Julie Kibler: Matkalla kotiin

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy kieleen. Kääntäjältä pääsee välillä kökköä kieltä, mukasuomea, jossa englanti näkyy läpi: ”Itse asiassa en keksi mitään, mitä tekisin mieluummin torstaina.” ”Lupaan, ettet haluaisi minua tällaisena.”

Itse tarina on mielenkiintoinen, erityisesti rotukysymys. Kirjailija rakentaa juonta paloista kahdessa aikatasossa. Se toimii. Lopussa lukija palkitaan vielä yllätyksellä. Rotukysymyksessä Matkalla kotiin asettuu Piiat- ja Kuin surmaisi satakielen –kirjojen rinnalle, vaikkei muuten niiden tasolle yllä. Aikakausien vaihtelu kertoo, miten rotuasenteet ovat muuttuneet.

Niinpä on harmi, että henkilöt ovat norarobertsmaisen ohuita, toisin kuin esimerkiksi Piioissa. Kirjan päähenkilö Julia on itsekäs ja naivi. Hän tietää aivan hyvin ikänsä paikkakunnalla asuneena, mikä vaara on mustalle miehelle olla suhteessa valkoiseen tyttöön 1940-luvulla. Siinä joutuu hirtetyksi, eikä vain mies itse, vaan hyökkäykset kohdistuvat mustan miehen koko perheeseen. Siitä huolimatta Julia jatkaa itsekkäästi Robertin houkuttelua.

Jos Julia olisi oikeasti pysähtynyt ajattelemaan asiaa, jos hän olisi ollut niin älykäs, kuin kirjailija antaa ymmärtää, hän ei olisi laittanut rakastettuaan sellaiseen vaaraan. Nyt hän selittää itsekkyyttään peittäen, että rakkaus voittaa kaiken, tärkeintä on, että me rakastetaan.

Tässä kohden kirja putoaa Harlequin-sarjaan, mikä on vahinko, koska siinä olisi ollut aineksia enempään. Oikea rakkaus olisi päästänyt irti Robertista ja pysynyt kaukana hänestä, koska oikea rakkaus ei ajattele, ”mutku minä haluan”, vaan haluaa rakastetun parasta. 

Vanha Julia on kyllä sitten mainion napakka vanha rouva. Sellaisiksihan me parhaimmillaan tulemme, kun pää pysyy terävänä: mitä kauemmin elää, sen paremmin tietää, kuka on ja mihin vedän rajani.