C.J. Sansom: Itsevaltias

Jos kirja ei kohtuuajassa ala vetää, jätän kesken. Liian harvoin on sitkeästi kahlaamani kirja osoittautunut lopultakaan lukemisen väärtiksi. Maailma on täynnä muita kirjoja ja koko ajan pukkaa uutta.

Itsevaltiaan alku takkusi. 686 sivun järkäle alkoi vähän hitaasti, ja kolme kertaa pistin kirjan pois. Kunnes tuli ilta, ettei ollut muutakaan, ja tartuin kirjaan vielä kerran. Siitä se lähti.

Itsevaltias on C. J. Sansomin historiallinen dekkari päähenkilönä lakimies Matthew Shardlake. Kirja sijoittuu vuoteen 1541, jolloin Englannin kuningas Henrik VIII on mahtipontisella kuninkaankiertueella osoittaakseen kansalle, että toisinajattelijoiden kapina on kukistettu.

Matthew Shardlake matkustaa Yorkiin, jonne kuningas on saapumassa koht’sillään. Shardlake on saanut tehtäväksi varmistaa, että kapinoitsijoihin kuulunut poliittinen vanki saadaan elävänä Lontooseen kuulusteltavaksi. Moni haluaisi hänen pääsevän hengestään ennen kuulustelijoiden käsittelyä. 

Yksi vartijoista toteaa, että kidutus on paras tapa saada mies avaamaan suunsa. Sitä varten Lontoon Towerin linnassa on monipuoliset välineet. Niiden puristuksessa moni tosin saattaa tunnustaa mitä vain vangitsijat haluavat. Syyttömyydestä ei ole juuri apua, eikä aina laistakaan, vaikka lakipykäliä laaditaan. Poliittiset juonittelut määräävät marssiaskeleet, ja pontimena on vallan tai rahan himo. Ne puetaan usein uskonnon kaapuun, kuten tapahtuu tänäkin päivänä.

Henrik VIII on se Englannin kuninkaista, jolla oli kuusi vaimoa. Kun uusi nainen alkoi kiinnostaa, kuningas hankkiutui eroon aiemmasta joko mestauttamalla tai mitätöimällä liiton sopivan kuuloisesta syystä. Kuninkaankiertueella Henrikillä on menossa viides vaimo, nuori Katariina Howard. Matthew Shardlake näkee vahingossa jotain sellaista, mikä ei olisi kuulunut hänen silmilleen. Kuinka vakuuttaa korkea-arvoinen herrasväki, että varmana en puhu mitään, jottei kukaan vaikenemisen varmistamiseksi vie häneltä päätä…

Juonen keskiössä on historiallinen Blaybournen tarina. Sen mukaan Henrik VIII on väärä kuningas. Henrikin esiäiti Yorkin herttuatar Cecily Neville väitti vanhoilla päivillään, että hänen poikansa, joka peri kuninkuuden, olikin syrjähypyn seuraus. Pojan oikea isä oli Blaybourne-niminen jousimies. Jos se pitää paikkansa, kuninkaankruunu ei kuulu Henrikille vaan toiselle sukuhaaralle, sille jossa virtaa Yorkin veri.

Kirjaa lukiessa pysähdyin välillä etsimään tarkempaa tietoa noista ajoista. Kirjailijan faktat olivat kohdallaan (hän on toiselta ammatiltaan historioitsija), ja netistä löytyi muun muassa kuvia Henrik VIII:n vaimoista sekä kuninkaasta itsestään. Kuningas rakasti ruokaa, ja hänen kerrotaan painaneen ennen kuolemaansa 178 kiloa.

Mitä itse juoneen tulee, kirjailija saa lukijan yllätetyksi lopussa. Syyllinen on ihan muu kuin kukaan niistä, mitä matkan varrella on uumoillut. Hyvä lukupaketti – tällä kertaa sitkeys palkitiin.