Leon Leyson: Poika joka pelastui

-

Ensimmäinen ajatus oli, että näitä julkaistaan edelleen? On järkeen käymätöntä, että länsimaisessa sivistysvaltiossa voidaan organisoida kansanryhmän joukkomurha ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Natsien juutalaisvainoista on kuitenkin ilmestynyt niin paljon kirjoja, että mitä uutta niistä voi enää kertoa?

Luin aiheesta ensimmäisen kerran 15-vuotiaana, kun sain joululahjaksi Anne Frankin päiväkirjan. Sen jälkeen olen vuosien varrella lukenut kymmeniä lisää, kun lasketaan yhteen romaanit, elämäkerrat ja päiväkirjat.

Näiden kirjojen arvioiminen on hankalaa, koska on vaikea erottaa kirjallisia ansioita ja sitä, mistä kirja kertoo. Jos antaa kirjalle huonot pointsit, tulee huono omatunto: dissaanko sitä kauheutta, joka tapahtui. Aihetta käsittelevien kirjojen taso vaihtelee kuitenkin kirjalliselta kannalta katsottuna paljon.

Poika joka pelastui on kirja Leon Leysonin perheen vaiheista. Leyson aloittaa lapsuudestaan pikkukylässä Itä-Puolassa. Perhe muuttaa isän työn perässä Krakovaan vähän ennen kuin saksalaiset valtaavat Puolan. Saksalaisten mukana tulevat juutalaisia koskevat rajoitukset, sitten rakennetaan ghetto ja sitten alkavat kuljetukset keskitysleireille.

Leon Leysonin kirja erottuu muista vastaavista siinä, että se linkittyy Oscar Schindleriin. Leon on nuorin niistä Schindlerin pelastamista juutalaisista, joista kerrotaan Schindlerin lista -kirjassa ja elokuvassa. Leysonin kirja kannattaakin lukea niin, että aloittaa Schindlerin listasta ja lukee sitten Leysonin kirjan, joka tuo siihen lisää näkökulmaa.

Thomas Keneallyn kirja Schindlerin lista ilmestyi vuonna 1982, ja se palkittiin Booker-palkinnolla. Steven Spielberg sai kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta ensimmäisen Oscar-palkintonsa. Oscar Schindler oli natsi ja tehtailija, joka pelasti yli 1 100 juutalaista pitämällä heitä työssä ase- ja ampumatarviketehtaassaan. Joukossa olivat Leon ja hänen isänsä, äitinsä, veljensä ja siskonsa. Schindler pelasi uhkarohkeaa peliä oman henkensä kaupalla ja onnistui hämäämään natsikomentajia kerta toisensa jälkeen. Hän haki työntekijöitään kirjaimellisesti takaisin jopa keskitysleiriltä.

Poika joka pelastui -kirjassa kerrotaan myös siitä mitä tapahtui, kun henkiin jääneet juutalaiset palasivat koteihinsa. Krakovan 60 000 juutalaisesta säilyi elossa muutama tuhat. Sen sijaan että krakovalaiset olisivat tunteneet syyllisyyttä siitä, että antoivat joukkomurhan tapahtua, monet vainosivat palanneita. Leysonin sisko ja veli muuttivat vasta perustettuun Israeliin, Leon ja hänen vanhempansa lähtivät Yhdysvaltoihin.

Krakovan ghetosta on kirjoittanut myös Roma Ligocka omaelämänkerrallisessa kirjassaan Punatakkinen tyttö. Kirjan yksi henkilö on Ligockan serkku Roman Polanski, joka sodan jälkeen muutti Yhdysvaltoihin ja päätyi elokuvaohjaajaksi. Roma Ligocka on se pieni punatakkinen tyttö, joka vilahtaa Schindlerin lista -elokuvan dokumenttiosuudessa.

Aiheesta kertovat myös

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

Natsikomentajan lapsen näkökulmasta taitavasti kirjoitettu romaani pitää otteessaan. Yllättävä, mieleen jäävä loppu.

Tatiana de Rosnay: Avain

Romaani, jossa edetään kahdessa aikatasossa, tämän päivän ja sota-ajan Pariisissa. Päähenkilönä on toimittaja, joka alkaa tutkia, mitä tapahtui sotavuosina Pariisin velodromilla. Ranskalaiset vaikenivat siitä vuosikymmenien ajan. Kirjassa on turhaa harlekiinimäistä kuorrutusta, mutta itse kertomus on kiinnostava.

Avaimesta on tehty myös elokuva. Samasta aiheesta kertoo toinenkin elokuva Pariisin vainotut.

Samaa aihetta sivuaa nobelpalkittu J. M. G. Le Clézio kirjassaan Alkusoitto, joka on sekä henkilökuvauksiltaan että sotavuodet ylittävältä tarinaltaan kiinnostava, hyvin kirjoitettu kirja.

Elisabeth Gille: Vartiotorni

Romaanimuotoon kirjoitettu kirja kertoo kirjailija Irene Nemirovskyn elämän vaiheista. Nemirovskyn perhe pakenee vallankumouksen pyörteissä Venäjältä, asuu jonkun aikaa Suomessa ja päätyy Pariisiin. Irene aikuistuu, perustaa perheen ja etenee kuuluisaksi kirjailijaksi. Sitten tulevat saksalaiset ja Nemirovsky on juutalainen…

Victor Klemperer: Haluan todistaa, päiväkirjat 1933–1945.

Oli yllätys, miten tämä paksu opus vei mukaansa. Victor Klemperer oli Dresdenin teknillisen korkeakoulun professori, kunnes natsit nousivat valtaan. Klemperer piti päiväkirjaa sotaa edeltäneiltä vuosilta saksalaisten häviöön asti. Kirjassa kiinnostaa niin sanottu sammakonkeittoefekti. Kun asiat muuttuvat aste asteelta, ihmiset tottuvat muutoksiin ja ajattelevat, että kunhan ei tämän huonommaksi mene. Tilanteen lopullisen kaameuden paljastuttua on myöhäistä lähteä maasta.

Nimitys tulee siitä, että sammakko on vaihtolämpöinen eläin, ja sen voi keittää kuoliaaksi, kun sen laittaa kylmään veteen ja lämmittää kattilaa hitaasti kiehumispisteeseen.

Joseph Joffo: Älä tunnusta ikinä, poika
Omaelämänkerrallinen kertomus kahden keskenkasvuisen juutalaispojan vaiheista heidän paetessaan saksalaisia paikasta toiseen miehitetyssä Ranskassa.    

Wladyslaw Szpilman: Pianisti  
Wladyslaw Szpilman oli pianisti Varsovan radiossa, kun saksalaiset valloittivat Puolan. Szpilman siirtyi piilopaikasta toiseen ja selvisi lopulta hengissä viimeksi saksalaisen upseerin auttamana. Kirjasta on tehty samanniminen elokuva, jonka ohjasi Roman Polanski (kts. edellä Punatakkinen tyttö) vuonna 2002.    

Leon Uris: Mila 18  
Romaani, jonka henkilöt ovat fiktiivisiä mutta tapahtumat tosia. Mila 18 oli osoite Varsovan ghetossa. Siinä ja sen viereisissä rakennuksissa toimi juutalaisten vastarintaliike. Kirjan henkilöt ovat hieman yksiulotteisia, samantyyppisiä kuin Uriksen henkilöt muutenkin, mutta juoni on kiinnostava.