tiistai 7. marraskuuta 2017

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa


Kiinassa toteutettiin yhden lapsen politiikkaa 35 vuoden ajan, vuodesta 1980 alkaen.  Avioparit saivat hankkia vain yhden lapsen, jotta väestönkasvu saadaan aisoihin. Aviottomia lapsia ei hyväksytty ollenkaan, ne oli abortoitava ilman vaihtoehtoa.

Perhesuunnitteluviranomaiset vahtivat kylissä ja kaupunginosissa naisten kuukautisia, ehkäisyä ja raskauksia. Luvattomat raskaudet keskeytettiin väkivalloin, jos ei nainen vapaaehtoisesti suostunut aborttiin. Joskus lapsia tapettiin jopa synnytyksen jälkeen. Pakkosteriloinnit olivat arkipäivää.

Jotkut naiset kiersivät määräystä piilottelemalla raskauden ajan ja synnyttämällä lapsen salaa. Muutaman päivän ikäisinä lapsia ei enää tapettu, mutta moni laiton lapsi jäi ilman hukouta, asuinpaikkaoikeutta, jota ilman ihminen ei ole virallisesti olemassa. Silloin hänellä ei ole asiaa sairaalaan, hän ei pääse kouluun, ei saa töitä, eikä voi avioitua.

Tiukassa laissa oli muutama poikkeus. Jos maaseudulla ensimmäinen lapsi oli tyttö, aviopari saattoi saada luvan yrittää uudelleen poikaa. Kaupungissa sitä mahdollisuutta ei ollut. Jos ainut lapsi kuoli, pariskunta sai luvan hankkia toisen lapsen. Jos nainen sai kaksoset, molemmat lapset saivat laillisen aseman. Jotkut perheet hankkivat kaksi lasta peräjälkeen ja kirjasivat heidät sitten kaksosiksi.

Kun yhden lapsen politiikka oli aikansa jatkunut, kiinalaisessa yhteiskunnassa alkoi näkyä sellaisiakin seurauksia, jotka olisivat olleet ennakoitavissa, jos olisi haluttu ajatella etukäteen. Suurin ongelma on se, että nuoria naisia on liian vähän, eivätkä kaikki nuoret miehet pääse naimisiin. Kiinassa poikalasta on perinteisesti arvostettu ja tytöt ovat olleet välttämätön paha. Niinpä tyttölapsia on vuosikymmenten kuluessa abortoitu miljoonittain.

Pekingissä työskentelevä toimittaja Mari Manninen ryhtyi tutkimaan yhden lapsen politiikan toteutusta ja seurauksia ja teki aiheesta kirjan. Vaikka pakollinen syntyvyydensäännöstely aiheutti paljon itkua, pelkoa ja traumoja, sillä oli yllättävä hyväkin puolensa: tyttöjen ja naisten arvostus on noussut huikeasti. Ainoat tytöt pääsevät nyt opiskelemaan, kun aiemmin kallis opiskelu kustannettiin pojille. Nuoret naiset ovat myös arvossaan avioliittomarkkinoilla, heillä on, mistä valita.

Yhden lapsen kansa on monia ajatuksia herättävä kirja. Kuinka paljon politiikassa ylipäänsä tehdään päätöksiä, joiden seurauksia ei mietitä loppuun asti? Kun seuraukset alkavat näkyä, vie aikansa ennen kuin päätöksiä suostutaan rukkaamaan. Kiinan yhden lapsen politiikka lopetettiin virallisesti vuonna 2015, vaikka sitä ennen pykäliä oli jo alettu katsoa sormien läpi – riippuen vähän alueen perhesuunnitteluviranomaisten virkainnosta.

Nyt Kiinassa on alettu propagoida kahden lapsen puolesta, ja kolmekin on ookoo. Nykypäättäjät ovat alkaneet miettiä, kuka heidän sukupolvensa elättää, kun eläkeikä koittaa, Kiinassa jo päälle viisikymppisenä? Silloin yhden avioparin harteilla on neljä vanhempaa ja jopa kahdeksan isovanhempaa. Kiinalaisen perinteen mukaan lapset vastaavat vanhemmistaan, valtiollinen eläkesysteemi on alkutekijöissä.

Mutta päättäjien harmiksi ainoina lapsina kasvaneet, kouluja käyneet nuoret kiinalaisnaiset ovat tykästyneet itsenäiseen aikuisen naisen elämään. He eivät välttämättä halua yhtään lasta tai korkeintaan yhden, koska ”lapset ovat vaivalloisia ja vievät rahaa”.  Ja naisistahan se on kiinni, sillä miehiä kyllä riittää. Saa nähdä, mitä porkkanoita kiinalaiset päättäjät tähän ongelmaan keksivät.


MUITA LAKIPYKÄLIÄ JA NIIDEN SEURAUKSIA



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti