Jenni Linturi:Malmi 1917

Malmi 1917 kertoo tapahtumista Helsingin kyljessä olevassa Malminkylässä. Malminkylä liitettiin muutama vuosikymmen myöhemmin Helsinkiin, ja siitä tuli kaupunginosa nimeltä Malmi.

Kun Raitis Puolakka saapuu Malminkylään apulaisnimismieheksi vaimonsa ja kolmen poikansa kanssa, alueella asuu kolmenlaista väkeä, ruotsinkielisiä tilallisia taloissaan, suomenkielisiä työläisiä hökkeleissään ja mustalaisia leireissään.  Puolakan perhe on sivistyneistöä mutta suomenkielistä, eivätkä pojat luonnostaan kuulu mihinkään porukkaan. Maanomistaja Karl Karlqvistin tytär Elisabeth eli Lettu vetää heidät mukaan ruotsinkielisiin piireihin.

Tosin sovittelemista siinä on. Uuden nimismiehen suomenkielisille pojille asiat pitää kertoa suoraan, ja se on Letulle ongelma. Sillä Malmilla asiat eivät ole aikoihin olleet suoria. On asioita, joita ei voi selittää, ne pitää ohittaa. Mutta pojat eivät suostu ohituksiin, he käyvät käsiksi kysymyksillä: mitä ja miksi.

Punaisten ja valkoisten kahnaukset kasvavat kirjan alussa väkivallaksi. Suomalainen nousee suomalaista vastaan, mennään kohti kansalaissotaa. Kaikki taistelevat mielestään oikean asian puolesta, ja taistelu tarkoittaa, että hakataan ja tapetaan. Nuoruus ja ehdottomuus kukoistavat molemmin puolin. Aseisiin tarttuvat näkevät toisinajattelevat perkeleellisen aatteen konkretisoitumina, joilla ei ole ihmisen oikeuksia, ei edes suurinta niistä, oikeutta elää.

Kerran tappanut astuu kynnyksen yli. ”Ensimmäinen kerta on tällainen”, 18-vuotias isoveli sanoo. ”Myöhemmin se helpottaa kyllä. Toinen on jo paljon helpompi.”

Missä tahansa teossa kynnyksen yli astuminen avaa portin. Kynnys mataloituu, kerta kerralta sen ylittää helpommin, kunnes sitä ei enää ole. Vanha kansa muotoili sen, että kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden. Toki aina voi yrittää palata takaisin, lopettaa sen, minkä kokee vääräksi tai vahingolliseksi. Joskus se onnistuu, vain muistikuvat jäävät. Mutta ei aina.

Malmi 1917 on kuin elämä: aina asiat eivät mene, kuten haluaa. Jos kirja jatkuisi, kuten elämä jatkuu, päähenkilöiden pitäisi ottaa käteen jääneet kortit ja katsoa, miten mennä eteenpäin näiden kanssa.

Kun aika kuluu, saattaa käydä niin, että huomaa potkun olleenkin onnenpotku. Olipa hyvä, etten saanut, mitä sydämeni pohjasta toivoin! Joskus taas ei ajankaan kanssa tule tietämään, olisinko onnellisempi, jos olisin saanut, mitä halusin. 

Kirjassa Oiva sai, mitä halusi. Mutta tuliko hänestä onnellinen - epäilen. Niinkin voi käydä, että saa mitä sydän halajaa, ja jälkeenpäin ajattelee, miten saatoin olla niin sokea ja tyhmä.

Mutta siitäkin on mentävä sitten vain eteenpäin. Koska pahinta on jäädä kiinni menneisyyteen, haikailemaan, että olisinpa sitä tai olisinpa tätä. Silloin jää olemassa oleva elämä elämättä. On päästettävä irti ja katsottava eteenpäin, tuntui miltä tuntui. 

Jenni Linturi muotoilee sen vuoropuheluksi näin: ”Muistatko kun isä sanoi, ettei pelko lopu muuten kuin menemällä sitä kohti. ” ”Mitä, jos se ei onnistu?”  ”Sitten mutustelet totuutta.”

Samaan aikaan, kun Malminkylällä tapellaan ja tapetaan, Letun isosisko Ingeborg raivaa tietä näyttämölle Eteläespa 10:een valmistuneessa Apolloteatterissa. Isälle hän uskottelee olevansa konekirjoituskoulussa, kortteerin antavan tädin hän vaientaa lahjuksilla. Kaksi maailmaa rinnatusten, toisaalla juhlitaan kuin viimeistä päivää ja toisaalla eletään viimeistä päivää.

”Jos nuorena ei ole suuri, milloin sitten”, Ingeborg kuittaa, kun Lettu kauhistelee Apollon ravintolassa ruusuja myyvää maalattua siskoaan. Ruusunmyyjänä hän saa luotua suhteita, joiden kautta aukeaa tie näyttämölle. Kun Ingeborgin eteen näyttää tulevan este, hän uhraa jopa toisen onnen voidakseen kiertää esteen. Mutta taas elämä yllättää: aina ei halua sitä, mitä saa.

Jenni Linturi kirjoittaa tiivistä, kaunista kieltä, jota lukee ilokseen. Kielikuvat ovat uusia ja osuvia: ”Aika matoi kuin kosteat puut uunissa”. Itse jäin kirjasta kaipaamaan kuitenkin sitä onnellista loppua, sillä sekin olisi ollut mahdollinen. Onnellinen loppu vahvistaa toivoa, että eämässä voi käydä myös hyvin.