Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret

Olin jostain laittanut muistiin Sara Medbergin kirjan Kultaportin kaunottaret, jota suositeltiin huumorin sävyttämänä kiinnostavana ajankuvana. Varasin kirjan kirjastosta, jono oli pitkä, ja Kultaportin kaunottaret tuli monen kuukauden jälkeen.

Ensimmäiset luvut luettuani mietin, onko tämä parodiaa?

Naisten silmät ovat meripihkanväriset tai violettiin vivahtavat ja heillä on sädehtivä iho.  Neitojen naurahdukset helähtävät hopeatiu’un lailla ja huulet vivahtavat kypsän talviomenan punaiseen. Miehet ovat henkeäsalpaavan komeita.

Henkilöhahmot ovat peruskliseitä: kaunis, älykäs ja käytöstapoja rikkova aatelisneito, komea ja rikas mutta yrmeä nuori aatelisherra, vanha valittamisella hallitseva leskikreivitär, toinen nuori mutta kopea kaunotar ja kopean neidon äiti, leskimarkiisitar, joka osaa kaikki sen ajan naiselliset konstit ihailevista huokailuista silmien räpsytykseen. Lisäksi pari köyhimystä, jotka osoittautuvatkin rikkahiksi.

Tapahtumapaikka on 1870-luvun Turku. Paronintytär Adele saapuu kartanostaan kaupunkiin sukulaistaloon aloittaakseen naisväenkoulun debytanttikurssin. Sen jälkeen hänet on määrä esitellä seurapiireille, mistä eteenpäin tehtävänä on pyydystää aviomies.

Tarina alkaa peruskommelluksella, kun sukulaistalossa Turussa ei osata odottaa paronintytärtä. Talon nuori, aatelinen ja ärtyisä isäntä haluaisi lähettää Adelen sen tien sinne, mistä moinen kaukainen sukulainen on lähtenyt matkaan. Mutta Adele on tullut jäädäkseen.

Kertomuksen edetessä juoneen tulee enemmän mutkia. Mukana on myös historiallisia henkilöitä kuten Fredrika Runeberg. Loppua kohti juonessa korostuu 1800-luvun aatelisneitojen asema, jota ei kannata kadehtia huolimatta palvelijoiden passauksesta, koreista vaatteista ja jatkuvista kekkereistä. Aatelisnaisen elämä on kapeaa ja pitkästyttävää, rajoituksia on paljon ja neitojen paine päästä naimisiin on kova.

Avioliitto oli vielä 1800-luvun puolella aatelisneidin ainoa hyväksytty elämäntapa. Jos ei saa napatuksi miestä, edessä on nöyryyttävä loppuelämä vanhapiikatätinä sukulaisten elätettävänä. Arvojärjestyksessä vanhatkin neidit tulevat aina viimeiseksi, 17-vuotias rouva kulkee heidän edellään.

Adele ei hyväksy annettua asetelmaa, hänellä on muita suunnitelmia. Hänellä on takanaan tytärtään kaikessa tukeva isä ja saattaa olla, että Adelen elämä lähtee toiseen suuntaan.

Sara Medbergin kirja sijoittuu samaan lajiin kuin Kaari Utrion 1800-luvun helsinkiläisromaanit. Utrion henkilöt ovat hekin jossain määrin tyypiteltyjä, mutta enemmän heissä on verta ja henkeä kuin Adelessa ja kumppaneissa. Kultaportin kaunottaret on kuitenkin kohtuu luettava, jos on kiinnostunut historiasta, erityisesti Turun historiasta, ja naisen asemasta 150 vuotta sitten.

SAMAA AIHEPIIRIÄ

Mikaela  Strömbergin Sofia perustuu tositapahtumiin. Aatelinen Sofia ottaa elämänsä omiin käsiin välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat.  

Kaari Utrion helsinkiläisromaaneissa on huumoria ja romantiikka, jotka on sotkettu suloiseksi taikinaksi 1800-luvun alkupuolen Helsingin kanssa. Aikakauden olot ja tavat on kuvattu tarkalleen oikein, historioitsijana Utrio hallitsee faktat.

Raija Orasen Aurora on aikansa superjulkkiksen Aurora Karamzinin elämäntarina yhdistettynä Helsingin ja Suomen historiaan. Orasen kirjassa Aurorasta tulee kiinnostava ihminen, ei vain nimi historiankirjassa.   

Merete Mazzarellan Fredrika kertoo aikansa idolista Johan Ludvig Runebergistä vaimon näkökulmasta. Naisia kohdeltiin 1800-luvulla toisin kuin nykyisin, ja Johan Ludvig otti siitä kaiken irti.

Enni Mustosen Järjenja tunteen tarinoita alkaa siitä, kun nuori torpantyttö Hilma tulee 1800-luvun lopulla Helsinkiin piiaksi Augusta Ahlstedtille.  Tämä on taloudellisesti kenestäkään riippumaton viisikymppinen opettaja ja sanomalehtinainen, joka nauttii itsenäisen naisen elämästä omassa talossaan Mariankadulla Helsingin Kruunuhaassa.