Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

Tapahtumat jäävät pyörimään päässä, kun laitan kirjan kannet kiinni. Vai niin se siis loppujen lopuksi meni. Tarinaa on kelattu auki kuin korkkiruuvia, ja viimeinen kierre tulee näkyviin viimeisessä luvussa. Jopa hankalan vanhan naapurin yllättävällä kuolemalla on osansa siinä, mitä tapahtui.

Liane Moriartyn romaanissa Tavalliset pikku pihajuhlat yltiösosiaalinen Vid kutsua hurauttaa tonttinaapurit ja heidän vieraansa grillaamaan omalle takapihalleen. Kaikki eivät ole kutsusta yhtä innostuneita, mutta kohteliaita kun ovat, kukaan ei kieltäydy. Ilta lähtee sujumaan suht hyvin, ja lapsetkin viihtyvät. Mutta mitä sitten tapahtuu?

Liane Moriarty kiertää tapahtumaa taitavasti kuin kissa kuuluisaa puuroa kirjan puoliväliin asti. Siinä vaiheessa ajattelin, että no mitähän nuo loput 200 sivua pitävät sisällään, kun tässähän tämä oli. Vaan eipä ollutkaan…

Tarkemmin ei juonesta voi kertoa, jottei pilaa lukukokemusta.

Tarina kulkee eri aikatasoissa: ennen grillijuhlaa, grillausiltana ja katastrofin jälkeen. Tapahtumia katsotaan eri henkilöiden silmin, ja lukija tietää aika ajoin enemmän kuin se henkilö, jonka näkökulmasta asiat sillä kertaa nähdään. Moriarty avaa myös henkilöiden taustoja ja keskinäisiä välejä ennen ja jälkeen katastrofin. Kokonaisuus pysysy monista osista huolimatta nasevasti koossa.

Pihajuhlista kertoo myös Shari Lapenan Hyvä naapuri.

Karen Joy Fowlerin kirjassa Olimme ihan suunniltamme kaikki kääntyy uudelle tolalle, kun kirjailija paljastaa puolivälissä, mistä itse asiassa on kyse.