torstai 8. syyskuuta 2016

Rosemary Sullivan: Stalinin tytär


Mistä tietää, kuka minä itse olen, jos pienestä asti tulee kohdelluksi isänsä tyttärenä?

Vielä vaikeampaa se on, jos isä on suurvallan diktaattori, joka paljastuu  vainoharhaiseksi tappajaksi. Ei ihme, että Svetlana Stalin oli eksyksissä lähes koko elämänsä.

Svetlana kasvoi ylellisyydessä Kremlin muurien sisällä, lastenhoitajan, palvelijoiden ja henkivartijoiden ympäröimänä. Samaan aikaan Neuvostoliitossa oli kansan keskuudessa puute kaikesta, asunnoista, ruuasta, vaatteista, lääkkeistä.

Hän kävi eliittikoulua, jossa luokkakavereista yksi ja toinen yhtäkkiä katosi, eikä tästä sen jälkeen puhuttu. Lapsista tuli sen tien kansanvihollisia, jos vanhemmat vangittiin. Kukaan ei uskaltanut auttaa yksin jääneitä lapsia, ei sukulaisetkaan, ja he päätyivät orpokoteihin tai vankileireille. Mutta siitä Svetlana ei koululaisena vielä tiennyt.

Svetlana oli murrosikäinen kun toinen maailmansota alkoi. Kansa eli edelleen puutteessa, sota vei valtion rahat ja miehet, mutta Svetlanalta ei puuttunut mitään. Hänen isoveljensä  Vasili haali ympärilleen hovin, jonka kanssa vietti railakkaita bakkanaaleja Stalinin kesähuvilalla. Svetlana oli mukana, mutta hän vetäytyi syrjässäkatsojaksi.  

Svetlanalla oli kaksi isoaveljeä, mutta isä ei piitannut heistä kummastakaan. Vain tyttäreen, “pikku varpuseensa”, hänellä oli alkuun lämmin suhde. 

Svetlanan äiti teki itsemurhan (jotkut väittävät, että se oli Stalinin tekoja), kun tytär oli 6-vuotias. Stalinin vainoharhaisuus kasvoi Svetlanan varttuessa, ja ajan myötä lähes kaikki tytön lähisukulaiset viruivat vankilassa tai leireillä, jollei heitä oltu ammuttu tai kidutettu kuoliaaksi. 

Svetlana yritti alkuun puhua hänelle tärkeiden tätien, setien ja serkkujen puolesta, mutta isän reaktio oli niin pelottava, että tytär vaikeni. Sen jälkeen hän varoi puhumasta isän kanssa kenestäkään ihmisestä, jottei isä ainakaan hänen sanojensa vuoksi kiinnitä huomiota kehenkään.

Ensimmäisen kerran Svetlana uskaltautui vastustamaan isänsä tahtoa pyytäessään päästä naimisiin opiskelijatoverinsa Grigori Morozovin kanssa. Hermostuen tyttären jankutukseen isä yllättäen suostui, mutta kieltäytyi tapaamasta vävyään. Hän vastusti liittoa, koska mies oli juutalainen, ja Stalinin antisemitismi paheni vuosi vuodelta. Avioliitto kesti neljä vuotta, ja siitä syntyi Svetlanan esikoinen Josif.

Grigorin jälkeen Svetlanan elämässä seurasi mies miehen perään. Hän solmi toisen avioliitonkin, josta syntyi tytär Katja, mutta liitto päättyi parissa vuodessa.

Päästäkseen eroon isänsä varjosta Svetlana otti äitinsä sukunimen Allilujeva, mutta eipä siitä apua ollut, kun jokainen tiesi silti, kuka hän on. Stalin kuoli vuonna 1953, mutta Svetlanalle maksettiin edelleen valtion kassasta kuukausirahaa ja hän asui lapsineen valtion hänelle osoittamassa asunnossa.

Sitten jysähti kaikkien aikojen uutispommi: Svetlana Stalin käveli Yhdysvaltain suurlähetystöön ja pyysi turvapaikkaa USAsta. Amerikkalaiset päättäjät olivat kauhuissaan. Elettiin vuotta 1967, ja suurvallat olivat juuri päässeet alkuun jonkinmoisessa liennytyksessä. Stalinin tyttären loikka sotki kaikki neuvottelukuviot.

Muutamien mutkien jälkeen Svetlana sai luvan asettua Yhdysvaltoihin. Jos hän oletti pääsevänsä siellä irti siitä, että oli isänsä tytär, hän erehtyi.  Ymmärrettävää, sillä kukapa  osaisi olla välinpitämätön, jos kuulisi, että omakotialueemme uusi naapuri on diktaattorin tytär.

Neuvostoliitossa eliittielämää eläneellä Svetlanalla oli monenlaista arkielämän vaikeutta. Hän oli tottunut siihen, että hänestä huolehditaan kuin matkalaukusta. Hän ei esimerkiksi ollut käsitellyt ensimmäisen 40 ikävuotensa aikana rahaa, koska sai kaiken valmiina valtiolta. Jos hän joskus tarvitsi ruplia, hän lainasi lastenhoitajaltaan, joka sai palkkaa.

Svetlana oli hyväuskoinen ja janosi läheisiä ihmissuhteita. Se teki hänet helposti hyväksikäytettäväksi, ja niinhän siinä kävi. Mukana huijauksessa oli jälleen uusi mies, ja hänen kanssaan Svetlana sai kolmannen lapsensa Olgan.

Stalinin tytär on amerikkalaisen Rosemary Sullivanin elämäkerta Svetlana Stalinista. Sullivan on käynyt läpi valtavan kirjallisen aineiston ja haatatellut lukuisia ihmisiä. Kirjassa on mittaa päälle 500 sivua, mutta valtaosin se etenee jouheasti ja kiinnostavasti – käänteiden keskellä tulee hetkittäin olo, että lukisi romaania.

Sullivan ei vain kerro tapahtumista, vaan analysoi myös Svetlanan kehitystä ihmisenä ja hänen ihmissuhdemutkiaan. Yhdysvalloissa Svetlana on yksin. Kaikki vanhat ystävät, jotka ovat vielä hengissä isän vainojen jäljilta, ovat kaukana, eikä kukaan tunne häntä omana itsenään, Svetana.

Yksinäinen Svetlana takertuu ihmisiin, jotka osoittavat hänelle ystävällisyyttä, ja yrittää päästä heidän perheisiinsä. Kun oletettu ystävä ottaa etäisyyttä kokiessaan Svetlanan tunkevan liian liki, Svetlana menee toiseen laitaan, kirjoittaa raivoisia, syyttäviä kirjeitä ja katkaisee välit.

Ja kuinka ollakaan, lopulta Svetlana loikkaa takaisin Neuvostoliittoon. Yhtenä syynä on hänen vanhempia lapsiaan kohtaan tuntemansa ikävä. Hän ei ole saanut olla heihin yhteydessä lähtönsä jälkeen. Olgalle hän on kieltäytynyt opettamasta venäjää, ja niin 13-vuotias kuopus huomaa olevansa ventovieraassa ympäristössä, jossa juuri kukaan ei puhu hänelle, koska juuri kukaan ei osaa englantia.

Mutta menneisyyteen ei voi palata. Esikoispoika Josif on etäinen, nelikymppinen mies, ei se 21-vuotias nuorukainen, jonka Svetlana jätti taakseen. Ja taas Svetlana vaihtaa maisemaa.

Stalinin tytär on mielenkiintoinen sisäpiirinäkymä 1920-luvun Neuvostoliitosta 2000-luvun Venäjäään. Svetlanan kommentit Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ovat nyt luettuina kuin profetioita. Hän näköjään tuntee kansansa.

Samalla Stalinin tytär on kuvaus yhden naisen elämästä. Isäänsä ja äitiään ei kukaan voi valita, eikä paikkaa jossa syntyy. Aikuistuessaan ihminen saa elämänsä omalle vastuulleen. Pelimerkit, jotka itse kullakin on siinä vaiheessa käsissään, ovat jokaisella omanlaiset. Vaihtoehtoa ei ole, siitä lähdetään, mitä on, ja kukin sitten rakentaa mahdollisuuksiensa mukaan lapsuuden perustukselle sellaisen talon kuin rakentaa.

Svetlanan talosta tuli monimuotoinen, mutta onnea siellä oli vain palasina siellä täällä. Pysyvin ja läheisin ihmissuhde Svetlana Stalinilla oli lopulta nuorimpaan tyttäreensä Olgaan


AIHEESTA LISÄÄ

Svetlana Stalin: Kaksikymmentä kirjettä ystävälle
Svetlanan Neuvostoliitossa kirjoittama omaelämänkerta, jonka hän sai salakuljetetuksi länteen ja julkaisi loikattuaan Yhdysvaltoihin.

Otto Wille Kuusisen vaimon muistelmat kertovat 1920-30-luvun Neuvostoliiton eliitin elämästä. Moni menetti henkensä tai päätyi vankileireille, Aino Kuusinen myös.

Tositaustainen romaani Suomen rajan yli Neuvostoliittoon loikanneesta nuorestaparista

Imbi Pajun äiti vangittiin 18-vuotiaana, ja hän oli vankileirillä kuusi vuotta, kunnes hänet Stalinin kuoltua armahdettiin. Aikuisena Imbi ryhtyy tutkimaan Stalinin aikaa Neuvosto-Viron näkökulmasta.

Inna Rogatshi: Särjetty sukupolvi eli 10 käskyä Neuvostoliitossa
Venäläinen toimittaja Inna Rogatshi kertoo elämästä Neuvostoliitossa ottamalla otsikoiksi kymmenen käskyä: Älä varasta - mitä se on Neuvostoliitossa…

Taisto Huuskonen: Laps’ Suomen
Taisto Huuskonen loikkasi vaimonsa Ennin kanssa Suomesta Neuvostoliittoon. Huuskosia pidettiin vakoilijoina, ja he joutuivat työleireille Uraliin. Vanhoilla päivillään he pääsivät palaamaan Suomeen, missä Taisto Huuskonen kirjoitti kirjan kokemuksistaan


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti