Anna Jansson: Vääriin käsiin

Rikospoliisi Maria Werneä työllistää vanhusten pahoinpitelyjen sarja Gotlannissa. Samaan aikaan alkaa lukiosta kadota oppilaita, ensimmäisenä 16-vuotias Hugo, jonka arvellaan hypänneen lautalta mereen. Tutkimusten edetessä herää epäilys, että tapaukset ovat yhteydessä toisiinsa. Mutta miten?

Ruotsalainen kirjailija Anna Jansson tekee Vääriin käsiin –dekkarissa hyvää työtä. Juoni rakentuu taiten, kun toinen toisensa perään esiin tuodut henkilöt alkavat lomiutua. Puolivälin paikkeilla arvelin tietäväni, mikä on sylttytehtaan nimi, aihe kun on aika käytetty tällä hetkellä, mutta juoni pitää otteessaan ja yllätyskäänteitä riittää.

Rikostutkimuksen ohessa esiin nousee muita teemoja. Oppilaiden keskuudessa voi tapahtua lähes mitä vain, kun koulussa on rehtori, jolle tärkeintä on koulun maine, kouluterveydenhoitaja, joka jättää papereita lojumaan, ja koulupsykologi, joka on leipiintynyt työhönsä.

Kun vanhemmat sulkevat silmänsä lapsen pahoinvoinnilta, koska eivät osaa muuta, tai tekevät yhä tiiviimmin uraa, kun lapsi ei ole toiveiden mukainen, voi tapahtua lähes mitä vain.

Kun vaimot eivät halua tietää, mitä heidän miehensä touhuavat, tai eivät uskalla nostaa asiaa esiin, koska pelkäävät, voi tapahtua lähes mitä vain.

Eikä mikään unohdu. Menneet saattavat jäädä pinnan alle, mutta kun silmien eteen tulee tarpeeksi vahva muistikuva, pinta halkeaa, ja siinä se on taas: menneisyys.

Vääriin käsiin on myös kirja kostosta. Tuleeko kostajalle parempi olo? Tuskin. Kirjan ensimmäisen luvun päähenkilö on onnistunut mielenmuutoksessa ja hän haluaa tehdä sovinnon. Hän lähtee anteeksipyyntömatkalle ja tulee avanneeksi syvyyden kaivon kannen…

Vääriin käsiin on Anna Janssonin viidestoista dekkari Maria Wernistä. Dekkareiden tykkääjälle kesälukemista.

MUITA DEKKAREITA

Shari Lapena, Lars Kepler: Hyvä naapuri ja Kaniininmetsästäjä 

Risto Isomäki: Haudattu uhka

Harri Nykänen: Leijonakuningas

Kati Hiekkapelto: Tumma

Marilynne Robinson: Lila - Kotiin - Gilead

Vettä valuva nuorehko nainen puikahtaa pikkukaupungin kirkkoon ja istuu takimmaiseen penkkiin. Hän etsii suojaa sateelta. Edessä paraikaa puhuva pastori katsoo naista ystävällisesti, eikä nainen pääse irti miehen katseesta. Eletään 1950-luvun taitetta Iowassa, Yhdysvalloissa.

Nainen on Lila, koditon maankiertäjä.  Pastori on John Ames, kuusikymppinen lapseton leski. Lila yrittää unohtaa lempeän katseen, mutta huomaa palaavansa kirkolle yhä uudelleen. Hän löytää majapaikakseen aution mökin kaupungin reunamilla ja asettuu sinne - joksikin aikaa, hän ajattelee.

Muutaman viikon kuluttua Lila pyytää pastoria menemään naimisiin kanssaan. Pastori menee.

Lila on Pulitzer-palkitun Marilynne Robinsonin Gilead-trilogian kolmas kirja. Kaikki kirjat voi lukea myös itsenäisinä teoksina.

Kirjoista ensimmäinen on Gilead, jossa parantumattomasti sairastunut John Ames kirjoittaa 7-vuotiaalle pojalleen elämänkertaansa. Toisena ilmestyi Kotiin, joka katsoo samoja tapahtumia naapurissa asuvan Boughtonin perheen ja eritoten perheen kolmevitosen Jackin näkökulmasta. Kolmas on Lila, joka avaa lukijoille John Amesin vaimon taustan.

Lila on kaltoin kohdeltu pieni tyttö, jonka hyväsydäminen maankiertäjä Doll varastaa mukaansa. Doll kulkee Lilan kanssa paikkakunnalta toiselle. Mihinkään ei voi jäädä, sillä Lilaa etsitään. Mutta Doll myös viihtyy kiertolaisena ja tekee erilaisia hanttihommia, joilla elättää itsensä ja tytön.

Lilan tarina etenee vuorotahtiin nykyhetken kanssa. Miehelleen hän ei kerro aluksi mitään, ja viisas pastori antaa hänen olla. Hiljaisina hetkinä Lila palaa mielessään menneisiin vuosiin ja lukijalle rakentuu kuva Lilan menneisyydestä.

Pastorin ystävällinen ymmärtäväisyys pehmentää Lilan lukkoja. Mies ei ole mustasukkainen edes silloin, kun esiin tulee asioita, joille voisi hyvin olla mustasukkainen. Mitä pitemmälle kirja etenee, sen kiinnostavampia keskusteluja aviopari myös käy arjen lomassa aina elämän tarkoitukseen asti.

Kirjan alussa minua kiinnosti lähinnä juoni, mikä tämä Lila siis on. Tarinan edetessä aloin sympata pastoria ja lopulta osallistuin mielessäni myös Lilan ja pastorin keskustelupätkiin.

Kirjoissa Gilead ja Kotiin kysymysmerkiksi nousee naapurin Jackin salaisuus. Mitä hän on tehnyt poissaolovuosinaan ja mikä on saanut hänet yhtäkkiä palaamaan kotikaupunkiin? Salaisuus tulee julki kummankin kirjan viimeisillä sivuilla. Surullista, mutta sellaista elämä on ollut 1950-luvun Yhdysvalloista.

Lilaa ei ole harmittavasti käännetty suomeksi, mutta Kotiin ja Gilead on.

SAMANTYYPPISTÄ LUETTAVAA

Elämää menneiden vuosikymmenien Yhdysvalloissa: Kuin surmaisi satakielen  

Tavallisten ihmisten elämästä pienessä kaupungissa: Nora Webster  

Marjo-Pauliina Paananen, Vesa Linna:Elämän loiste ja hurjuus

Johan Sederholm on Helsingin kauppiaista menestynein ja rikkain. Hän on rakennuttanut komean siniharmaan kivitalon Suurtorin kulmaan, kaupungin parhaalle paikalle. 1700-luvun Helsinki on valtaosin matalaa puutaloa, ja Sederholmin talo erottuu kauas kuten erottuu itse kauppiaskin kaupunkilaisten joukossa.

Sitten Sederholmin kauppiastaloa kohtaa skandaali. Talon nuori kaunis piika Anna Caisa odottaa lasta. Lapsen isä on kauppiaan poika Alexander Magnus Sederholm. Alexander kertoo lapsesta isälleen ja pyytää lupaa epäsäätyiseen avioliittoon, mutta se ei tule kuuloonkaan. Anna Caisa saa lähteä talosta saman tien, ja hänet pakotetaan allekirjoittamaan tunnustus, että tuntematon matkustavainen on hänet raiskannut.

Anna Caisa ei sentään joudu kadulle, kuten monet muut piiat samassa tilanteessa. Hän muuttaa sisarensa Elisabetin luokse ja yhdessä sisarukset kasvattavat pojan aikuiseksi. 

Poika, Alexander Blomqvist,  on lahjakas. Hän lukee jo 3-vuotiaana ja pääsee tätinsä ja enojensa tuella opintielle. Pojalle tulee rahaa myös tuntemattomalta lahjoittajalta. Alexander Blomqvist etenee professoriksi ja Finlands Allmänna Tidningenin toimittajaksi, avioituu ja saa 10 lasta. Hänen tyttärensä Elisabeth Blomqvist aloittaa johtamassaan tyttökoulussa naisopettajien koulutuksen.

Marjo-Pauliina Paanasen kirjoittama ja Vesa Linnan valokuvin kuvittama Elämän loiste ja hurjuus kertoo novellimaisin lyhyin kertomuksin tositarinoita Helsingin historiasta. Mukana on kertomuksia Senaatintorin laidalla edelleen olevan Sederholmin talon asukkaista, kauniista Aurora Karamzinista, josta tuli Suomen rikkain nainen, opiskelijakaveruksista Runeberg, Topelius, Lönnrot, Snellman, Nervander ja Cygnaeus, Kaisaniemen kahvilanpitäjästä Cajsa Wahllundista ja monista muista. Historia on hetken elämää tässä ja nyt, kun lukija kulkee novellien henkilöiden mukana 1700-1800-luvun Helsingissä.

Vesa Linnan valokuvat ovat nykyisestä Helsingistä, mutta kuvateksteissä kerrotaan, mitä paikalla aiemmin oli: Hakasalmen huvilan paikalla oli hevoshaka, Urheilutalon seuduilla suuri suo, Hietaniemen hautausmaa sai alkunsa, kun sinne haudattiin katovuosina 1866-68 nälkään kuolleet helsinkiläiset.

AIHEESTA LISÄÄ

Eino Leino: Kirjailijoiden Helsinki

Eino Leino herättää kirjailijoita henkiin ja sitoo heitä Helsingin historiaan. Kirja alkaa vuodesta 1827, jolloin Turku paloi ja yliopisto muutti ah niin mitättömään Helsinkiin. Yliopiston mukana tulivat opiskelijat, joiden joukossa oli monta tulevaa vaikuttajaa: Runeberg, Topelius, Lönnrot, Snellman, Nervander, Cygnaeus… Nykyihmisille jotkut heistä ovat tuttuja enää kadunnimistä. Kirja kertoo eläväisesti, miksi he ovat katukyltteihin päässeet.

http://kirjabrunssi.blogspot.fi/2013/09/eino-leino-kirjailijoiden-helsinki.html

Merete Mazzarella: Fredrika Charlotta

Johan Ludvig Runeberg oli aikansa idoli yli muiden. Merete Mazzarellan kirja Fredrika Charlotta kertoo nimimiehestä ja tämän ystävistä vaimon näkökulmasta.

http://kirjabrunssi.blogspot.fi/2013/11/merete-mazzarella-fredrika.html

Raija Oranen: Aurora

Aurora on aikansa superjulkkiksen elämäntarina yhdistettynä Helsingin ja Suomen historiaan.

Aurora Stjernvallin aikuinen elämä starttaa, kun hän 16-vuotiaana astuu seurapiireihin. Silloin alkaa aviomiehen valinta, sillä 1800-luvulla aatelisneidon pahin kohtalo oli jäädä vanhaksipiiaksi. Aurora avioituu kahdesti, ensimmäisen kerran tsaarittaren toivomuksesta ja avioliitto tekee hänestä Suomen rikkaimman naiset. Toisen avioliiton hän solmii rakkaudesta Andrei Karamzinin kanssa. Kirja päättyy vuoteen 1902, kun Aurora kuolee Hakasalmen huvilassa. Se on se vanha vaaleanpunainen talo Helsingin keskustassa Musiikkitalon, Finlandia-talon ja Eduskuntatalon keskellä.

http://kirjabrunssi.blogspot.fi/2015/04/raija-oranen-aurora.html

Enni Mustonen: Järjen ja tunteen tarinoita

Hilma tulee 1800-luvun lopulla Helsinkiin piiaksi Augusta Ahlstedtille.  Tämä on taloudellisesti kenestäkään riippumaton opettaja ja sanomalehtinainen, joka nauttii itsenäisen naisen elämästä talossaan Mariankadulla Helsingin Kruunuhaassa. Anna Sofia on Augusta Ahlstedtin veljentyttö. Kirjasarjassa seurataan Hilman ja Anna Sofian tarinaa rinnatusten. Naisten elämänkulku solmiutuu Suomen ja Helsingin historiaan.

http://kirjabrunssi.blogspot.fi/2016/05/enni-mustonen-jarjen-ja-tunteen.html

Enni Mustonen: Lapsenpiika 
Ida saa vuonna 1898 paikan Sibeliuksen perheen lapsenpiikana Helsingin Kruunuhaassa, Elisabethinkadulla.  Ida on tuttu Mustosen kirjasta Paimentyttö, jossa Ida oli piikana professori Zacharias Topeliuksen huushollissa. Lapsenpiian jälkeen Mustonen on jatkanut sarjaa kirjoilla Emännöitsijä ja Ruokarouva. Emännöitsijässä Ida on siirtynyt taiteilija Albert Edelfeldtin palvelukseen, ja Ruokarouvassa hän perustaa oman täysihoitolan Helsingin kylkeen, Leppävaaraan. Kirjasarjan yläotsikko on Syrjästäkatsojan tarinoita. Syrjästäkatsojan tarinoita –nimellä on facebookissa oma sivu, johon Mustonen laittaa  historiatietoa ja valokuvia kirjoihin liittyvistä ihmisistä, paikoista ja tapahtumista.

http://kirjabrunssi.blogspot.fi/2014/10/enni-mustonen-lapsenpiika.html

Kaari Utrio: Ruma kreivitär, Saippuaprinsessa, Ilkeät sisarpuolet, Vaitelias perillinen, Oppinut neiti, Seuraneiti, Paperiprinssi

kertovat elämästä Helsingissä ja Suomessa 1800-luvun alkupuolella. Historioitsijana Utrio hallitsee faktat, ja hän piristää tarinoita nasevalla sanailulla ja tilannehuumorilla. Utrion Helsinki-kirjoista tähän mennessä parhaimmat ovat alkupään tarinat, parissa viimeisessä on hieman jo vanhan toistoa henkilöissä ja tapahtumissa.

http://kirjabrunssi.blogspot.fi/2013/09/kaari-utrio-seuraneiti.html

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Suomessa oli kolme peräkkäistä katovuotta 1866-1868. Ajanjakso on nimetty suuriksi nälkävuosiksi. Kun ruoka loppui, nälkiintyneitä ihmisiä tuupertui kasoittain teiden varsille, mistä heitä kuskattiin joukkohautoihin. Senaatti hoiti tilanteen huonosti. Aki Ollikaisen kirjassa Nälkävuosi senaattori toteaa kylmästi: ”Jos kansalle aletaan jakaa viljaa ilmaiseksi, sille ei pohjaa näy”.

http://kirjabrunssi.blogspot.fi/2013/09/aki-ollikainen-nalkavuosi-mirka.html

Panu Rajala: Naisten mies ja aatteiden

Juhani Aho oli aikanaan mittava yhteiskunnallinen vaikuttaja ja teräväsanainen sanomalehtimies sen lisäksi että oli kirjailijana moniosaaja. Naisten mies ja aatteiden vie lukijan kiinnostavalle matkalle reilun sadan vuoden takaiseen Suomeen. Aho opiskeli ensin Kuopiossa ja sitten Helsingissä, liikkui sujuvasti merkkimiesten ja taiteilijoiden parissa, mutta yhtä sujuvasti tavallisen kansan keskellä.

http://kirjabrunssi.blogspot.fi/2015/11/panu-rajala-naisten-mies-ja-aatteiden.html

Jenni Linturi: Malmi 1917

Kirja kertoo tapahtumista Helsingissä ja Helsingin kyljessä olevassa Malminkylässä vuoden 1917 ympärillä. Malminkylä liitettiin muutama vuosikymmen myöhemmin Helsinkiin, ja siitä tuli kaupunginosa nimeltä Malmi.

http://kirjabrunssi.blogspot.fi/2014/01/jenni-linturi-malmi-1917.html

Maila Talvio: Itämeren tytär ja Linnoituksen iloiset rouvat 

Historialliset romaanit sijoittuvat 1800-luvun alun Helsinkiin

Aki Ollikainen: Nälkävuosi Mirka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska

Rääsyisiä, luurangonlaihoja kuolleita lyyhistyneinä tien viereen. Afrikassa? Ei vaan Suomessa 150 vuotta sitten.   

Suomessa oli kolme peräkkäistä katovuotta 1866-1868. Ajanjakso on nimetty suuriksi nälkävuosiksi. Kun ruoka loppui, nälkiintyneet ihmiset lähtivät kerjuulle etsimään syötävää. Kerjäläisiä tuupertui kasoittain teiden varsille, mistä heitä kuskattiin joukkohautoihin, jolleivät eläimet ehtineet ensin. 

Ensin oli halla tuhonnut viljan, seuraavana vuonna satoi koko kesän ja sitä seuraava kevät tuli myöhässä. Etelä-Suomessakin järvet olivat jäässä ja pellot paksujen lumikinosten peittäminä vielä toukokuussa.  

Senaatti hoiti tilanteen huonosti. Aki Ollikaisen kirjassa Nälkävuosi senaattori toteaa kylmästi: ”Jos kansalle aletaan jakaa viljaa ilmaiseksi, sille ei pohjaa näy”. 

Mirkka Lappalaisen kirja Jumalan vihan ruoska käsittelee puolestaan aiempaa suomalaista nälkäkatastrofia vuosina 1695-1697. Se sai nimen suuret kuolonvuodet, sillä se vei hautaan kolmasosan suomalaisista. Halla ja loppumaton sade tuhosivat sadon kahtena vuonna peräkkäin. Seurauksena oli paha pula ruuasta ja siemenviljasta. Myös tuolloin syötävää etsivät ihmislaumat lähtivät lopulta kerjuulle. 

Lappalainen pohtii kirjassaan, mikä vaikutus katastrofin pahentumiseen oli itsevaltiaan kuninkaan vatsavaivoilla. Hovi oli niiden vuoksi varpaillaan, eikä kukaan uskaltanut tehdä mitään huolimatta Suomesta kantautuvista avunpyynnöistä. Kuninkaan ajatukset olivat hänen vatsassaan, ja hän kuoli myöhemmin vaivoihinsa. 

Oma osansa siihen, että suomalaiset jäivät oman onnensa nojaan, oli merkantilismilla, jota olivat monopolit, tullit ja kauppakiellot. Bisnestä saivat tehdä vain siihen erikseen luvan saaneet, ja bisnestä se oli viljantuontikin. 

Lappalaisen kirja perustuu historiallisiin lähteisiin, kirjeisiin ja pöytäkirjoihin. Kirja on itse asiassa tieteellinen tutkimus, mutta se on kirjoitettu elävästi ja kiinnostavasti ja sopii kenen tahansa luettavaksi. Lappalainen on kaivanut esiin faktaa myös suomalaisten epätoivoisista yrityksistä selvitä tavalla tai toisella hengissä.

Aki Ollikaisen kirjassa kirkontorni osoittaa syyttävästi kohti Jumalaa. Kun menee huonosti, syytetään Jumalaa, kun menee hyvin, se on omaa ansiota. Jos kuitenkin pudottaudutaan taivaasta ihmisten tasolle, kysymys on, kuinka paljon vähemmän ihmisiä olisi kuollut niin 1600-luvulla kuin 1800-luvullakin, jos valtaapitävät olisivat tehneet asialle ajoissa jotain? Nyt he jättivät rahvaan pääosin oman onnensa nojaan joko omien intressiensä vuoksi tai poliittisista syistä. 

1600-luvun nälkävuosiin liittyy mielenkiintoinen yksityiskohta. Koulujen kevätjuhlissa laulettava Suvivirsi saa uutta syvyyttä, kun kuulee, että se kirjoitettiin 1600-luvun lopussa, jolloin oli katovuosien jälkeen saatu taas kunnon kesä: 

Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa

koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.

Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa…

Samalla tavoin mielenkiintoinen on toisenkin kevätvirren tausta. Sanat lauluun Taas kukkasilla kukkulat kirjoitti Elias Lönnrot nälkävuosien jälkeen vuonna 1871. Kun lukee kolmatta säkeistöä Aki Ollikaisen kirja vielä takaraivossa, voi kuvitella, miten sydämen kyllyydestä tätä on silloin laulettu:  

Taas, Herra, askeleistasi
maa uhkuu muhevuutta.
Ajallaan annat sateesi,
saa pellot voimaa uutta.
Näin, Herra, vuoden kaunistat
ja työmme siunaat, vahvistat,
suot nousta kultaviljan.

Terhi Rannela: Frau

Kirjailijapariskunta Anni Swann ja Otto Manninen ei taatusti arvannut seuratessaan aikanaan sodan etenemistä, kenet he tulevat vielä saamaan miniäkseen. Heidän nuorimmaisensa teatterimies Mauno Manninen avioitui 60-luvulla Hitlerin lähipiiriin kuuluneen natsiupseerin Reinhard Heydrichin lesken kanssa.

Lina Heydrich muutti Helsinkiin, mutta uusi aviomies olikin maalannut vähän ylisuurella pensselillä  odottamassa olevat olosuhteet. Parin vuoden jälkeen Lina Manninen palasi Saksaan, mutta piti kakkosaviomiehen sukunimen kuolemaansa saakka.

Terhi Rannelan kirja Frau kertoo Lina Heydrich-Mannisen elämästä natsien valtaaman Tsekkoslovakian kuningattarena ja mitä sitten tapahtui. Rannela rakentaa tarinasta myös salapoliisiromaanin, sillä vasta loppua kohti loksahtavat kaikki palaset kohdalleen kuten Linaa haastattelevan toimittajan todellinen motiivi.

Rannelan kirja perustuu historiallisiin faktoihin, mutta se on kirjoitettu romaanin muotoon. Tarina kulkee vuorotellen eri vuosikymmenillä, ja kokonaisuus hahmottuu vähitellen. Rannelan kieli on hyvää ja sujuvaa. Tarkistin muista lähteistä joitain minulle ennalta tuntemattomia tapahtumia kuten Lidicen kylän kohtalon, ja kaikki pitää paikkansa.

Natsipyöveliksi kirjassa mainittu Reinhard Heydrich kuolee pommiattentaatin jälkiseurauksiin Prahassa vuonna 1942. Natsit kostavat tuhoamalla täydellisesti parinkymmenen kilometrin päässä Prahasta sijaitsevan Lidicen kylän. Kaikki kylän yli 16-vuotiaat miehet ammutaan, naiset ja lapset viedään keskitysleirille ja talot poltetaan. Hävitys viimeistellään ajamalla kylän yli puskutraktoreilla ristiin rastiin, kunnes jäljellä on musta kenttä.

Heydrich on sairaalassa 10 päivää ennen menehtymistään. Hän pyytää luokseen papin, ja historia kertoo, että hän meni niin sanotusti itseensä, tunnusti syntinsä ja katui tekemisiään. Kun hän tajusi, että kuolema tulee, hän vannotti, ettei attentaatista saa seurata kostotoimia. Kukaan ei piitannut kuolevan viimeisestä toivomuksesta, ei Hitler esikuntineen eikä Lina Heydrich, joka oli kirjan mukaan kaikista heistä kostonhimoisin.

Vaikka Lina Heydrich, sittemmin Manninen, avioitui viisikymppisenä uudelleen, hän vaali ensimmäisen aviomiehensä Reinhardin muistoa kuolemaansa asti. Hänellä oli seinällään Reinhardin kasvoista tehty kuolinnaamio, jota hän hoiti hellästi myös alla olevassa videopätkässä, ja hän puolusti miehensä tekoja viimeisissä haastatteluissaankin. Lina muisteli vanhana, että aika Prahassa ennen Reinhardin kuolemaa oli hänen elämänsä ihaninta aikaa.

Lina Heydrichin haastattelu 1980-luvulta  (3:14 min)

Toimittaja Hellevi Arjavalle Lina Manninen oli sedän vaimo

SAMAA AIHEPIIRIÄ

Barbara U. Cherish: Isäni, Auschwitzin komendantti 
Thomas Harding: Rudolf Hössin elämänkerta Hanns ja Rudolf 
Katarina Baer: He olivat natseja

Katja Petrovskaja: Ehkä Esther

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe