Monen
ruotsalaisen dekkarikirjailijatulokkaan takakansitekstissä kehutaan kirjan
olevan taattua ruotsalaista dekkarilaatua. Mainoslause ei pidä ollenkaan aina
paikkaansa, mutta Pianonvirittäjän kohdalla pitää. Se jatkaa tasokasta
ruotsalaista dekkariperinnettä.
Tosin kävi
ilmi kirjan liepeestä, ettei Stefan Tegenfalk ole uusi tulokas, vaan
Pianonvirittäjä on hänen neljäntensä. Aiemmat eivät ole osuneet käsiini, joten
minulle tämä oli ensimmäinen.
Tegenfalkin
dekkareiden päähenkilöt ovat rikostutkijat Jonna de Brugge ja Walter Gröhn. Walter
on kuusissakymmenissä, eläkkeelle lähtö häämöttää jonkun vuoden päästä ja
takana on pitkä, ansiokas ura poliisissa. Tutkijana hän jumittaa liikaa
ennakko-oletuksissaan, mutta päästää sentään irti, kun tosiasiat alkavat liian
paljon viitata muualle.
Jonna on
27-vuotias, joku vuosi sitten poliisikoulusta valmistunut sinkkunainen. Vähän
mennään kliseen puolelle, kun Jonna on samanlainen omapäinen sooloilija kuten monet
dekkarisankarittaret niin kirjoissa kuin tv-sarjoissa. Hänellä on myös
oma traumansa, jota hän kelaa rikostutkinnan ohella. Mutta hän osaa nähdä kokonaisuuksia ja löytää uusia tutkimisen
arvoisia polkuja.
Ja itse
tarina pitää hyvin kutinsa. Juoni etenee sujuvasti ja eteen tulee yllätyksiä, jotka kääntävät juonen suuntaa. Epäiltyjä on useita ja se, joka
lopuksi on syyllinen, ei ole heti ennakoitavissa. Tarina kutoutuu koulukiusaamisen ympärille - tässäkin koulussa on kiusaamiselle nollatoleranssi, mutta käytäntö on sitten kaikkea muuta.
Pianonvirittäjä
on sen lajin lukemista, jolla pääsee hyvin irti työjutuista tai muista päässä
pyörivistä jumituksista. Kunnon juoni vetää mukaansa, ja ajatukset keskittyvät
vain siihen, kuka mahtaa olla syyllinen. Hyvää viikonloppu- tai lomalukemista.
Täytyy käydä kirjastossa lainaamassa Tegenfalkin aiemmatkin kirjat.
SAMAA LAJIA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti