tiistai 3. tammikuuta 2017

Risto Isomäki: Haudattu uhka

Suomalaisen istuvat telkkarien ääressä katsomassa Linnan juhlia, kun juhlat saavat oudon käänteen. Vieraat alkavat oksentaa, ja heidän kasvoihinsa nousee paiseita. Oireet vaikuttavat säteilymyrkytykseltä. Miten ollakaan, kohta käy ilmi, että kuorma-autot, jotka olivat viemässä käytettyä ydinpolttoainetta Olkiluotoon, ovat kadonneet.

Siinä Risto Isomäen uuden kirjan alkutilanne.

Kansainvälisen terrorismin asiantuntija Lauri Nurmi saadaan puolipakotettua auttamamaan Suomen ällistyneitä viranomaisia. Nurmi saa työparikseen somalisyntyisen suomalaispoliisin ja yksinhuoltajaäidin Aishawarya Sadiqin. Ydinjätteen kaappaajiksi ilmoittautuneet terroristit lataavat pöytään vaatimuksensa, ja niin alkaa kilpajuoksu ajan kanssa.

Sain aikanaan joululahjaksi Isomäen kirjan Sarasvatin hiekkaa. Sen ennustamat tulevaisuudennäkymät olivat säpsähdyttävät, ja säpsähdyttivät uudelleen, kun japanilaisessa Fukushiman ydinvoimalassa tapahtui tsunamin seurauksena onnettomuus viisi vuotta sitten. Muuten Sarasvatin hiekkaa oli kaksijakoinen kirja: siihen sisällytetty rakkaustarina oli harlekiinityyliä, mutta pääjuoni vei tiiviisti mukanaan.

Haudattu uhka on tyyliltään toimintajännäri. Samalla Isomäki tuo kirjassaan esiin mielenkiintoisia seikkoja, kuten että Olkiluodon ydinvoimalan vartointi on minimaalista, jos sitäkään. Voimala on Pohjanlahdella, ja kuka tahansa huviveneilijä voi kirjan mukaan ajaa sen rantaan. Kuorma-autojen kaappaaminenkin sujuu ongelmitta pienellä juonella.

Sitä jää miettimään, lienevätkö suomalaisten ydinvoimaloiden turvallisuusjärjestelyt todellisuudessakin yhtä lepsua touhua?


...Kurganin varjoissa Isomäki nivoo juoneen maapallon tulevaisuutta, historiaa ja kielitiedettä. Saattaa kuulostaa ikävystyttävältä, mutta ei ole, päinvastoin. Suht kevyen jännityskertomuksen siivellä saa monenlaista uutta tietoa.  Enpä tiennyt esimerkiksi sitä, että jos Välimeri saastuu liikaa ja käy hapettomaksi, laivat eivät pysy enää sen pinnalla vaan plumpsahtavat pohjaan....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti