Valdemar Roos on kyllästynyt elämäänsä. Sama työpaikka iät ajat, samat työkaverit ja työkaverien samat vanhat jutut. Kotona vaimo, joka haluaa viettää sosiaalista elämää, käydä kutsuilla ja järjestää päivällisiä. Valdemar Roosia ei voisi vähempää kiinnostaa puhuminen yhdentekevistä asioista yhdentekevien ihmisten kanssa, vaikka hän tilanteisiin kiltisti suostuukin. Sitten Valdemaria lykästää: hän saa yllättäen niin ison summan rahaa, ettei hänen tarvitse koskaan enää mennä töihin ja rahaa riittää silti tuhlattavaksi asti. Vaimo ei asiasta tiedä, ja asiaa pohdittuaan Valdemar päättää, ettei kerrokaan, vaan hän tekee kaikessa hiljaisuudessa jotain omaa, sellaista, missä hänen sielunsa ja ruumiinsa lepää.
Valdemar ostaa metsän keskellä sijaitsevan vanhan torpan, sanoo itsensä irti ja lähtee joka aamu työpaikan sijaan torpalleen viettämään omaa aikaa. Hän palaa kotiin samaan kellonlyömään kuin ennenkin, eikä kukaan aavistaisi mitään, jollei Valdemarin tielle osuisi yllätysvieras.
Håkan Nesserin kirja Herra Roosin tarina on dekkari, mutta dekkariosuus alkaa vasta puolessa välissä. Kirja on myös romaani elämästä ja ihmissuhteista ja omalla laillaan lempeä tarina yllättävän kohtaamisen seurauksista.
Kirja osui silmiini kirjaston palautushyllystä ja otin sen muiden kirjojen päälle. Jostain syystä olen viime aikoina pitkästynyt monien kirjojen kanssa, mutta tämä piti kiinni. Herra Roosin tarina kuuluu Håkan Nesserin rikoskonstaapeli Barbarotti -sarjaan. Myös Gunnar Barbarotti tuo tarinaan elämänpohdintaa ja näkökulmia rikostutkinnan ohessa. Dekkarien ystävät juoni ottaa mukaansa, kun lukija seuraa, miten Valdemar selviää tilanteesta, johon tahtomattaan joutui - vai selviääkö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti