Kerstin Ekman: Huijareiden paraati Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Jos Huijareiden paraati sijoittuisi Suomeen, sitä luettaisiin kuin avainromaania. Avainromaani se osin onkin, mutta ruotsalaiseen lukkoon. Mukaan on solmittu myös oikeita ruotsalaisia julkisuuden henkilöitä ja tilanteita, joista tiesin vain osan, mutta tietämättömyys ei haittaa, kaiken voi lukea fiktiona.

Huijareiden paraati kertoo juhlitusta Lillemor Trojsta, joka on romaaneillaan saanut pysyvän sijan ruotsalaisten sydämissä ja edennyt  Ruotsin Akatemian jäseneksi. Yhtenä päivänä kustantaja kertoo, että heille on tullut käsikirjoitus Barbro Andersson -nimiseltä henkilöltä. Käsikirjoitus väittää, että Lillemor Troj on huijari. Hänen huippusuositut kirjansa on kirjoittanut kyseinen Barbro. Mitä Lillemor siihen sanoo?

Huijareiden paraati on mainio viihdekirja, sisällökäs ja sutjakka lukea. Tapahtumat etenevät 50-luvulta tähän päivään. Kaksi päähenkilöä vie tarinaa vuoron perään. Teksti on nasevaa ja huumori terävää. Juoni etenee auki kiertyvän lankakerän tavoin, ja vasta viimeisen luvun viimeisillä sivuilla selviää, mitä lopulta käy. Suomalaisittain perusidea tuo mieleen Tuula Sariolan ja hänen haamukirjoittajansa Ritva Sarkolan, jotka joutuivat kirjoitushuijauksen paljastuttua maksamaan sakkoja.
 
Ei Huijareiden paraati mikään elämää suurempi romaani ole. Mutta sydäntäni ilahdutti kovasti, että kirja loppui jonkinmoiseen sovintoon. Mistä päästään Finlandia-voittajaan ja kumppaneihin. Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -romaani on kiinnostava ja taitavasti kirjoitettu. Loppufiilikseksi jää kuitenkin ankeus.

Miksi suunnilleen kaikki tänä talvena lukemani suomalaiset romaanit loppuvat ankeasti? Ihmisille käy huonosti tai vielä huonommin?  Ei valoa, ei toivoa, ei aukea ovea eteenpäin. Neljäntien risteys. Kissani Jugoslavia. Karhunpesä. Purkaus. Ikkunat yöhön. Malmi 1917. Kuninkaan Anna. He eivät tiedä mitä tekevät… Jos ei joku kuole, ainakin päähenkilön yli ajetaan niin, ettei siitä kurakosta juuri ylös nousta.

Meillä on pitkittynyt talouslama, työttömyys kasvaa, masennus on suurin sairaskorvausten syy, syksy ja talvi ovat pitkät ja pimeät. Kirjallisuuden pitäisi tuoda ihmisten elämään toivoa ja tsemppiä: vaikka olet tunnelissa, kyllä se vielä loppuu ja tunnelin päässä näkyy valoa. Nyt valtaosa suomalaisista kirjailijoista lyttää toivon.  Huijareiden paraatin rouvat eivät jääneet katkeruuteen, syytöksiin ja välirikkoon.

Romaanina Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät on kyllä huimaa työtä, mikä on tullut jo esiin lukemattomissa arvosteluissa ja palkinnoissa. Valtonen vie taiten eteenpäin henkilöidensä elämää. Katsaus suomalaiseen yliopistomaailmaan 90-luvun alussa on herkullinen. Henkilöt ovat oivallisesti rakennetut, kokonaisia persoonia taustoineen, syineen ja seurauksineen. Teini-ikäisen amerikkalaisen Rebecan uppoaminen virtuaalimaailmaan on hyytävää luettavaa. Kirjan aikuiset tekevät ratkaisevia virheitä, ja niin päädytään siihen, mihin päädytään…

Monitasoisessa ja psykologisesti oivaltavassa kirjassa on tavaraa melkein liian kanssa. Vaikka juoni piti koukussa, jossain kohdin eteneminen alkoi tuntua kahlaamiselta - haluan ehdottomasti päästä tarinan loppuun, mutta paljonko tässä on vielä sivuja… Tiivistämällä 150 sivua tai tekemällä aineistosta kaksi kirjaa lukeminen olisi ollut vielä antoisampaa. Mutta kokonaisuutena hyvä, ajatuksia herättävä kirja, jonka teemoista riittäisi keskusteltavaa useampaankin lukupiiirikokoontumiseen.