevan tätä nykyä ihastuneita, esimerkkinä vaikka Varistyttö